Viikonlopun kynnyksellä

Toukokuu 9, 2008 on 6:59 am | In Yleinen | 10 Comments

Onneksi on jo perjantai! Tämä viikko on ollut aika raskas. Työasiat on rassanneet ja kokoajan on ollut jotain ylimääräistä hämminkiä. Allergia on vaivannut edelleen, vaikka pientä parannusta on tullut.  Toinen korvani on kenkkuillut, se on välillä lukossa ja kipuilee.  Silloin on tosi inhottava keskittyä työasioihin tai ylipäänsä mihinkään ja sen lisäksi tuo lukossa oleva korva vaikuttaa ihan jo tasapainoonkin. Ärsyttävää! 

Eilen menin kaikesta huolimatta harrastamaan. Tuo korva kiusasi sielläkin. Keskittyminen oli ihan hanurista ja tasapainokin oli omituinen.  Harrastuksen jälkeen istuttiin mM:n kanssa alas haukkaamaan pientä iltapalaa ja juttelemaan. Raukkaparka on ihan kauheessa stressissä ja sanoikin, että on niin väsynyt ja kyllästynyt kiireeseen. Tämän tulevan viikonlopun jälkeen kiire loppuu vihdoinkin. mM sanoikin, että sen jälkeen hän haluaa ottaa ihan rauhallisesti. Sopii mulle, kun itsekin olen ihan poikki näiden allergiajuttujen kanssa. Sovittiinkin ekasta “rauhallisesta” hommasta eli pistetään mun parveke kesäkuntoon.  Talven tomut pois, parvekelasien pesu ja kukkien istutus.  Se on kuitenkin suht rauhallista puuhaa ja kun työ on suoritettu, niin sitten saa istuskella ja ihailla työn jälkeä sidukka tai kalja kädessä :)

Jos “kunto” kestää niin huomenna lähden törsäämään. Mulla on nimittäin yksi viime synttäreiltä saamani lahjakortti, joka pitää tässä kuussa käyttää.  En vaan ole ehtinyt tai sitten ei ole ollut sopivat fiilikset tai jotain.  Mieli tekisi vaikka jotain korvakoruja tai näpsäkkää käsilaukkua tms.  Jotain kuitenkin sellaista nättiä ja “hyödytöntä”. Ei siis mitään uutta vedenkeitintä, mikroa jne, vaan jotain juuri minun ilokseni ja kaunistukseksi.

Sunnuntaina onkin sitten äitienpäivän vietto. Me lähdetään koko suvun voimin äitienpäiväristeilylle, siis päiväsellaiselle. Mukaan lähtee lähes kahdenkymmenen ihmisen porukka alkaen isovanhemmista suvun pikkuhirviöihin. Melkoinen sakki! Ehkäpä raikas meri-ilma sopii paremmin meikäläisen nokalle (ja korvalle).  Sieltä pitää vissiin kantaa keissi siideriä ns. kesäsiiderit.  Varmasti ihan kiva pikku reissu tulossa ja sekin on ihan mukavaa, että päästään ihan uuteen laivaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja ennen muuta oikein ihanaa äitienpäivää teille ihanille äideille! Äiskät on maailman parhaita :)

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.505 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.