Lisää juttelua
Tammikuu 31, 2008 on 9:31 pm | In Yleinen | 7 CommentsJuttelin tänään uudestaan ex-M:n kanssa. Se lähetti ensin vointitiedustelut tekstarilla ja vastasin siihen. Loppujen lopuksi soitti myös perään. Ex-M:aa oli jäänyt vaivaamaan eilinen puhelu. Silloin kun kyselin noita tulevaisuus asioita, niin siinä oli läsnä jotain puolituttuja, jotka eivät tienneet näistä meidän kuvioista. Siitä tuo outous ja välttely. Olisi tietysti ollut fiksua sanoa, että ei pysty puhumaan nyt. Näköjään olen yhden asian hänestä unohtanut. Sen, että hän kuuntelee kyllä vaikka ei siltä aina vaikutakaan, miettii asiaa ja palaa siihen myöhemmin.
Puhuimme tuosta tauko-asiasta niin, että kyllä tuon tauon täytyy olla jotain parisen kuukautta. Molemmat tarvitsevat aikaa miettiä asioita itsekseen ja ehkä tehdä muutoksia itsessään. Joka tapauksessa koin sen ahaa elämyksen, että en minä juuri nyt pysty seurustelemaan kenenkään kanssa, en ex-M:n enkä kenenkään uuden. Tarvitsen aikaa itselleni saadakseni itseni taas tasapainoon. Sitten vasta voi miettiä uudelleen yrittämistä ja muutosten tekoa. Muutosten tekoahan tämä edellyttää varmasti molempien osapuolten osalta. Se ei voi onnistua juuri nyt, ei ennen kuin tilanne (ja minä) on vähän rauhoittunut.
Tiedän, että otan tässä tietoisen riskin. Saattaa olla suru puserossa taas parin kuukauden päästä. Toisaalta myös ex-M ottaa riskin, sillä yhtälailla minä saatan muuttaa mieleni tuossa parissa kuukaudessa. Hän ei ole kuitenkaan minua hylännyt ja on myös halukas tähän. Tämän selkä onnettomuuden jälkeen hän on joka päivä kysellyt vointia tekstarilla tai puhelimitse, tuskinpa vaivautuisi jos en mitään enään merkitsisi. Joten tämä asia ei vaan ratkea vielä, mitään varmuutta ei ole. Aika näyttää. Toki voisin heti kättelyssä luovuttaakin, mutta minulla on tässä myös yhtälailla mahdollisuus voittaakin. Joka tapauksessa nyt on aika keskittyä itseeni, sitä ei voi välttää jatkoin tästä yksin eteenpäin tai sitten kohti mahdollista uutta yritystä.
Sitten vielä terveydentilasta. Selkä on ehkä aavistuksen parempi, mutta ei tosiaankaan kunnossa. Istuskelu saa aikaan särkyä jalassa ja selkä tuntuu kyllä aika jäykältä. Onneksi sain huomiseksi ajan selkähoitoon. Viime syksynä kun sain toiselle puolelle alaselkää noidannuolen, niin tuo hoito auttoi paranemiseen aika keskeisesti. En olisi varmaan tuolloin selviytynyt niin nopeasti takaisin töihin, jos tuota hoitoa en olisi ottanut. Huomenna menen myös uudestaan työpaikan lääkärille. Siis tuon hoidon jälkeen. Nyt tällä hetkellä en ainakaan pysty istumaan 8 tuntia tietokoneen äärellä, joten todellakin toivon, että tuo hoito tekisi ihmeitä. Tilanne työpaikalla on kuitenkin sen verran kimurantti, niin että tälläiset sairaslomat ei siihen oikein sovi.
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.507 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.