Sateenkaari

Tapaaminen II

Tää päivä on mennyt vähän väliä torkahdellessa enkä jaksanut edes raporttia vääntää kuin vasta nyt. Viime yönä oli vaikeuksia nukkua, kun koko kroppa on oli sen verran kipeä liiasta paikallaan olosta ja ei meinannut löytää sellaista asentoa ettei olisi epämukavaa. Tätä on nyt ollut muutamana yönä; epämukava olo eikä saa unta vaikka kuinka väsyttää. Ei kiva!

Asiaan sitten eli eiliseen ex-M:n tapaamiseen. Ex-M siis tuli illalla käymään. Se oli raahannut jotain ruokatavaraa mukaan, niin että riittää sitten seuraavalle kerrallekin (!).  Ex-M väänsi siinä sitten pikaisesti vähän iltapalaa ja vaihdettiin kuulumisia. Niin se ilta siinä kului varsin leppoisasti. Kissoja ei nostettu pöydälle eikä rajanvetoja suoritettu. Jotenkin vaan tuntui mukavalta nauttia kaikessa rauhassa toisen seurasta. Luulen, että ex-M:llä oli ihan samat fiilikset. Ainakin se on ihan mielellään tulossa pian taas käymään

Vaikka siis kisua ei nakattu pöytään, kissa itse (siis mä) teki pientä motivointityötä.  Kyseessä oli siis tuo tupakointi, joka on mun inhokkilistalla. Ex-M on lääkityksen avulla pystynyt polttamista vähentämään aika dramaattisesti. Muutama rööki palaa vielä päivässä, mutta nekin lähinnä tavan vuoksi. Kuulemma nekään ei oikein tunnu enää miltään, mutta siitä tavasta on vaan niin vaikea luopua. Ex-M on ollut itsekin positiivisesti yllättynyt miten paljon hän on pystynyt vähentämään.  Sanoin, että olen tosi ylpeä.  Ja siitä myös, että se jatkaa kiltisti lääkkeen syömistä, vaikka se aiheuttaa aika paljon sivuvaikutuksia: väsymystä, unia, vatsaongelmia. 

Hyviä puoliakin näkyy jo: yskimistä ei enää juurikaan ole eikä hänessä enää leiju tupakan hajua kuten ennen. Tuota hajuefektia sitten käytin hyväkseni.  Tein ex-M:lle kunnon nuuskintaoperaatiot. Se olikin eka kerta, kun sain kunnolta haisteltua, että miltä se nyt ihan oikeasti tuoksuu.  Hyvältä, turvalliselta, sellaiselta että tekee mieli käpertyä kainaloon. Ex-M:ää nauratti mun sniffailut. Valistin sitä, että on paljon naisia, minä mukaanlukien, jolle tuo tuoksu on erittäin tärkeä.  Se on jopa valintakriteeri.  Saa olla ukko vaikka vähän rumanpuoleinkin, kunhan haju on oikea.  Ex-M ei kuulemma ollut tuollaisesta kuullut. Mulla on kaapissa pari laatikkoa xylitol-purkkaa. Ex-M kysyi, että saako hän ottaa multa kourallisen purkkaa mukaan, niin hän voi sitten jauhaa niitä, jos tulee sellainen tilanne, että tekee mieli polttaa. Hymyilin sisäisesti, taisi motivointi onnistua

Rajojen vetäminen

Miksi se on nykyään mulle niin vaikeaa - rajojen vetäminen siis? Nuorempana olin melkoinen jääräpää ja suutahdin jos joku yritti minua kohdella huonosti.  Olin siis aidosti itsepäinen jäärä. Mieltäni ei saanut millään muuttumaan, paitsi jos itse päätin sen muuttaa. Osasin muutenkin olla kunnolla pahantuulinen, aamuäreä ja riidellä tarvittaessa.

Mihin hittoon tuo mun tempperamenttini on kadonnut ja se että pidän tiukasti puoleni. Onko mun särmät tosiaankin pyöristyneet vähän liikaakin.  Ei kai ikä voi tuota kaikkea tehdä, kun musta tuntuu lähinnä, että jotain on hukassa.  Musta on tullut niin joustava ja mukava, vaikka sisimmässäni kritisoin ja ahdistun.  En sentään ihan täysin lammas ole. Töissä olen oppinut pitämään puoliani ja osaan sanoa ei ja vielä nätisti perusteltunakin. Samoin jos joku ihan tuntematon ihminen tulee mua häiriköimään, niin se sitten saa lähdöt, parhaassa tapauksessa &#)%! höystettynä.  Ongelmana on juuri nuo läheiset ihmiset, niissä on vaikea vetää rajoja.

Inhoan riitelyä ja sitä että asiaa ei voida ratkaista normaalisti puhumalla. Erityisesti inhoan sitä, että keskusteluun tai riitaan vedetään mukaan kaikenmaailman henkilökohtaisuudet.  Inhottaa, jos en saa ääntäni kuuluviin ilman, että pitää saada raivarit.  Tuntuu toisinaan siltä, että minua ei oteta tosissaan, jos en nosta asiasta kunnon meteliä.  Onko ihmisistä tullut jotenkin huonokuulosia, niin että puheet menee tajuntaan vasta sitten kun huutaa.

Kai tästä kaikesta saan “kiittää” ex-X:aa (siis tätä varattua). Hän oli melkoisen tempperamenttinen ihminen, joten sopeutuminen oli toisinaan helpompi keino.  Vaikka ei me jatkuvasti riidelty,  itseasiassa suht harvoin, mutta sitäkin tuhoavammin. Jos jostain asiasta tuli siis sanaharkkaa, niin hänen oli voitettava tavalla tai toisella vaikka olisi selkeästi ollut väärässäkin. Silloin vedettiin surutta henkilökohtaisuudet peliin ja joskus myös rangaistukset tyyliin, että “en halua nähdä sinua viikkoon”.  “Olet ihan samanlainen kuin vaimoni”,  “en ikinä halua sinunlaisen naisen kanssa lapsia” jne. Erollakin minua on uhkailtu muutamaan kertaan. Se on kyllä paha virhe, sillä uhkailuun en taivu koskaan.  Joo, minut on myös uhattu heittää autosta ulos, jos en anna periksi.

No, en minäkään mikään pulmunen ollut. Henkilökohtaisuuksia en harrastanut, mutta minun paha tapani oli mennä mykkäkouluun. Menin vaan joskus niin lukkoon, jos minulle sanottiin jotain ilkeää, että se oli minun ainut puolustuskeinoni.  En vaan voinut tajuta, että rakastamani ihminen voi sanoa jotain niin hirveää. Olen muuten päässyt tuosta tavasta eroon, ihan tarkoituksella.  Nyt kaikki varmaan luulee, että olen joku hirveä jäkättäjä, jonka suu käy kokoajan. En ole, mutta en ihan helpolla luovu mielipiteistäni. No, opinhan senkin, että joskus on parempi vaan luovuttaa.  Opin myös haistelemaan ilmaa, että milloin on parempi pitää suunsa kiinni. Ei ihme, että musta on tullut ympäripyöreä ja varovainen. Ehkä laiskakin, kun on helpompi luovuttaa kuin käydä kauhea taistelu.

Jotenkin musta on vaan tullut niin kiltti ja nössö, mikä on kyllä ristiriidassa sen kanssa mitä oikeasti tunnen. Mun on vaikea arvostella toista ihmistä tai kohdella inhottavasti. Samoin mun on vaikea suuttua päin naamaa. Monesti suutun vasta jälkikäteen kun saan aikaa miettiä, enkä siinä tilanteessa kun voisin pitää puoliani ja sanoa sanottavani. Aatelkaas sitäkin, kun ex-X kertoi näistä ihanista uusista kuviostaan, niin minä vaan kiltisti kuuntelin ja voivottelin. Hitto, siinähän tilanteessa mun olisi pitänyt haistattaa sille ja kertoa yksityiskohtaisesti mitä oikein ajattelin sen tekemisistä. Jälkikäteen on harmittanut tuo.

Tänään on sitten taas tilaisuus harjoitella rajojen asettamista Ex-M on nimittäin tulossa käymään. Vähän aikaa sitten se soitteli ruokakaupasta ja kyseli, että mitä mun jääkaapissa on ja ei ole.  Hyvää ruokaa on siis tulossa.  Se miksi minun on vaikea vetää rajoja ex-M:n suhteen (siis tunteiden lisäksi) on se, että se on kiltti ja hyväntahtoinen ja saanut kärsiä samantyylisiä juttuja kuin minäkin.  Jotenkin musta on vaan tullut tietyllä tavalla epävarma, että en enää uskalla pyytää ja vaatia asioita itselleni.  Voi näitä sielunvammoja :( 

Keskiviikon mietteitä

Tänään olen ollut sen verran aktiivinen, että sain käytettyä itseni kampaajalla. Alkoi nimittäin otsatukka olemaan jöröjukka mallia. Lyhyt käynti vaan, jossa siistittiin pahimmat kakshaaraset. En mitään pidemmän kaavan mukaista sessiota olisikaan pystynyt istumaan.  Hiukset sentään on hyvässä kunnossa Niin ja kasvatusprojekti jatkuu edelleenkin. Nyt mun hiuksia voi jo sanoa pitkiksi, ei enää puolipitkiksi. 

Olen miettinyt yhtä vanhaa ystävääni (naispuolista), jonka kanssa ollaan tunnettu lähes 20 vuotta. Ystäväni on vannoutunut yksineläjä.  Meidän välit on olleet poikki melkein parisen kuukautta. Mitään varsinaista riitaa ei ole ollut, vaan kumpikaan ei ole pitänyt mitään yhteyttä.  Tiedän kyllä, että ystäväni on erittäin kiireinen työnsä ja parin muun mittavan projektin tiimoilta.  Itsekään en ole ottanut yhteyttä, kun jotenkin ystäväni käytös nyt jälkikäteen on tuntunut loukkaavalta.

Tämä ystäväni suhtautui melko nuivasti seurusteluuni ex-M:n kanssa.  Toi melko selkeästi ilmi, ettei pitänyt siitä eikä juurikaan ex-M:stäkään.  Ei sattuneestä syystä sitten juurikaan vietetty yhteistä aikaa. Kun kerroin, että aion esitellä ex-M:n vanhemmilleni, niin ystäväni esitti tosi hämmästynyttä ja taisi vielä kysyäkin, että miksi. Kai nyt miehen esittelen vanhemmilleni,  jos ollaan oltu useampi kuukausi jo kimpassa.  No, kun sitten tuli ero ex-M:sta, niin ystäväni ei suhtautunut asiaan kovinkaan myötätuntoisesti.  Lähinnä totesi, että kai nyt tajuan pysyä tyypistä erossa jatkossa.  Tuolloin kyselin ystävältäni, että tulisiko hän kylään uuden vuoden aattona. Sanoi miettivänsä asiaa ja sitten loppujen lopuksi sanoi, että ei tule, koska hän haluaa siivota kotona kaikessa rauhassa. Joopa. Tiedän kyllä, että kaveri oli ollut reissussa ja muutenkin tosi kiireinen, että kämppä oli varmaan ihan hyrskyn myrskyn. En kuitenkaan olisi pystynyt olemaan noin sydämetön, että olisin sanonut vanhalle ystävälleni (ja vasta eronneelle), että siivoan mieluimmin kun tulen kylään. Jos olisin noin sanonut tälle ystävälleni, niin hän olisi luultavasti suuttunut. Itse olin niin väsynyt, että en jaksanut.

En tajua mikä ystävääni vaivaa nykyään. Hän on muutamassa vuodessa muuttunut niin hankalaksi. Kaiken kun pitäisi mennä juuri niin kuin hän haluaa tai sitten menee herne just nenään.  Ystävienkin pitäisi pomppia juuri hänen aikataulunsa mukaan.  Jos olen vaikka alkuviikosta kysellyt, että onko lauantaina vapaana ja että tehtäisiinkö jotain yhdessä.  Vastaus on aina, että katsotaan sitten loppuviikosta.  Yleensä sitten asia on sopinutkin ja ollaan tavattu. Musta vaan on outoa se, että ei voi koskaan lyödä tapaamista lukkoon. Mua pidetään on hold.  Tuntuu siltä, että kaveri odottelee muutaman päivän, että tuleeko joku parempi tarjous lauantaiksi ja jos ei tule, niin sitten sanoo mulle, että tavataan vaan.  En tajua tollaista. Musta se vaan tuntuu loukkaavalta enkä itse kehtaisi kohdella ketään noin.  Ei mun muut ystävät tee noin, onneksi.

Lisää saikkua

Tänään menin sitten käymään töissä. Sähköposti oli lievästi tukossa. Jotain mun hommia sentään oli tehty, mutta aika paljon on sellaista mitä eivät osaa tehdä.  Kävin lääkärin ihmeteltävänä. Vaikka selän/kankun tilanne on vähän parantunut, niin siltikään en pysty tekemään töitä tai siis istumaan. Kaksi viikkoa pamahti lisää sairaslomaa. Auts. Nuo kaksi viikkoa on vielä sentään palkallisia ja sen jälkeen palkka putoaa 70 %:iin (ei kiva). Jos tilanne ei ole parempi kahden viikon päästä, niin sitten lekuri lähettää mut fysiatrille. Voi hittolainen!!!  Ensi viikolla joudun varmaan kuitenkin hiippailemaan yhtenä päivänä töihin, kun silloin on muutama hankala homma, jotka mieluimmin teen itse, että ne menevät sitten kanssa oikein.

 Ex-M: n kanssa on pidetty yhteyttä puhelimitse. Tarkoituksena on se, että hän tulee taas tällä viikolla kyläilemään. Minä kun en oikein mihinkään pääse. Ei voi mennä edes leffaan tai ulos syömään. Sosiaalinen elämä on kyllä niin nollassa. Eilen kun puhuin Ex-M:n kanssa, niin se oikein ihmetteli, että miten mä perjantaina soitin sille niin myöhään (kun yleensä en siis soittele niin myöhään), siinä yhden aikaan yöllä siis.  Soitin siis sellaisen ahdistukohtaus-puhelun. Siitä puhelusta on muuten tarkemmin edellisen postauksen kommenteissa.  Se kun on aika harvinaista, että soitan ahdistuspuheluita tai pommitan vaikka tekstareilla. Vahvuustauti vaivaa nääs. Eikä se ole varmaan useasti kuullut mua kunnolla ahistuneenakaan.  Joka tapauksessa, sen mielestä ei siis ollut paha juttu, että mä soitin. Jotenkin se koki sen enemmän luottamuksen ja läheisyyden osoitukseksi.  Onnistuinpahan rikkomaan edes vähän rajojani, enkä vaan kärvistellyt omissa liemissäni. Pieni papukaija merkki mulle!

Tapaaminen

Tapaaminen ex-M:n kanssa on ohi.  Jännitti etukäteen aika paljon se, että miten tavatessa suhtaudemme toisiimme.  Ei onneksi ollut sen kummenpaa alkukankeutta. Halattiin ja pussattiin. Ex-M toi ruokatarvikkeita mukanaan ja laittoi meille ruokaa. Olipa tuonut erästä erikoisherkkuakin, jota sitten yhdessä maistelimme.  Ex-M sanoi tekevänsä sen verran ruokaa, että se riittää mulle seuraavaksi pariksi päiväksi.

Keskustelun suhteen molemmat olimme aika varovaisia.  Ex-M sanoi tietävänsä, että on satuttanut minua pahasti ja ettei hänellä ole oikeutta edes pyytää minulta mitään. Sanoo olevansa yksinäinen, ihan samoin kuten minä. En saanut selvää vastausta siihen, että onko vaan yleensä yksinäinen vai minun takia.   Selvästi hänellä on halua rakentaa tulevaisuutta, mutta hän ei ole varma olenko minä se oikea.  Se, jonka kanssa ollaan loppuelämä.  Tämä on siis minun tulkintani, rivien välistä lukemani. Välittää minusta ja uskon, että rakastaakin, mutta epäröi silti.

Sain kuulla myös sen, että hän on onnekas kun joku minunkaltaiseni välittää hänestä niin paljon. Ne sanat olen kuullut ennenkin. Ex-X:n suusta, pari kuukautta ennen kuin hän jätti minut.  Kuulosti pahanenteiseltä.  En halua olla mikään turvasatama, johon jäädään sen takia kun ei parempaa löydy tai etsitään uutta.  Sekin kun on tullut koettua jo ex-X:n kanssa.  On se vaan kumma, että mun kohdalle ei satu sellaista miestä, jolle olisin ehdoton ykkönen. Sellainen jonka sydän murtuisi, jos se ei saisi olla minun kanssani.

En siis saa selvää täysin ex-M:n tunteista. Tai sitten en vaan halua nähdä totuutta . Ymmärrän senkin, että se haluaa olla varovainen puheissaan ja teoissaan, kun tietää miten minuun on sattunut.  En vaan tajua miksi se on niin vaikea tietää, että onko joku oikea ihminen elämänkumppaniksi vai ei.  Eihän sitä voi mitenkään järkeillä, kun se pitää vaan sydämessään tuntea. Pitää olla myös rohkeutta siitä huolimatta että on riski epäonnistua ja loukata itsensä.  En tiedä mistä epäröinti johtuu: siitäkö ettei ole tarpeeksi tunteita vai siitä ettei niitä uskalla tuntea.  Omat tunteeni ex-M kohtaan on ennallaan ja ehkä voin jopa sanoa että valitettavasti.  Jos eivät olisi, niin sitten ehkä nostaisin jo kytkintä.

Joka tapauksessa on sovittu, että edetään hitaasti. Tavataan taas ensi viikolla ja muuten pidetään yhteyttä puhelimitse tai tekstareilla.  Ei mainosteta vielä ympäriinsä, että me tapaillaan jälleen.

Luulisi, että olo olisi helpottunut, mutta kun ei ole. Ahdistaa ja itkettää.  Sattuu, kun toinen on epävarma. Toisaalta se on rehellistä, että myöntää olevansa epävarma.  Pudotus olisi ainakin kovempi, jos matto vedetään alta.  Enkä voi sulkea pientä hälytyskellojen ääntä pois, jotka sanovat, että saan taas kerran siipeeni.  Toivottavasti ei taas siinä muodossa, että minut vaan kylmästi korvataan jollain toisella naisella.  En halua uskoa, että ex-M kohtelisi minua niin, mutta kun on kaikenlaista nähnyt, niin mikä tahansa petos on mahdollista.  

Mitenköhän tästä nyt taas selvitään? En haluaisi olla painostava, kun tilanne on näin arka. Toisaalta pelottaa jo niin paljon, että tekisi mieli iskeä jo ihan siitä syystä hanskat tiskiin. Samaan aikaan en ole vielä valmis luovuttamaankaan, mutta tunnen itseni tyhmäksi kun suostun tälläiseen.  Ei vaan ole voimia tehdä mitään päätöksiä, kun terveystilannekin on mitä on.  Kuitenkin pieni toivon hiukkanen elää vielä, niin että vielä katson tilannetta jonkin aikaa eteenpäin. Toivon vaan, ettei tilanne käänny sellaiseksi, että joudun oman itseni vuoksi pistämään tilanteen poikki - lopullisesti.

Tapaamista odotellessa

Ei tässä ole sen kummenpaa tapahtunut, kotona hengailua pääsääntöisesti. Olo on ollut vähän aktiivisempi ja olen tehnytkin keveitä kotitöitä. Pysyypähän verenkierto toiminnassa Eilen olin selkähoidossa. Paranemista on selvästi näkyvissä, mutta ei selkä vielä silti ole kunnossa. Seuraava hoito on parin viikon päästä. Pieniä hetkiä pystyn istumaan ilman suurempaa särkyä, mutta en kyllä vielä työpäivän verran pysty istuskelemaan. Seuraava lääkäri on ensi viikon maanantaina, jolloin menen käymään työpaikalla. Oletettavasti sairasloma vielä jatkuu

Ex-M on siis tulossa vierailulle perjantaina. Alkaa jo jännittää jo nyt. Erosta on nyt kulunut noin kaksi kuukautta. Eikä olla nähty toisiamme melkein kuukauteen. Yhteyttä on kuitenkin pidetty puheluin ja tekstarein useamman kerran viikossa. On jotenkin neuvoton olo ja en oikein tiedä miten suhtautuisin tapaamiseen. En yhtään tiedä miten reagoin, kun tavataan taas. Olo on kuitenkin melko rauhallinen. Enkä ole muutamaan viikkoon itkenytkään, joten ehkä pahin suru ja järkytys on mennyt ohi.  Jollain tapaa on toiveikas olo, kun ex-M on niin kiinteästi pitänyt yhteyttä. Ei kukaan mies vaivaudu yhteydenpitoon jos ei yhtään kiinnosta.  Ja ehkä on toiveita myös siitä, että se on miettinyt mun puheita erityisesti menneisyyden asioihin ja niistä irti päästämisen suhteen. Toivottavasti lamppu on syttynyt sen päässä!

Tosiaankin toivon, että saadaan kunnon keskustelu aikaan, siis rakentavassa mielessä.  Sen päälle voi sitten rakentaa uutta.  En ainakaan toivo, että päädytään vaihtoehtoon lopullinen ero. En jaksaisi aloittaa eroprosessia enää uudestaan, kun edellinen on jo käynyt ihan tarpeeksi voimille.  Ei yhtään houkuttele vaihtoehto joutua sinkuksi taas ja aloittaa “miehenmetsästys” uudestaan.  Se kun tunnetusti tässä iässä on vaikeaa ja erityisesti niiden kunnon miesten löytäminen.  Vaikka nuo ovatkin pelottavia ajatuksia, niin nekin on sitten hyväksyttävä, jos ex-M:n kanssa ei saada asioita kuntoon. En halua enää epävarmuutta ja päättämätöntä miestä, tiedätte varmaan mitä tarkoitan…

Lopuksi kiitokset Anikselle ison een myöntämisestä blogilleni. Ihanaa olla Excellent ja isolla eellä vielä!

Hengissä ollaan

En ole jaksanut pahemmin viettää aikaa koneella, kirjoitella blogia tai kommentoida muille. Viikonloppu meni totaalisessa väsymyksessä.  Tein enkat nukkumisessa: vedin sikeitä 14 tuntia putkeen. Särkylääke-antihistamiini cocktail taitaa olla mulle liian tuju paukku, kun nukuttaa niin hirveästi eikä meinaa saada mitään aikaseksi. Tänään jätin särkylääkkeen pois ja onkin ollut vähän virkumpi fiilis. Onneksi särkyä ei juuri olekaan, niin tosiaan voin olla ilman lääkettä. Lekuri nyt varmaan olis toista mieltä… Selkä tuntuu ehkä aavistuksen paremmalta, mutta siltikään ei voi hetkeä kauemmin istua. Tämä viikko on vielä sairaslomaa ja seuraava lääkäri ensi viikon maanantaina. Vähän pahoin pelkään, että sairasloma jatkuu. Keskiviikkona menen uudelleen selkähoitoon.  Alkaa olla nimittäin koko kroppa aika kipeä

Anis blogissaan kirjoitteli, että oli katsonut leffan Musta jää.  Katsoin itse myös ton elokuvan lauantaina. Tuntui pettäjäukon toiminta niin läpinäkyvältä ja tyypilliseltä.  Teki mieli huutaa sille leffan tytölle, että juokse pakoon, ei se aio erota. Tai ylipäätään häivy tuollaisen tyypin läheisyydestä.  Sitä jäin miettimään taas kerran, että miten sitä on voinut olla niin kuuro ja sokea.  Hyväuskoinen.  Ilmeisesti kaikki piti kokea itse ja kantapään kautta.  Vaikka oman tarinan loppu oli ruma, mutta ei onneksi sentään sellainen kuin tuossa elokuvassa. 

Tosissaan on tullut katsottua telkkaria tai lähinnä dvd-boxilta sarjoja tuntikausia päivässä. Tuntuu jo siltä, että oma elämä on kadonnut jonnekin ja elän noiden tv-hahmojen elämää. Ainakin niiden elämässä tapahtuu jotain.  Itselläni ei ole mitään eroa onko arkipäivä vai viikonloppu, elämä on vaan tätä samaa.  Taisteluväsymystä ilmassa.  No, tänään sain sentään varovasti vähän siivottua, kun ei ollut enää niin lörppä olo.

Ex-M rintamalla on pidetty muutaman päivän välein yhteyttä puhelimitse tai tekstarilla.  Ollaan puhuttu kaikkea ihan yleisellä tasolla, mutta ei juurikaan meistä kahdesta. Tällä viikolla, mahdollisesti tulevana viikonloppuna oli tarkoitus tavata nokikkain. Mitään ei ole vielä tarkemmin sovittu, joten saa nähdä tuleeko siitä mitään.  En tiedä mitä ajattelisin, en uskalla toivoa, mutta en jaksa luopuakaan vielä.

Hyvää ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää kaikille ja kiitos uskottoman ihanasta tuestanne ja hyvistä kommenteistanne.  Olette saaneet minut nauramaan ja hymyilemään kesken ikävien hetkienkin.  Olette luoneet toivoa hankalina aikoina ja mikä parasta - olette olleet ykkösluokan vatvontaseuraa minulle

Hyvä ystävä on kuin aspiriini - se auttaa

Hyvä ystävä on kuin nastarengas - se ei petä

Hyvä ystävä on kuin sadekuuro - se virkistää

Hyvä ystävä on kuin kesä - se on odotettu

Hyvä ystävä on kuin koti - siitä ei voi luopua

Hoidettu on

Tänään pääsin vihdoinkin hoitoon, siis selkähoitoon, ei lataamoon.  Oli siellä alaselässä edelleenkin hoidettavaa ja sen lisäksi niska oli aika jumituksessa. Ei mikään ihme tällä kököttämisellä. Ensi viikolla uudestaan vielä hoitoon. Rahaa palaa siis, mutta toisaalta täällä kotona ei sitten rahaa muuten kulukaan kuin ruokaan.  Toivottavasti tämä nyt tästä lähtisi vihdoinkin paranemaan. Jos jotain positiivista tästä pitää löytää, niin ainakin saan lepäillä allergiakauden aloituksen ihan rauhassa. Ne on olleet mulle yleensä aika rankkoja.  Tänään kun on ollut kuiva päivä, niin selkeästi nenässä ja silmissä tuntuu, että jotain siellä ilmassa on.

Se mikä ärsyttää on se, että ei voi oikeasti suunnitella mitään. Kuten esimerkiksi talviloman pitämistä, kun ei tiedä että miten kauan tämän selän kanssa kökitään. Ja sitten vielä on huomioitava työtilanne. Mitään reissua tms ei ainakaan uskalla varata.  Saattaapi olla, että meikäläinen viettää talvilomaa kesällä. Kun mulla on vielä pari päivää viime vuoden kesälomaakin pitämättä, niin että nekin pitäisi pitää pois. Ja kohta pitää varmaan kesälomatkin jo päättää…

Tiistain tylsyydet

Tänä aamu alkoi jyrinän merkeissä. Joku naapuri innoissaan porata jurskutti moneen kertaan. Vihaan yli kaiken poraamisääniä, erityisesti hammaslääkärin poran (grrr). Sain kuitenkin itseni liikkeelle ja lähdin lähimpään kauppakeskukseen ostoksille. Siellä minä sitten pyörin kökkökansan keskellä, taisin kremppojeni osalta sopia ihan hyvin vanhusosastolle. Tuntui kyllä oudolta ja vähän syylliseltäkin olla ostoksilla päiväsaikaan, kun ei ole oikealla lomalla vaan sairaslomalla. Tein kyllä vain ihan lyhyen kierroksen, ettei jalka menen pahemman tuntuiseksi.  Tarkoituksena olikin ostaa parit ystävänpäiväkortit. Ja tarttui mulla mukaan myös eilisen postauksen Johanna Kurkelan levy. Nyt voin sitten tunteilla kotona oikein kunnolla…

Selän tilanne ei ole juurikaan muuttunut. Istuminen on edelleen pannassa. Tän päiväinen käppäilykierros osoitti, että mitään pidempia reissuja ei kannata tehdä. Lyhyet kävelyt menettelee, mutta pidemmät taitaa vaan ärsyttää jalkaa. Huomenna mulla on taas osteopaatti. Saa nähdä mitä hän pystyy tekemään. “Terve” puoli kroppaakin alkaa nimittäin jäykistellä, joten joka tapauksessa on hyvä käydä hoidossa.

Ex-M rintamalla on käyty parit puhelut. Viimeksi lauantaina ja sitten myös tänään. Launtaina soitteli, kun oli hetki aikaa työkeikan välissä. Hmmm.  Ikävääkö pukkaa??? Joka tapauksessa pystytään puhumaan jo normaalisti ja nauramaankin yhdessä.  Ex-M on huolissaan mun selästä ja siinä sille onkin hyvä syy ottaa yhteyttä Joka tapauksessa on sovittu, että me tavataan ensi viikolla joku päivä.  Seuraava viikonloppu kun sillä on vielä varattuna.  Jotain toivoa siis vielä on, peliä ei ole vielä menetetty. Hyvä niin, sillä täällä kotona kököttäminen ei ihan hirveästi paranna mielialaa.  Yllättävän hyvin tämä kökötys on kuitenkin mennyt, kun en ole vielä lataamokamaa. Katsotaan sitten parin katsotun dvd-boxin jälkeen