Epätoivo iskee
Helmikuu 8, 2008 on 3:54 pm | In Yleinen | 8 CommentsTänään olin työpaikalla käymässä tai no, tulihan siinä tehtyä hommia melkein kuusi tuntia. Seisten tai istuen toisella kankulla. Oli pakko, sillä kukaan ei ollut osannut tehdä mun töille mitään kahteen viikkoon. Nyt sain hommat tehtyä sellaiseen malliin, että toiset osaavat niitä jatkaa. Sain sitten kantapään kautta opetuksenkin, että mun ei tosissaan kannata liian pitkään istua. Menin yhden työkaverin luo käymään ja siellä alkoi yhtäkkiä pyörryttämään. Katse alkoi sumentumaan ja äänet häipymään, huono olo ja kylmä hiki iski pintään. Onneksi ehdin lähimpään tuoliin, etten ainakaan romahtunut lattialle. Työkaveri oli säikähtäneen näköinen ja saattoikin sitten mut omalle paikalleni. Pieni varoitus mulle…
Kävin myös työpaikan lääkärillä. Sain kunnon saarnan työntekemisesta sairaana ja ihmisen korvaamattomuudesta (niin että teidän lukijoiden ei nyt erikseen tarvitse sitä pitää). Selän ja jalan tilanne ei ole parantunut, joten sairaslomaa kirjoitettiin suoraan 2 viikkoa lisää. Sitten vaan kotiin homehtumaan ja syömään nappeja. Nyt voi kuitenkin paremmalla mielellä jäädä kotiin, kun tietää, että jotain pystyvät työpaikalla tekemään. En ole normaalisti mikään uhrautujatyyppi, joka tulee vaikka pää kainalossa töihin, mutta tänään oli pakko saada asioita eteenpäin. Osa kun kun niistä hommista saattaisi aiheuttaa jo taloudellista vahinkoa jos niitä ei hoideta.
Jatkostakaan ei ole mitään tietoa. Jos vaivat ei ole ohi parin viikon päästä, niin sairaslomaa jatketaan. Magneettikuvaan ei heti lähetetä, koska 9/10 tälläisestä tapauksesta kuulemma paranee ilman mitään varsinaista hoitoa. Sitäpaitsi magneettikuvauksen joutuisin itse maksamaan. Yksityisellä se maksaa maltaita ja julkisella sitä saakin sitten jonottaa hamaan tulevaisuuteen. Joten alkaa tässä vähitellen epätoivo iskemään. Kaksi viikkoa himassa telkkaria katsellen. Ei hyvää päivää, kyllä mä olen ennen pitkää jossain lataamossa. Vaikka eihän tässä nyt mikään muukaan auta. Voihan Baskervillen koira!
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.495 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.