Rauhallinen viikonloppu takana

Huhtikuu 7, 2008 on 6:42 am | In Yleinen |

Viikonloppu meni melko rauhallisissa merkeissä.  Nyt löytyi jo itsestäkin vähän energiaa, kun allergia ei vaivannut niin pahasti kuin viikolla.  Ihana sateinen viikonloppu! Jep, tiedän, että suurin osa ei ole samaa mieltä :)

Lauantaina kävin ostamassa kirjakaupasta kunnon Pariisi matkaoppaan. Sitä on tullut jo ahkeraan tutkittua ja unelmoitua.  Samalle päivälle oli vielä kaksi kyläilyreissuakin, joten siinä se lauantai sitten menikin. Sunnuntaina käynnistettiin operaatio kylmäkaapin vaihto. Edellisen asukkaiden viritelmät purettiin pois ja vanha kaappi seistä jököttää keskellä keittiötä odottamassa poisvientiä.  On se vielä käynnissä, niin että ei tarvitse sinnitellä keskiviikkoon ilman jääkaappia.  Loppu sunnuntai kuluikin sitten kotitöitä tehden ja telkkaria töllöttäen.  Melko rauhallista siis, mutta ainakin sain kunnolla nukuttua ja jotain aikaiseksikin.

Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä harrastukseen, kun ei ole enää niin pölyistä ja ilmanlaatu on vähän kohentunut. Kyllä ärsyttikin tuo pieni tauko! Muuta ohjelmaa tälle viikolle on tuo ah niin ihana kesärenkaiden vaihto. No, en tosiaankaan ala sitä itse tekemään (enkä osaisikaan), joten kyllä ne renkaat ihan huollossa vaihdetaan.  Sitten pääsen kurvailemaan kesätassuin :)

6 kommenttia »

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

  1. Hyvä, ei hassumpia kuulumisia sulla.

    Pariisista vieläkin kade, ihanaa kun pääsette sinne!
    Parlez-Vous Français?

    Kommentti dolce — 7.4.2008 #

  2. Kiitos Dolce! Vielä kun saadaan matkakin varattua, niin sitten vasta ilo on irti :) Vaikka kysymyksen ymmärränkin, niin ranskaa en osaa eikä osaa mM:aa. Tiedän kyllä, että englannilla pärjää, mutta palvelutaso onkin sitten kuulemani mukaan toinen juttu…

    Kommentti Sade — 7.4.2008 #

  3. No enhän mäkään ranskaa osaa juuri muuta kuin vähän keittiösanastoa.
    Enpä ole siis minäkään Pariisissa käynyt mutta uskoisin, että muutaman fraasin opettelemalla ja riittävän nöyrällä asenteella suomalainen varmasti ainakin erottuu edukseen ylimielisistä jenkkituristeista ja saa edes vähän parempaa palvelua.
    Mutta tuskin siellä englanniksikaan nälkään kuolee…

    Kommentti dolce — 7.4.2008 #

  4. Joo, täytyy varmaan parit perussanat opetella ja niin, että ranskikset eivät saa sätkyä mun lausunnasta :) Jotenkin sitä aina on ruokaa onnistunut reissussa tilaamaan, niin että nälkäseksi sitä tuskin jää. Tien kysyminen onkin sitten taas eri juttu…

    Kommentti Sade — 7.4.2008 #

  5. Kyllä siellä englannillakin pärjää ihan mainiosti, ja nykyään suurin osa ranskalaisista puhuu sujuvasti englantia.
    Pariisin katukuvassa saattaa muuten yllättää kansalaisuuksien kirjo. Voisin sanoa, että tummaihoisia, joko täysin mustia tai muuten vaan ihonväriltään tummia on suurin osa. Tyypillinen paljasjalkainen pariisilainenhan ei ole tumma iholtaan, vaan enemmänkin hyvin vaalea. Hiukset ovat kyllä tummat. Että tällaista nippelitietoa :)

    Kommentti unessani — 8.4.2008 #

  6. Kiitos Cherrycat, nippelitiedothan just on niitä mielenkiintoisia. Tuo ei kyllä tullut mieleen, että katukuvassa on montaa väriä. Kuvittelin, että porukka on eurooppalaisen näköistä. Mielenkiintoista :)

    Kommentti Sade — 8.4.2008 #

Kommentoi

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.513 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.