Sateenkaari

Rajojen vetäminen

Helmikuu 28, 2008 on 4:05 pm | In Yleinen | 6 Comments

Miksi se on nykyään mulle niin vaikeaa - rajojen vetäminen siis? Nuorempana olin melkoinen jääräpää ja suutahdin jos joku yritti minua kohdella huonosti.  Olin siis aidosti itsepäinen jäärä. Mieltäni ei saanut millään muuttumaan, paitsi jos itse päätin sen muuttaa. Osasin muutenkin olla kunnolla pahantuulinen, aamuäreä ja riidellä tarvittaessa.

Mihin hittoon tuo mun tempperamenttini on kadonnut ja se että pidän tiukasti puoleni. Onko mun särmät tosiaankin pyöristyneet vähän liikaakin.  Ei kai ikä voi tuota kaikkea tehdä, kun musta tuntuu lähinnä, että jotain on hukassa.  Musta on tullut niin joustava ja mukava, vaikka sisimmässäni kritisoin ja ahdistun.  En sentään ihan täysin lammas ole. Töissä olen oppinut pitämään puoliani ja osaan sanoa ei ja vielä nätisti perusteltunakin. Samoin jos joku ihan tuntematon ihminen tulee mua häiriköimään, niin se sitten saa lähdöt, parhaassa tapauksessa &#)%! höystettynä.  Ongelmana on juuri nuo läheiset ihmiset, niissä on vaikea vetää rajoja.

Inhoan riitelyä ja sitä että asiaa ei voida ratkaista normaalisti puhumalla. Erityisesti inhoan sitä, että keskusteluun tai riitaan vedetään mukaan kaikenmaailman henkilökohtaisuudet.  Inhottaa, jos en saa ääntäni kuuluviin ilman, että pitää saada raivarit.  Tuntuu toisinaan siltä, että minua ei oteta tosissaan, jos en nosta asiasta kunnon meteliä.  Onko ihmisistä tullut jotenkin huonokuulosia, niin että puheet menee tajuntaan vasta sitten kun huutaa.

Kai tästä kaikesta saan “kiittää” ex-X:aa (siis tätä varattua). Hän oli melkoisen tempperamenttinen ihminen, joten sopeutuminen oli toisinaan helpompi keino.  Vaikka ei me jatkuvasti riidelty,  itseasiassa suht harvoin, mutta sitäkin tuhoavammin. Jos jostain asiasta tuli siis sanaharkkaa, niin hänen oli voitettava tavalla tai toisella vaikka olisi selkeästi ollut väärässäkin. Silloin vedettiin surutta henkilökohtaisuudet peliin ja joskus myös rangaistukset tyyliin, että “en halua nähdä sinua viikkoon”.  “Olet ihan samanlainen kuin vaimoni”,  “en ikinä halua sinunlaisen naisen kanssa lapsia” jne. Erollakin minua on uhkailtu muutamaan kertaan. Se on kyllä paha virhe, sillä uhkailuun en taivu koskaan.  Joo, minut on myös uhattu heittää autosta ulos, jos en anna periksi.

No, en minäkään mikään pulmunen ollut. Henkilökohtaisuuksia en harrastanut, mutta minun paha tapani oli mennä mykkäkouluun. Menin vaan joskus niin lukkoon, jos minulle sanottiin jotain ilkeää, että se oli minun ainut puolustuskeinoni.  En vaan voinut tajuta, että rakastamani ihminen voi sanoa jotain niin hirveää. Olen muuten päässyt tuosta tavasta eroon, ihan tarkoituksella.  Nyt kaikki varmaan luulee, että olen joku hirveä jäkättäjä, jonka suu käy kokoajan. En ole, mutta en ihan helpolla luovu mielipiteistäni. No, opinhan senkin, että joskus on parempi vaan luovuttaa.  Opin myös haistelemaan ilmaa, että milloin on parempi pitää suunsa kiinni. Ei ihme, että musta on tullut ympäripyöreä ja varovainen. Ehkä laiskakin, kun on helpompi luovuttaa kuin käydä kauhea taistelu.

Jotenkin musta on vaan tullut niin kiltti ja nössö, mikä on kyllä ristiriidassa sen kanssa mitä oikeasti tunnen. Mun on vaikea arvostella toista ihmistä tai kohdella inhottavasti. Samoin mun on vaikea suuttua päin naamaa. Monesti suutun vasta jälkikäteen kun saan aikaa miettiä, enkä siinä tilanteessa kun voisin pitää puoliani ja sanoa sanottavani. Aatelkaas sitäkin, kun ex-X kertoi näistä ihanista uusista kuviostaan, niin minä vaan kiltisti kuuntelin ja voivottelin. Hitto, siinähän tilanteessa mun olisi pitänyt haistattaa sille ja kertoa yksityiskohtaisesti mitä oikein ajattelin sen tekemisistä. Jälkikäteen on harmittanut tuo.

Tänään on sitten taas tilaisuus harjoitella rajojen asettamista Ex-M on nimittäin tulossa käymään. Vähän aikaa sitten se soitteli ruokakaupasta ja kyseli, että mitä mun jääkaapissa on ja ei ole.  Hyvää ruokaa on siis tulossa.  Se miksi minun on vaikea vetää rajoja ex-M:n suhteen (siis tunteiden lisäksi) on se, että se on kiltti ja hyväntahtoinen ja saanut kärsiä samantyylisiä juttuja kuin minäkin.  Jotenkin musta on vaan tullut tietyllä tavalla epävarma, että en enää uskalla pyytää ja vaatia asioita itselleni.  Voi näitä sielunvammoja :(