Sateenkaari

Muistelua

Tähän se minun perjantai-iltani on kulunut, muistellessa ja itkiessä.  Olen käynyt mielessäni läpi koko ajan kun minä ja ex-M olemme tunteneet. Miten paljon siihen mahtuukaan ja miten paljon olemme kokeneetkaan yhdessä. Hassuinta on se, että muistan vanhemmat tapahtumat paremmin kuin viimeisimmät hetket. Ehkä en niitä viimeisimpiä haluakaan muistaa, ehkä ne palautuvat mieleen sitten joskus myöhemmin.

Jotenkin alusta asti meidän välillä on ollut erikoinen yhteys, siis puheyhteys.  Olemme voineet puhua monesta menneisyyden kipeästä asiasta ja on tuntunut todella hyvältä kun toinen on ne täysin ymmärtänyt. Surullista taas on se, että yhteisistä asioistamme puhuminen ei nähtävästi ole toiminut niin hyvin, mutta kun puhumme menneisyyden tapahtumista, niin yhteys löytyy heti. Outoa ja valtavan surullista

Vuonna 2007 tapahtui paljon ja kaivoinkin vuoden 2007 kalenterin esiin ja kävin läpi mitä olemme yhdessä tehneet. Merkkaan nimittäin aika tarkkaan kalenteriin tekemiset.  Ihan pinnallisella tarkastelulla olemme viettäneet hyvää seurusteluaikaa. Käyneet usein yhdessä syömässä, drinksulla, leffassa, kylässä, muutamissa juhlissa ja parissa pienessä reissussakin. Ja tietenkin ne yhteiset vapaapäivät kotona, jolloin otettiin rennosti. Mies kokkasi ja minä pidin seuraa.  Muistan kun mies sanoi, että miten hän nauttiikin tälläisestä yhdessäolosta pitkästä aikaa ja miten hyvältä tuntui syödä toisen seurassa. Tuntuikin aivan mahtavan hyvältä! Jos edes vähän mainitsinkin, että on nälkä, niin heti alkoi keittiössä tapahtua. Miten se mies pystyikin ihan olemattomasta luomaan herkkuja. Rakastin katsella sitä keittiössä työn touhussa, intohimoisesti kokaten.

Tärkeitä oli myös yhdessä ulkona syömiset. Ex-M oli onnessaan kun sai vietyä minut paikkaan, jossa en ollut aiemmin syönyt. Ja se intohimo, millä hän suhtautui ruuan ja juoman valintaan. Se kaikki miten minusta pidettiin huolta, varmistettiin, että saan mieluista ruokaa ja se että juomaa oli lasissa. Prinsessakohtelua, mistä nautin suuresti.

No, paljastihan se kalenteri senkin, että ex-M oli vuonna 2007 nelisenkymmentä päivää työreissussa. Enemmän kuin yleensä. Tekstarit lensivät, siinä lensi pusuja ja haleja ja vaikka mitä.  Oli ihanaa mennä ekaa kertaa lentokentälle ex-M: ta vastaan ja mies oli kovin mielissään kun häntä oltiin vastassa.

Muutamia yksittäisiä ihania muistoja tuli mieleen. Tärkeimpänä tietenkin se, kun mies sanoi ensimmäistä kertaa rakastavansa, ihan odottamatta. Sydän hyppäsi kurkkuun ja hädin tuskin sain vastattua. Yksi tärkeä muisto on muuten ajalta, kun emme olleet yhdessä. Olimme porukalla yhdessä harrastuksen liittyvässä tapahtumassa. Siellä soi tuo kappale Can’t help falling in love. Mies lauloi hiljaa mukana ja katseli minua. Se tunnelma ja miten mun sydän hakkasi. Tuntui, että aika pysähtyi ja muut ihmiset katosivat ympäriltä, niin tiivis tuo hetki oli.  Yksi muisto on synttäreiltäni. Synttäripäiväni aamuna mies nousi aikaisin, teki aamupalaa ja tarjoili sen sänkyyn.  Lauloi onnittelut, antoi lahjan ja kortin, joka oli kauniisti kirjoitettu. Tunsin, että minua rakastettiin. Odotin levollisena upeaa tulevaisuutta, vihdoinkin minun vuoroni olla onnellinen.  Tämä oli vaan raapaisu, mielessä on paljon muistoja ja pieniä asioita, joista oli onnellinen.

En jaksa vielä muistella noita meidän viimeisiä hetkiä, tuota kauheaa viimeistä ilta ja yötä, jolloin erottiin. En edes muista kaikkia yksityiskohtia, mutta muistan sen järkytyksen, epätoivon ja tuskan.  Ja ex-M:n painuneen pään.  Muistan ajatelleeni, että kohta tuo mies hajoaa atomeiksi mun silmien edessä tuskasta ja syyllisyydestä. Elämäni synkin ja pimein yö!

Uni tai jotain…

Eron jälkeen en ole nähnyt mitään sen kummempia unia, mutta viime yö oli poikkeus. En kyllä muista varsinaisesti nähneeni unta, mutta unihan sen täytyi olla. Heräsin joskus aamuyöstä siihen, että ex-M sanoo tai oikeastaan huudahtaa kerran, vähän terävästikin minun nimeni. Hätkähdän hereille välittömästi. Hetken verran luulin, että ex-M oli siellä minun kotonani. Oli pakko laittaa valot päälle, niin todentuntoiselta tuo huuto tuntui.

Tuli jotenkin levoton olo, että onko sillä ex-ML:lla kaikki kunnossa.  Ihan kuin avunpyyntö. Teki mieli soittaa ja tarkistaa, mutta en sitten viitsinyt. Hulluksihan se olisi luullut. Kyllähän se nyt varmasti on turvassa kotonaan tohon aikaan aamuyöstä.  Oli vaan vaikea nukahtaa uudestaan, kun heräsin niin äkkinäisesti säikähtäen. Vähän asia vaivaa vielä nyt aamullakin, mutta en mitään tekstaria aiheesta aio lähettää. Varsinkin kun sen synttärijuhlat on viikonloppuna, niin pidän mielellään etäisyyttä muutenkin. Täytyyhän tässä oppia, että sen asiat eivät enää kuulu mulle eikä mun tarvitse huolehtia sen tekemisistä. Silti asia vähän vaivaa ja nyt väsyttääkin kun yö häiriytyi tolla tavalla, mutta eiköhän se nyt vaan kuitenkin ollut eronneen akan hullu uni