Tapaaminen
Helmikuu 22, 2008 on 11:03 pm | In Yleinen |Tapaaminen ex-M:n kanssa on ohi. Jännitti etukäteen aika paljon se, että miten tavatessa suhtaudemme toisiimme. Ei onneksi ollut sen kummenpaa alkukankeutta. Halattiin ja pussattiin. Ex-M toi ruokatarvikkeita mukanaan ja laittoi meille ruokaa. Olipa tuonut erästä erikoisherkkuakin, jota sitten yhdessä maistelimme. Ex-M sanoi tekevänsä sen verran ruokaa, että se riittää mulle seuraavaksi pariksi päiväksi.
Keskustelun suhteen molemmat olimme aika varovaisia. Ex-M sanoi tietävänsä, että on satuttanut minua pahasti ja ettei hänellä ole oikeutta edes pyytää minulta mitään. Sanoo olevansa yksinäinen, ihan samoin kuten minä. En saanut selvää vastausta siihen, että onko vaan yleensä yksinäinen vai minun takia. Selvästi hänellä on halua rakentaa tulevaisuutta, mutta hän ei ole varma olenko minä se oikea. Se, jonka kanssa ollaan loppuelämä. Tämä on siis minun tulkintani, rivien välistä lukemani. Välittää minusta ja uskon, että rakastaakin, mutta epäröi silti.
Sain kuulla myös sen, että hän on onnekas kun joku minunkaltaiseni välittää hänestä niin paljon. Ne sanat olen kuullut ennenkin. Ex-X:n suusta, pari kuukautta ennen kuin hän jätti minut. Kuulosti pahanenteiseltä. En halua olla mikään turvasatama, johon jäädään sen takia kun ei parempaa löydy tai etsitään uutta. Sekin kun on tullut koettua jo ex-X:n kanssa. On se vaan kumma, että mun kohdalle ei satu sellaista miestä, jolle olisin ehdoton ykkönen. Sellainen jonka sydän murtuisi, jos se ei saisi olla minun kanssani.
En siis saa selvää täysin ex-M:n tunteista. Tai sitten en vaan halua nähdä totuutta 
. Ymmärrän senkin, että se haluaa olla varovainen puheissaan ja teoissaan, kun tietää miten minuun on sattunut. En vaan tajua miksi se on niin vaikea tietää, että onko joku oikea ihminen elämänkumppaniksi vai ei. Eihän sitä voi mitenkään järkeillä, kun se pitää vaan sydämessään tuntea. Pitää olla myös rohkeutta siitä huolimatta että on riski epäonnistua ja loukata itsensä. En tiedä mistä epäröinti johtuu: siitäkö ettei ole tarpeeksi tunteita vai siitä ettei niitä uskalla tuntea. Omat tunteeni ex-M kohtaan on ennallaan ja ehkä voin jopa sanoa että valitettavasti. Jos eivät olisi, niin sitten ehkä nostaisin jo kytkintä.
Joka tapauksessa on sovittu, että edetään hitaasti. Tavataan taas ensi viikolla ja muuten pidetään yhteyttä puhelimitse tai tekstareilla. Ei mainosteta vielä ympäriinsä, että me tapaillaan jälleen.
Luulisi, että olo olisi helpottunut, mutta kun ei ole. Ahdistaa ja itkettää. Sattuu, kun toinen on epävarma. Toisaalta se on rehellistä, että myöntää olevansa epävarma. Pudotus olisi ainakin kovempi, jos matto vedetään alta. Enkä voi sulkea pientä hälytyskellojen ääntä pois, jotka sanovat, että saan taas kerran siipeeni. Toivottavasti ei taas siinä muodossa, että minut vaan kylmästi korvataan jollain toisella naisella. En halua uskoa, että ex-M kohtelisi minua niin, mutta kun on kaikenlaista nähnyt, niin mikä tahansa petos on mahdollista.
Mitenköhän tästä nyt taas selvitään? En haluaisi olla painostava, kun tilanne on näin arka. Toisaalta pelottaa jo niin paljon, että tekisi mieli iskeä jo ihan siitä syystä hanskat tiskiin. Samaan aikaan en ole vielä valmis luovuttamaankaan, mutta tunnen itseni tyhmäksi kun suostun tälläiseen. Ei vaan ole voimia tehdä mitään päätöksiä, kun terveystilannekin on mitä on. Kuitenkin pieni toivon hiukkanen elää vielä, niin että vielä katson tilannetta jonkin aikaa eteenpäin. Toivon vaan, ettei tilanne käänny sellaiseksi, että joudun oman itseni vuoksi pistämään tilanteen poikki - lopullisesti.
9 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Kommentoi
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
18 queries. 0.544 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
Se on kyllä jännä, miten me naiset onnistumme saamaan ne kaikki rentut itsellemme. Vaikka edellisestä rentusta irti pääseenä itselleen vakuttaa, että seuravaalla kerralla tästä ei sit tule tälläistä. Aluksi onkin uuden miesystävän kanssa hyvillään siitä, ettei tämä ole yhtään renttumainen, mutta awot kun aikaa kuluu se renttu sieltä kuoriutuu…
Nyt sinuna odottaisin Ex-M:ltä sanoista tekoihin toimenpiteita. Ettet vaan liikaa tuudittaudu siihen tunteeseen, että kyllä tästä vielä pikku hiljaa tulee jotain. Usein näissä tapauksissa ne teot puhuvat paljon enemmän kuin ne sanat. Niin valitettavaa kuin se onkaan. Toivon toki, että kaikki menee hyvin ja päätätte lopulta jatkaa suhdettanne
Kommentti Voimissain — 23.2.2008 #
Voimissain, se on kyllä jännä, että en koe ex-M:aa rentuksi, vaan rikkinäiseksi ja ehkäpä eksyneeksi. Samanlaiseksi kuin itseni, sellaiseksi joka on saanut kärsiä paljon. Ehkä sellainen sitten on renttu… Olen kokenut niin, että sillä miehellä on sydän, mutta se on murskattu kerran pahasti.
Se on totta, teot ne vasta kertoo jotain. Olen vaan niin kärsimätön ja ahdistunut. En edes oikein tiedä mitä tekoa odotan. Mikä minut vakuuttaisi? En kuitenkaan odota mitään kosintaa tai serenadia ikkunani alla
Minusta sekin on jo tekoa, että hän pysyttelee aktiivisesti minun elämässäni, soittaa ja tekstaa.
Kommentti sade — 23.2.2008 #
Mä näkisin myös ex-M:n enemmänkin tunteistaan epävarmana kuin renttuna. Siis jos nyt ylipäätään sana renttu tarkoittaa tässä meille sama asiaa.. Ex-M tuntuu olevan kyllä ihan hyväntahtoinen ihminen, mutta joko hän on todellakin edelleenkin niin rikki siitä rankasta menneestä suhteestaan, ettei vain pääse siitä painolastista eroon - tai sitten tunteensa sinua kohtaan eivät yllä aivan samalle viivalle kuin omasi häntä kohtaan. Molemmissa tapauksissa sun kannaltasi tietysti todella kurja juttu! Tai sitten se kolmas vaihtoehto joka tavallaan ehkä linkittyy kyllä myös jompaankumpaan edellä mainittuun; että hän ei vain uskalla heittäytyä suhteeseen kunnolla.
On kyllä todella vaikea sanoa, että kuinka kauan tuohon pitäisi nyt antaa aikaa..? Ehkä jonkinlaisena mittarina voisi kuitenkin pitää sitä, että tapahtuuko tuossa asiassa minkäänlaista edistystä. Edes lievää. Sellaista joka kertoisi sinulle, että eteenpäin kuitenkin mennään. Silloin odottelu ja joustaminen on mun mielestäni ihan perusteltua. Mutta jos tilanne junnaa paikoillaan vielä kovin pitkään, niin.. Niin.
Ai hitto, kun en osaa kyllä sanoa mitään järkevää!
Kommentti Anis — 23.2.2008 #
Alkoi äsken ahdistaa niin paljon, että oli pakko soittaa ex-M:lle. Onneksi oli vielä hereillä.
Kerroin, että mua ahdistaa ja että tunnen olevani vähän pimennossa. Ex-M sanoi, että se tajuaa miten paljon hän on loukannut mua, ei pelkästään nyt vaan myös aiemmin. Sitä pelottaa ja ei halua loukata minua enempää. Siitä tuo varovainen eteneminen ja se ettei heittäydytä heti vanhaan takaisin, esimerkiksi yhteisiin ajanviettoon täyspäiväisesti. Kokee kuitenkin, että olemme lähentyneet taas, vaikka olemme olleet pari kuukautta erossa.
On kuulemma myös kiitollinen siitä, että en kokoajan pommita soitoilla ja tekstareilla, vaan annan hänen rauhassa miettiä. Paitsi tietty nyt äsken, kröhöm. Oli asiasta puhunut yhden kaverinsa kanssa (joka tuntee myös minut) ja tämä kaveri oli sanonut, että Sade ymmärtää sinua. Ex-M sanoi, että se on hänelle tärkeää. Ex-M oli samalle kaverille sanonut, että hän uskoo, että mun sairaslomani johtuu sydämestä. Kaveri oli ollut samaa mieltä. En voinut kieltää, sanoin, että joka kerta kun on sattunut jotain pahaa, niin mulla on kroppa pettänyt. Se kun on totta. Lopuksi ex-M sanoi, että kyllä sun selkä alkaa nyt paranemaan. Toivottavasti se tarkoitti sitä mitä haluan luulla.
Kommentti sade — 23.2.2008 #
Kiitos Anis! Epävarmahan se on ja se niin kovasti haluaisi tehdä oikein ja oikeita ratkaisuja. Ex-M on herkkä tuntemaan syyllisyyttä. Varsinkin sellaisista asioista mistä sillä on omia kipeitä kokemuksia.
Toisaalta kuvittelen, että ex-M haluaisi saada aikaan ratkaisun. Tietyllä tavalla se on samanlainen ahdistuja kuin minäkin, ei tykkää keskeneräisistä asioista. Tiedän sen, että se kuuntelee, vaikka ei aina siltä vaikuta. Tarvitsee miettimisaikaa ja haluaa sitten palata asiaan. Nyt pitäisi vaan jaksaa olla jonkin aikaa kärsivällinen, mutta ei ikuisesti. Kyllä asioiden täytyy ratketa tän kevään aikana.
Kommentti sade — 23.2.2008 #
Voi pieni sadelainen, liikutuin niin kun luin tilanteestanne.
En ollenkaan tunne Ex-M:ää, mutta jokin hänen käytöksessään tuntui niin tutulta minunkin menneisyydestäni.
Miesten ja naisten välillä on ikiaikainen eroavaisuus sitoutumishalukkuudessa, mutta se ei selitä tätä kokonaan.
Pahoittelen teidän molempien puolesta, kun näyttää siltä, että Ex-M ei koe sinua “elämänsä rakkaudeksi”. Nyt hän on sitten kahden kahden vaiheilla, pitäisikö lyöttäytyä yhteen sinun kanssasi, joka olet “ihan hyvä”, vai pitäisikö jatkaa “sen suuren ihmeen” etsimistä. Ex-M:n aiemmista vaiheista en muista; onkohan hänellä takana jokin tajunnan räjäyttävä rakastumiskokemus, ja nyt mikään alle sen ei riitä?
Ex-M:lle on hyvin vaikeaa tuottaa toiselle kipua ja pettymystä, ja siksi hän mieluummin valitsee suhteen katkaisun “ajoissa”. Nähdäkseni hän on epäitsekäs, mukavampihan olisi pitää toista varalla sillä aikaa, kun “se oikea” löytyy.
Dr. Phil lopettaa tällä erää tähän
Kommentti dolce — 23.2.2008 #
Voi Dolce, varmaan osut aika oikeaan. Ex-M oli lähes kymmenen vuotta elämänsä rakkauden kanssa, joka sitten jätti hänet. Niin ja otti seuraavaan miehen muutaman kuukauden pääästä ja pisti hänen kanssaan perheen pystyyn. Ehkä ex-M sitten jotain ihmettä etsii, jotakuta joka tulisi muuttamaan hänen elämänsä taas hyväksi. Ei tajua sitä, että on itse vastuussa onnellisuudestaan. Sitä vaan voi joutua sitten etsimään loppuelämänsä ja viettämään aikansa yksin.
Kommentti Sade — 23.2.2008 #
Hmm, hemmetin vaikeaahan sun on kamppaila menneisyyden haamujen (tai oikeammin prinsessasatujen) kanssa.
“Ei tajua sitä, että on itse vastuussa onnellisuudestaan.” Tää on kyllä niin törkeän fiksusti sanottu. Vaikka tuon järjellään monikin tajuaa, en mäkään tuota ole _sisäistänyt_, paitsi ehkä ihan satunnaisina väläyksinä.
“Sitä vaan voi joutua sitten etsimään loppuelämänsä ja viettämään aikansa yksin.”
Juuri niin. Onko se muuten välttämättä paha?
Jaksamisia.
Kommentti dolce — 24.2.2008 #
Kiitos Dolce! Musta kuitenkin tuntuu, että olen saanut ex-M:aa tönäistyä uuteen suuntaan, ainakin vähän. Se on tosissaan alkanut tajuamaan, ettei sen eron (siis siitä rinsessasta) jälkeinen “hällä väliä” asenne toimi pitemmän päälle. Jotain tarttis tehdä…
Itse en haluaisi elää yksin, mutta en toisaalta huonossa suhteessakaan. Sitä vaan niin kaipaa toista siihen vierelle tukemaan.
Kommentti Sade — 24.2.2008 #