Tapaamista odotellessa

Helmikuu 21, 2008 on 6:32 pm | In Yleinen |

Ei tässä ole sen kummenpaa tapahtunut, kotona hengailua pääsääntöisesti. Olo on ollut vähän aktiivisempi ja olen tehnytkin keveitä kotitöitä. Pysyypähän verenkierto toiminnassa :) Eilen olin selkähoidossa. Paranemista on selvästi näkyvissä, mutta ei selkä vielä silti ole kunnossa. Seuraava hoito on parin viikon päästä. Pieniä hetkiä pystyn istumaan ilman suurempaa särkyä, mutta en kyllä vielä työpäivän verran pysty istuskelemaan. Seuraava lääkäri on ensi viikon maanantaina, jolloin menen käymään työpaikalla. Oletettavasti sairasloma vielä jatkuu :(

Ex-M on siis tulossa vierailulle perjantaina. Alkaa jo jännittää jo nyt. Erosta on nyt kulunut noin kaksi kuukautta. Eikä olla nähty toisiamme melkein kuukauteen. Yhteyttä on kuitenkin pidetty puheluin ja tekstarein useamman kerran viikossa. On jotenkin neuvoton olo ja en oikein tiedä miten suhtautuisin tapaamiseen. En yhtään tiedä miten reagoin, kun tavataan taas. Olo on kuitenkin melko rauhallinen. Enkä ole muutamaan viikkoon itkenytkään, joten ehkä pahin suru ja järkytys on mennyt ohi.  Jollain tapaa on toiveikas olo, kun ex-M on niin kiinteästi pitänyt yhteyttä. Ei kukaan mies vaivaudu yhteydenpitoon jos ei yhtään kiinnosta.  Ja ehkä on toiveita myös siitä, että se on miettinyt mun puheita erityisesti menneisyyden asioihin ja niistä irti päästämisen suhteen. Toivottavasti lamppu on syttynyt sen päässä!

Tosiaankin toivon, että saadaan kunnon keskustelu aikaan, siis rakentavassa mielessä.  Sen päälle voi sitten rakentaa uutta.  En ainakaan toivo, että päädytään vaihtoehtoon lopullinen ero. En jaksaisi aloittaa eroprosessia enää uudestaan, kun edellinen on jo käynyt ihan tarpeeksi voimille.  Ei yhtään houkuttele vaihtoehto joutua sinkuksi taas ja aloittaa “miehenmetsästys” uudestaan.  Se kun tunnetusti tässä iässä on vaikeaa ja erityisesti niiden kunnon miesten löytäminen.  Vaikka nuo ovatkin pelottavia ajatuksia, niin nekin on sitten hyväksyttävä, jos ex-M:n kanssa ei saada asioita kuntoon. En halua enää epävarmuutta ja päättämätöntä miestä, tiedätte varmaan mitä tarkoitan…

Lopuksi kiitokset Anikselle ison een myöntämisestä blogilleni. Ihanaa olla Excellent ja isolla eellä vielä!

5 kommenttia »

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

  1. Nukuttaa jo niin ettei silmät pysy auki, joten luen ja kommentoin huomenissa.. Tulin vain sanomaan, että toivottavasti tulet piipahtelemaan uudessa osoitteessa - tuli vähän äkkilähtö!

    Kommentti Anis — 22.2.2008 #

  2. No nyt kykenin jopa lukemaankin :) Hienoa, että teillä on tapaaminen ex-M:n kanssa - kovasti tsemppiä siihen! Odotamme kuumeisena raporttia :)

    Kommentti Anis — 22.2.2008 #

  3. Heippa pitkästä aikaa ja isot tsempit tapaamiseen! Toivon kyllä sydämeni pohjasta, että asiat saisivat parhaan mahdollisen käänteen :)

    Kommentti unessani — 22.2.2008 #

  4. Mites tapaaminen meni? Kirjottele toki heti kun vaan jaksat. Toivottavasti kaikki menee parhain päin. Onko toi sun selkävaivat hermoperäisiä? Onko lääkäri sanonut siitä mitään? Jos meinaan on hermoista kiinni niin kysäse hermopuudutetta minkä antaa yleensä anestesia lääkäri selkäytimen kautta. Ainakin mulla aikoinaan auttoi lähes puoleksi vuodeksi aina kerrallaan.

    Kommentti voimissain — 22.2.2008 #

  5. Kiitos teille kaikille tsempittäjille! Laitoin jo raportin näkyville.

    Anis, kiitos tiedosta. Päivitetty on :)

    Kommentti sade — 22.2.2008 #

Kommentoi

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
32 queries. 0.593 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.