Sairaskertomusta
Helmikuu 1, 2008 on 3:21 pm | In Yleinen | 6 CommentsPääsin vihdoinkin tänään aamupäivällä selkähoitoon. Alaselästä löytyikin aika pahasti lukossa oleva kohta, jota todella varovaisesti availtiin. No, myös toinen puoli (kunnossa oleva puoli siis) alaselkää oli aika jumissa, kun olen tuota kipeää puolta varonut. Kankussa tuntunut kipeä ja kova kohta helpottui käsittelyn tuloksena. Särkyä tuntuu jalassa edelleenkin, mutta eihän se särky yleensä heti poistukaan. Seisoessa olo on jo aika siedettävä, mutta istuminen on vielä myrkkyä. Puolen tunnin bussimatka työpaikalle ei ollut mitään herkkua…
Työpaikalla mulla oli aika lääkärille. Lääkäri ei ollut kauhean innostunut siitä, että olin käynyt hoidossa. Asenne kyllä lieveni kun kerroin, että mitä ja miten oli tehty ja sen että olen tuolla samassa paikassa käynyt monta kertaa aikaisemmin. Hoito on siis osteopatiaa, siinä ei pahemmin niksautella, vaan enemmänkin kitkutetaan ja nitkutetaan varovaisesti kroppa oikeaan asentoon. Kyllä noilla lääkäreillä olisi vähän opeteltavaa selkävaivojen tutkimisesta ja hoitamisesta. Samoin asenteissa. Siinä säästettäisiin pitkä penni sairaslomissa ja turhissa tutkimuksissa.
Joka tapauksessa en vielä pysty istumaan, joten lääkäri kirjoitti mulle vielä ensi viikon sairaslomaa ja ensi perjantaiksi uuden lääkärinajan. Vielä se lekuri nimittäin vähän epäilee, että siellä voisi olla jopa välilevyn repeämä. Ensi viikko varmaan sitten näyttää tilanteen. Nyt seuraavat pari päivää täytyy olla ultravarovainen, ei äkkinäisiä liikkeitä, ei nosteluja, ei istumista, jottei hoidossa tehdyt korjaukset me pilalle. Uskon itse, että tästä alkaa parantuminen, ainakin niin on käynyt ennen joka kerta hoidon jälkeen. Viime syksyn noidannuoli lähti paranemaan nopeasti kun silloin löytynyt lukko avattiin, ei tosiaankaan olisi mennyt ohi vaan levolla ja buranalla.
Ensi viikolla varmaan sitten näkyy jotain tuloksia. Saattaa olla mielenkiintoista seurattavaa lääkärillekin. Työpaikalla tuskin kirkuvat riemusta sun sairasloman takia, koska siellä ei kukaan osaa juurikaan tehdä mun töitä.
Muuten olo on suht rauhallinen ja tasapainoinen (kuinkahan kauan se taas kestää). Toki pientä ketutusta on ilmassa, kun tosiaankaan mitään ei juuri pysty ja saa tehdä. Toisaalta varmaan lepokin on ihan hyvästä, kun on ollut viime aikoina melkoisen rankkaa. Nyt kun saa oikein luvalla lepuuttaa itseään…
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
32 queries. 0.501 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.