Sateenkaari

Mun vuoro vatvoa

Tammikuu 22, 2008 on 2:46 pm | In Yleinen | 10 Comments

Nyt on taas sellainen hetki, että en oikein tiedä mitä ajattelisi tästä erojutusta. Ajatukset pyörii aika sekaisin mun päässäni. Jotenkin vaan on alkanut tuntua, että tässä jutussa olen taas (kerran) ollut se, jolla on niitä tunteita enemmän mukana.  En suinkaan tarkoita sitä, että ex-M olisi juttuun lähtenyt ihan kevein perustein. Kyllä silläkin on ollut vahva halu onnistua ja rakentaa tulevaisuutta kaikkien pettymysten jälkeen. En koskaan ole epäillyt ex-M:n välittämistä minusta, se on ollut aina varmaa. Oikeastaan nyt mietin sitä, että miten paljon se välittää ja millä tavalla. 

Välittämistä on meidän välillä aina ollut, oltiin yhdessä tai ei.  Esimerkiksi silloin kun olin silmäleikkauksessa, niin ex-M oli heti soittamassa, että miten meni. Tällöin hän siis seurusteli toisen naisen kanssa.  Ja jos olin tuon leikkauksen jälkeen yhtäkkiä pois harrastuksesta, niin ex-M soitti samana iltana ja kyseli, että eihän mun silmille ole vaan käynyt mitään.  Tässä vaan yksi esimerkki.  Tosin ei ex-M ole tätä yksinään tehnyt, vaan olen minäkin joistain häneen liittyvistä asioista huolehtinut.  Mikä ihme meidän välillä oikein on, ystävyyttä vai jotain enemmän? Olemmeko turhaan yrittäneet venyttää ystävyyttä enemmäksi kuin se on? En saa selvyyttä asiaan…

Edellisessä kirjoituksessa ja kommentoinneissa tulikin ihmeteltyä ex-M:n venkoilua. Tiedän, että se oli tosi pettynyt, että suhde ei toiminut. Oli sekin luullut, että tällä kerralla hän vihdoinkin onnistuu ja saa yhteisen elämän jonkun kanssa.  Kuitenkin musta tuntuu, että tuo pettymys ja tunteet eivät olleet yhtä syvällä kuin minulla. Onkohan se jotain itsensä suojelua, kun takana on jo muutama epäonnistunut seurusteluyritys. Siksikö “jotain” puuttuu, kun ei anna itsestään kaikkea? Vanhat muistot piinaavat ehkä vielä?

Tuntuu siltä, että tällä hetkellä häntä vaivaa eniten se, että hän on jättänyt, loukannut ja tehnyt minut surulliseksi.  Enemmän kuin se, että hän ei ole enään minun kanssani. Toki hän on yksinäinen ja varmasti kaipaa juttuluitamme jne, mutta kuitenkin eniten mielipahaa tuotan minä.  Olen syyllisyyden aihe suremisieni ja laihtumisieni kanssa. Ex-M tietää omasta kokemuksestaan miten pahalta jättäminen tuntuu ja tietää myös miten minua on menneisyydessä kohdeltu.  Siitä ehkä nuo huolehtimiset ja selittelyt, takana aito huoli sekä syyllisyyden tunto.  En oikein jaksa uskoa, että takana olisi halua aloittaa uudestaan. Enkä oikein tiedä mitä itsekään haluan. Tuuliajolla ollaan kai kummatkin.

Sellainenkin asia tuli mieleen, että kyllähän tuo tupakoinnin lopettamislääkityskin saattaa ex-M:n ajatteluun vaikuttaa. Kyseessä kun ei ole mikään Nicorette, vaan näitä uudentyyppisiä lääkkeitä, jotka vaikuttavat aivoihin ja joita käytetään kolmisen kuukautta.  Sivuvaikutuksiahan saattaa olla ja sekä se isoin juttu eli itse tupakoinnin lopetus. Ei varmaan ole paras hetki käydä mitään selvittelykeskusteluita. Ihmettelen kyllä tuota lopettamisen aloitusajankohtaa, kun yleensä suositellaan lopettamaan rauhallisessa elämäntilanteessa. Ehkäpä ex-M yrittää todistaa jotain ja jollekulle? Mun oli tarkoitus häntä tukea tupakoinnin lopettamisessa ja nyt on vähän paha mieli kun en pysty (vaikka ei siis olekaan minun vikani).  Ihan aidosti toivon terveytensä takia, että ex-M pystyisi siihen.

Eipä tästäkään vatvonnasta mitään selvyyttä tullut, mutta näin sekavalta musta tosiaan tuntuu. Tunnin päästä tästä varmaan tuntuu taas ihan toiselta.  Vatvokaa vapaasti!