Sateenkaari

Kai tämä alkaa olla ohi…

Mulla oli sellainen tunne, että ex-M soittaa mulle vielä tänään illalla. Niinhan se soittikin ja kyseli vointia. Oli jotenkin lyhytsanainen ja välttelevä. Toivotteli hyvää viikonloppua ja pikaista paranemista.  Aloin sitten ahdistelemaan muutamalla kysymyksellä, että miten kauan tässä tilanteessa roikutaan ja miten tässä nyt edetään.  En kyllä saanut oikein tolkkua sen puheista. Sanoi, että mun pitäisi tietää. Sanoin siihen, että enhän mä voi tietää jos et sano mitään. Siihen ex-M vastasi, no että hän soittaa minulle viikonloppuna.  Mikä ihme siinä voi olla, että ei voi asioita sanoa suoraan? En vaan tajua…

No, alkaa varmaan olla selvää, että tää juttu on nyt tässä.  Mitä muutakaan toi välttely voi tarkoittaa. En vaan tajua miksi sitten tähän piti sopia toi taukojuttu.  Miksi piti antaa jotain toivoa? Viikonloppuna tähän on saatava selvyys, ei enää kiemurtelua ja venkoilua.  Jos en mitään selvää vastausta saa, niin sitten joudun tämän asian varmaan viemään päätökseen. Ehkä se onkin se mitä ex-M toivoo, että minä vapautan hänet vastuusta ja syyllisyydestä. 

Valokuvia

Jäin eilen miettimään sitä, mitä tuolla Aniksen blogissa puhuttiin. Eli siis sitä, että miten joku tietty ihminen jättää sydämeen pysyvän jäljen tai arven. Minulle tuollainen henkilö on ehdottomasti ex-X. Viimeisestä kerrasta kun tapasimme on kohta kolmisen vuotta, varsinaisesta erosta on jo yli kolme vuotta.  Kolmessa vuodessa ehtii unohtua aika paljon ja voin varmaan sanoa, että onneksi unohtuu.

Kaivelin kaapista esiin vanhoja valokuva-albumejani, joissa on kuvia ajalta ennen kuin tunsin ex-X:n, ajalta kun olimme samassa harrastuksessa, mutta vain ystäviä ja sitten ajalta kun olimme suhteessa.  Täytyy sanoa, että paljon asioita on unohtunut. En muista enää miltä hän tuntui, tuoksui (no tuoksun ehkä saattaisin vielä tunnistaa), ilmeitä, ääntään ja puhetapaansa. Se minkä parhaiten muistan on hänen tapansa koskettaa ohimennen hellästi, niin että sitä tuntee olevansa toiselle tärkeä. Se mitä hänestä kaipaan on se mieletön hassuttelukyky ja se miten hän sai minut nauramaan joskus ihan hysteerisesti. Vaikka katsoinkin kuvia erilaisista paikoista missä olemme olleet yhdessä, niin en saa kiinni oikein mistään tunteesta. Ne ovat vain valokuvia. Kuitenkin valokuvia katsoessani voin vielä ymmärtää miksi ihastuin häneen, onhan hän kuvissa edelleenkin viehättävä mies.

Oikeastaan eniten minuun vaikutti omien kuvieni katsominen pitkältä ajalta.  Se mikä niissä liikutti oli se, että näytin suurimmassa osassa kuvia hymyilevältä, onnelliseltä, jopa säteilevältä, itsevarmalta ja luottavaiselta.  Mihin tuo ihminen on nyt kadonnut? Mihin on kadonnut elämästä nauttiminen ja luottavaisuus tulevaisuuteen. Tuntuu, että olen tosiaan vain varjo entisestä. Suoritan elämää, mutta en osaa siitä nauttia.  Ehkä tämä on sitten se todellinen arpi sydämessä. Ex-X on tietenkin aina jälkenä tai oikeastaan arpena sydämessäni, mutta sellaisena joka ei enää juurikaan tunnu. Todellinen haava on se, että en pysty elämään täyttä elämää.  Suoritan pakolliset rutiinit ja velvollisuudet, mutta se hauskuus ja nauttiminen puuttuu. Hymyilenkin harvemmin kuin ennen. Osa minusta on tainnut hukkua matkan varrella

Ja onhan minulla sydämessä tuore haavakin tai ehkä koko sydän on vereslihalla. On kuitenkin selvää kuka tuon kivun siellä nykyään aiheuttaa. Uusi kipu on korvannut vanhan. Jos tässä tuoreimmassa erossa ei muuta järkeä pysty näkemään, niin ainakin se on vienyt vanhan aristuksen pois.  Toisaalta olen tänään ja eilen ollut melko tasaisella mielialalla, enemmän kuitenkin sillä puolella, että mikään ei tunnu miltään.  Ehkä noilla särkylääkkeillä on vaikutuksensa, ehkä ne turruttavat sitten ihan kaiken.

Ex-M soitteli eilen ja kyseli vointiani. Hänhän näki kun loukkasin selkäni harrastuksessa ja kyllähän hän silloinkin heti kysyi, että mitä tapahtui.  Soitti siis ja kysyi, että olenko kunnossa ja oli pahoillaan kun kuuli, että olin joutunut useammaksi päiväksi sairaslomalle.  Sanoi myös, että lepo tekee varmasti mulle nyt hyvää.  Mistään muusta ei sitten puhuttu eikä mitään tapaamisia ole sovittu.  Toisaalta olenkin aika uupunut, niin että en varmaan jaksaisikaan mitään selvitellä.  Ja fiilikset on enemmän niin, että olen eronnut kuin se että olen tauolla tuosta suhteesta. Olo on sangen tyhjä, lähinnä turta ja tunteeton, vailla mielihaluja tai haaveita.

Sitten vielä lyhyt katsaus sairaskertomukseeni. Yön sain nukuttua hyvin, tosin särkylääkkeen turvin. Tuntuu siltä, että särky jalassa on vähentynyt, mutta kipeän kankun päällä istuminen ei edelleenkään onnistu.  Jotain pientä edistymistä on siis nähtävissä…