Sunnuntaita
Helmikuu 3, 2008 on 6:38 pm | In Yleinen | 6 CommentsTämä viikonloppu on kyllä ollut tylsistä tylsin. Olen vaan maannut sohvassa (kun istua ei kerran saa) ja katsonut telkkaria ja välillä ollut netissä. Sitten väliajoin ylös ja pientä kävelyä. Boring boring. Tänään kävin vanhempien luona syömässä, että tuli vähän vaihtelua. Ehkä huomenna uskaltautuisi lyhyelle kävelylle, jos ei ole liukasta. Liukastumista tähän ei nyt ainakaan enää tarvita. En siis pysty menemään töihin vieläkään, kun en pysty istumaan. Seisomaan ja kävelemään pystyn aika normaalisti ja särky on kyllä vähentynyt sen verran ettei tarvitse kokoajan nappailla särkylääkettä. Sairaslomaa on kirjoitettu koko ensi viikko ja lääkäriaika perjantaiksi. Saatan joutua viikolla kerran töissä piipahtamaan, koska muutama homma siellä on pakko laittaa eteenpäin ja neuvoa vierestä, että miten ne tehdään.
Ex-M soitteli tänään ja kyseli tuoreimmat selkäuutiset. Oli se vähän huolissaan kun kuuli, että joudun edelleen olemaan sairaslomalla. Ex-M kertoi, että sillä on kaksi seuraavaa viikonloppua kiinni (yksi työkeikka ja kaveri ulkomailta tulee kylään), mutta että noiden jälkeen voitaisiin mennä yhdessä syömään ja juttelemaan. Tuli ihan hyvä mieli. Ensinnäkin siitä, että se huolehtii ja pitää yhteyttä ja toiseksikin siitä, että se tuntuisi olevan tosissaan tauon ja asioiden selvittelyn suhteen. Ehkä jotain toivoa on, eikai ex-M:aan vaivautuisi pitämään yhteyttä, jos ei olisi tosissaan.
Ei tässä ole sen kummenpaa raportoitavaa, kun tää mun elämäni nyt pyörii sattuneesta syystä mun ahterini ympärillä
No, tänään tulee onneksi oikein klassikko tiirailuohjelma eli missikisat, niin että kai siitä pystyy itselleenkin repimään jotain hupia, “pientä” arvostelua kun ei voita mikään…
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.498 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.