Sateenkaari

Aina yksin

Tammikuu 9, 2008 on 7:14 pm | In Yleinen | 23 Comments

Tältä multa just nyt tuntuu. Aina yksin. Ei lapsia, ei lemmikkejä. Asunnossa ääniä vain telkkarista, kodinkoneista tai naapureista. Tuntuu, että oma koti on taas kylmä ja hengetön.  Aina yksin, Anna Erikssonin laulu, kuvaa jotenkin hyvin mun tuntoja.  Tuossa alla muutama säie tuosta laulusta:

Aina yksin, aina sydän syrjällään
Aina yksin, teen tulta pimeään
Sun luotasi mä lähden, kun en sisimpääsi nää
Kun kysymykset kaikki ilman vastausta jää

Mä mietin ehkä liikaa, kun mun pitäis elää vain
Ehkä syntymässä sielun liian rikkinäisen sain
Kun sun sanas kylmät sattuu ja tuo outo hiljaisuus
Joka lauseisiimme kietoutuu kuin musta avaruus

…

Musiikista tuli mieleeni myös se, että vain viikkoa ennen eroa ex-M esitti minulle karaokessa kappaleen Always on my mind. Pidin sitä rakkauden osoituksena, mies laulaa sen minulle ja vain minulle. Etsi pitkään sopivaa kappaletta biisilistoilta. Hymyilin ja olin ylpeä. Nyt kun luen noita sanoja, niin voisin tulkita ne myös joksikin ennakkovaroitukseksi tai anteeksipyynnöksi. Tiedän, että vatvominen ei tässä auta, mutta tulipahan vaan mieleen…

ALWAYS ON MY MIND (Elvis Presley)

Maybe I didn’t love you quite as good as I should have,
Maybe I didn’t hold you quite as often as I could have,
Little things I should have said and done,
I just never took the time.

You were always on my mind,
You were always on my mind.

Maybe I didn’t hold you all those lonely, lonely times,
And I guess I never told you, I’m so happy that you’re mine,
If I made you feel second best,
I’m sorry, I was blind.

You were always on my mind,
You were always on my mind,

Tell me, tell me that your sweet love hasn’t died,
Give me, give me one more chance to keep you satisfied,
If I made you feel second best,
I’m sorry, I was blind.

You were always on my mind,
You were always on my mind.

Ahistaa!

Tammikuu 9, 2008 on 12:58 pm | In Yleinen | 5 Comments

Nyt iski ahdistus ihan keskellä työpaivää. Tähän asti on selvitty hyvin ilman mitään ahistuskohtauksia. Hitto!

Ahdistuksen syy on äskeinen puhelinsoitto, joka liittyy mieheni tai siis ex-mieheni ensi viikonloppuna pidettäviin synttärijuhliin. Langan päässä siis oli yksi ex-M:n tuttava, joka kyseli lahjavinkkejä noille synttäreille.  Olin tietenkin sellaisessa paikassa, että en voinut alkaa tilannetta selvittämään ja sanomaan, että olemme eronneet enkä itse ole juhliin tulossa saatikka ostamassa mitään lahjaa.  Se mikä tässä eniten ahdistaa, on se, että ex-M ei ole näköjään erosta sitten kertonut kaikille kavereilleen.  En tosiaankaan halua enää tollasia puheluita, varsinkaan just keskellä työpäivää. No, sillä on varmaan siellä synttäreillään selittelyn paikka, kun ihmiset alkavat ihmettelemään että missäs minä olen.

En siis aio tuonne synttäreille mennä. Liian kova paikka,  kun meidän oli niitä tarkoitus isännöidä ja emännöidä niitä yhdessä. Eikä tosiaan ole mitkään juhlafiilikset muutenkaan.  Toisaalta, eihän mua ole sinne edes kutsuttu, kun oletus tietenkin oli että tottakai olen siellä. Sen jälkeen tilanne muuttui eron myötä eikä mitään puhetta osallistumisestani ole ollut. Varmaan ex-M kuitenkin tajuaa, että en sinne aio mennä???

Lahjaa en siis erikseen enää aio ostaa. Osallistuin jo aiemmin harrastuksessa tehtyyn pikku lahjakeräykseen ja lähetin synttäripäivänä onnittelutekstarin. Minusta se on enemmän kuin tarpeeksi tehty. Ennen eroa oli kyllä suunnitteilla että jonkun kivan yllärin sille keksin, mutta eipä tarvitse nyt päätään vaivata.

Voi hittolainen kun tälläinenkin alkaa ahdistamaan. Raskas olo sydämessä. Ehkä se sitten helpottaa kun tollaset etukäteen suunnitellut jutut ovat menneet ohi eikä mitään yhdessäsuunniteltua ole enää edessä.  En ainakaan ala tästä mitään ex-M:lta kyselemään, hoitakoot se selittelyt siellä synttäreillä tai jossain.