Taas ahdistaa

Tammikuu 21, 2008 on 1:39 pm | In Yleinen | 10 Comments

Kuten otsikossa sanotaan, niin taas ahdistaa. On ahdistanut eilisen ja ahdistaa edelleenkin. Ei millään jaksaisi keskittyä työntekoonkaan. 

Mistä ahdistus sitten lisääntyi. No tietysti eilisestä ex-M:n soitosta.  Hänellä oli lääkeresepti hukassa ja kyseli, että olisiko se sattumalta jäänyt mun luokse. Puhettahan oli suhteen aikana, että hän yrittää tupakoimisen lopettaa ja sitä varten oli hankittu reseptikin.  Olin tosi yllättynyt, että hän nyt on oikeasti tuon lääkityksen aloittanut. Aloituspakkaus hänellä oli jo valmiina, mutta jatkopakkausta varten siis tuota reseptiä kaipaili.  Tuosta tiedosta tuli toisaalta tosi hyvä mieli, mutta samaan aikaan se jotenkin järkytti, sai kädet tutisemaan ja vähän äänenkin värisemään.  Sitä reseptia en kyllä löytänyt.

Samalla tuli puhuttua muutakin tai siis enemmän ex-M puhui ja minä kuuntelin. Sillä on kuulemma tosi paha mieli siitä, kun näytän harrastuksessa niin surulliselta ja olen laihtunut. Sanoin siihen, että minähän olen surullinen, mitä muuta voisin olla. Jotain se puhui myös, että se on pahoillaan siitä tavasta ja ajoituksesta miten tuo ero tapahtui. Ja miksi minä en puolustautunut silloin ja miksi heti annoin sen hänen avaimensa takaisin. Miten siinä voi puolustautua, jos toinen on päättänyt jo, että jotain puuttuu ja haluaa erota.  Kerjäämään ja anelemaan en ala.  Sitäpaitsi en tietääkseni ole tehnyt mitään väärää, niin miksi minun pitää puolustautua? En kerta kaikkiaan tajua mitä minun olisi siinä tilanteessa pitänyt tehdä. Sehän oli selkeä ilmoitus, että haluaa erota eikä mikään keskustelu, että nyt on jotain pielessä/en ole tyytyväinen jne.

Joten tajuatte varmaan, että olo on sekava ja ahdistunut. Voi olla, että vielä ex-M:n kanssa keskustellaan asiat läpi, kun ne tuntuvat jotenkin epäselviltä ja äkkinäiseltä.  Tosin en mitään suurempia toiveita herättele itsessäni.  En halua mitään parin kuukauden yritystä, joka päättyy taas samaan eli minun jättämiseen.  Ja toisaalta luulen, että nuo ex-M puheet johtuu yksinäisyydestä ja syyllisyyden tunnosta.  Tiedän kyllä, että se välittää musta ihmisenä, mutta ei varmaankaan sitten muuta. Jos välittäisi, niin se olisi jo tilanteen yrittänyt korjata.

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
18 queries. 0.495 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.