Sateenkaari

Taustaa…

Tammikuu 7, 2008 on 9:36 pm | In Yleinen | 12 Comments

Pääsin vihdoinkin kirjoittamaan taustaani jutusteluilleni. Nimittäin nettiyhteys kotona on temppuillut koko illan ja nyt vasta alkoi kunnolla toimimaan. Kerron tässä lyhyesti viimeisimmän katastrofini tapahtumat.

Mistähän tämän tarina kertomisen oikein aloittaisi tai siis miten kaukaa. Osanhan tarinasta te “vakkarit” jo tiedättekin. Taidan kuitenkin aloittaa tilanteesta edellisen suhdesotkun jäljiltä. Sitä edellistä tarinaa en tänne halua kirjoittaa, vaikka varmaankin aiheeseen välillä viittaankin. En vaan jaksa enää kaivella niin perusteellisesti sitä katastrofia.

Joka tapauksessa tuo edellinen suhdesotku aiheutti sen, että menetin siinä miehen ohella rakkaan, monivuotisen harrastukseni.  Löysin kuitenkin tilalle toisen harrastuksen mikä vei sydämeni ja antoi uutta uskoa elämään. Sieltä harrastuksesta löytyi paljon uusia kivoja ihmisiä ja ystäviä. Tuntui, että siitä lähti elämä taas nousuun. Tämä siis tapahtui syksyllä 2005.

Tuolla harrastuksessa sitten tutustuin yhteen mieheen, joka sitten lopulta pyysi minua ulos. Vietimme mielenkiintoisen illan yhdessä jutellen siitä mitä meidän elämissämme on tapahtunut.  Molemmilla oli rankkoja kokemuksia takana, meidät molemmat oli jätetty ja korvattu muutamassa kuukaudessa jollain toisella. Ymmärsimme hyvin toisiamme ja aika tuntui lentävän. Kävimme useita kertoja ulkona ja teimme vähän muutakin (arvaatte varmaan). Sitten tuli stoppi, mies ilmoitti että ei nyt pysty seurustelemaan. Reilun kuukauden päästä hän kuitenkin jo pyysi uutta mahdollisuutta ja päätimme aloittaa tapailun uudelleen.  Parin kuukauden päästä tuli taas uusi stoppi.  Ei kuulemma tuntunut oikealta ja tulevaisuuden toiveet eivät ehkä käy yhteen. Se seurusteluyritys päättyi siihen. Toki pidimme edelleen yhteyttä, tapasimme harvakseltaan harrastuksen ulkopuolella tai joskus puhuimme puhelimessa.

Sitten mies alkoi tapailemaan erästä toista naista. Tuntui aika pahalta, mutta purin hampaani yhteen ja päätin jatkaa eteenpäin. Olinhan selvinnyt paljon pahemmasta sotkusta. Hetken hiljaiselon jälkeen aloin viettämään railakasta sinkkuelämää. Siis huomio, minun mittapuullani railakasta Jonkun toisen mielestä ehkä… Kävin pitkästä aikaa baarissa ja osallistuin kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Kävin muutamilla treffeilläkin, mutta jotenkin en vaan osannut kiinnostua kenestäkään. Ajatukset olivat vielä eräässä toisessa. Eikä meidän yhteydet olleet täysin katkenneetkaan. Puhuimme joskus puhelimessa ja pari kertaa kävimme lasillisella. Mies oli se joka otti yhteyttä, en siis minä.

Elettiin syksyä 2006. Miehen seurusteluyritys kariutui. Vähitellen me aloimme taas lähentyä. Tapailimme ja aloimme keskustelemaan asioista. Toiveikkuus alkoi nousta taas, kun tuntui että halumme ja toiveemme saattaisivat sittenkin sopia yhteen. Jokin meitä veti yhteen. Minulle ainakin oli tuo “riehakas” vaihe tehnyt hyvää, tuntui että nyt olisi vihdoinkin valmiina seurustelemaan ihan vakavasti. Olin tosin luullut noin aikaisemminkin, mutta en siis ollut valmis.

Tapailu muuttui sitten seurusteluksi vuoden 2007 alussa. Olimme kummatkin toiveikkaita ja uskoimme, että nyt vihdoinkin on meidän vuoro olla onnellisia, kaiken kärsityn jälkeen. Tuntui hyvältä olla haluttu ja rakastettu. Toisen kainalo tuntui mukavalta ja turvalliselta.  Vietimme paljon mukavia aikoja, kävimme ulkona ja teimme kaikenlaista. Mies kokkasi mahtavia aterioita minun keittiössäni. Oli ihanaa syödä yhdessä toisen kanssa ja sitten vaikka vain lekotella sohvassa. Rakastin erityisesti noita laiskoja vapaapäiviä, kun ei ollut pakko lähteä mihinkään. Oli ihmeellistä, että sitä pystyi avaamaan vihdoinkin sydämensä jollekulle. Suunnittelimme jo tulevaisuuttakin ja sitä että muutetaan yhteen joskus vuoden 2008 puolella.

Olin onnellinen, mutta oli tuossa suhteessa myös asioita joihin en ollut tyytyväinen ja jotka häiritsivät minua. Ajattelin kuitenkin, että ne korjaantuvat ajan kanssa tai sitten itse mukaudun.  Syksy 2007 oli molemmilla aika kiireinen, pientä stressin makua oli ilmassa. Nyt jälkikäteen ajatellen mies alkoi vähän vetäytymään. Hänelle oli ollut työasioissa pientä vastoinkäymistä, joten ajattelin että tietyt asiat johtuvat siitä. Kuitenkin edelleenkin tehtiin yhteisiä suunnitelmia ja vietettiin aikaa yhdessä.

Sitten tuli joulu. Jouluaaton vietimme minun vanhempieni luona. Mielestäni mies viihtyi hyvin ja sopi porukkaan. Oli todellakin mukava ilta ja olin onnellinen. Otettiin yhteisvalokuvia. Loppujoulu vietettiin kahdestaan ja otettiin rennosti. Heti joulun jälkeen mies muuttui oudoksi. Ramppasi tupakalla ja otti alkoa oikein tukevasti.  Aloin hätääntymään, että mitä oikein tapahtuu. Lopulta mies sen sitten sanoi, että hän haluaa erota.  Ei ole onnellinen ja tästä suhteestä puuttuu jotain. Itkin ja huusin järkyttyneenä, en voinut uskoa korviani. Taasko minut jätetään, juuri kun olin alkanut luottaa tähän suhteeseen.

Sinä yönä ei nukuttu. Itkettiin molemmat ja puhuttiin asioita. Välillä huudettiin. Sanoimme myös toisillemme ilkeitä asioita, joita myöhemmin pyydettiin anteeksi. Olimme molemmat valtavan tuskissamme ja niin pettyneitä. Olimme kummatkin yrittäneet parhaamme ja halusimme niin kovasti onnistua yhdessä. Mutta jotain puuttui… En olisi itse vielä ollut miettimässä suhteen lopettamista. Kaikissahan on omat hankaluutensa ja se, että jotain puuttuu voi johtua myös siitä että ei tunne vielä toista tarpeeksi tms. No, ero siitä sitten tuli.

Parin päivän päästä mies tuli hakemaan tavaransa luotani. Mehän olimme pääsiassa olleet minun luonani, sillä sieltä molemmilta oli helppo työmatka ja sitäpaitsi minulla oli parempi keittiö. Molemmat olivat ihan rikki. Ruuatkaan eivät meinanneet pysyä sisällä kummallakaan. Nukkua ei osannut. Mies oli ryypiskellyt. Saatiin kuitenkin hoidettua tuokin tilaisuus kunnialla ja ihan ystävällisissä merkeissä. Joimme teetä ja puhuimme vielä asioista hetken. Sekin oli liian surullista. Mies istui sohvalla pää painuksissa ja pyyhki silmiään.  Sen katsominen sattui, sattui pahasti.. Kaikki oli ohi muutamassa päivässä, ero, tavaroiden nouto ja avaimen palautus. Miten näin voi tapahtua? Oli kuitenkin helpotus saada pois miehen tavarat näkyviltä, vaikka toisaalta sieluni silmin näin miehen kokkaamassa tai kumartuneena kannettavan ääressä. Miten voikaan pudota taas kerran noin korkealta ja ihan odottamatta. Nyt sitten taas keräillään sirpaleita…