Äitienpäivän viettoa ja muuta

Toukokuu 12, 2008 on 7:06 am | In Yleinen | 6 Comments

Viikonloppu mennä suhahti nopeasti. Lauantaina tein pienen ostosreissun, vaikka korva edelleen vaivasi jonkin verran.  Yhden lahjakortin sain törsättyä. Mulla oli niitä siis 2 kappaletta, joista toinen oli vanhentumassa tässä kuussa. Löysin kivan vaalean kesähameen ja vielä sopivan koonkin (mikä ei tosiaankaan ole mulle mikään itsestäänselvyys).  Toinen kortti jäi vielä törsäämättä. Täytyy mennä vissiin keskustaan, kun tuossa kaupassa ei koruvalikoima ollut ihmeellinen. Jotenkin muhun vaan iski sellainen ajatus, että koru voisi olla nyt kiva juttu :) Sain myös äidiltä muutamat pelargonit ja jotain kukkaa niiden omalta pihalta.  Pitihän ne sitten heti istuttaa parvekelaatikkoon.  Tulipa ainakin vähän väriä parvekkeelle.

Sunnuntaina sitten suunnattiin sukulaisporukan kanssa äitienpäiväristeilylle. Mikä mahtava sää! Merimaisemat olivat todella kauniit.  Oli kiva olla ihan upouudessa laivassa, kun kaikki on uutta ja siistiä. Välillä jopa niin uutta, että ei toiminut laisinkaan. Kuten yhdessä vessassa, niin siellä ei tullut hanasta vettä ja yksi vessan ovista ei mennyt kiinni lainkaan.  Mikä ihaninta, tuolla laivalla ei ollut öriseviä ja hoippuvia sikaturisteja. Toki sielläkin viina virtasi, mutta kuitenkin hillitysti.  Ruoka oli myös ihan positiivinen yllätys. Ei niin perinteinen seisova pöytä, vaan vähän maustetumpi ja erikoisempi kuin tavallisesti.  No, hanaviini oli aika kuraa, mutta niinhän se taitaa aina olla.

Laiva kävi seisomassa 2,5 tuntia Tallinnan satamassa, mutta meillä ei ollut tarkoituskaan mennä maihin, kun tuo ruokailukin on vähän päällekkäin.  Sen sijaan mentiin laivan aurinkokannelle paistattamaan päivää.  Kyllä siellä olikin kuuma, mutta onneksi kylmä siideri vähän lievitti tuskaa :)  Oli kyllä ihanaa, että minäkin pääsin vihdoinkin vähän ulos aurinkoon, kun jostain syystä siitepöly ei tuolla vaivannut. Raikas meri-ilma vissiin. Ostoksiakin tuli tehtyä, mutta hyvin kohtuullisesti. Keissin siideriä nappasin matkaan, niin onhan sitten mistä kesällä ottaa. Ja tykkään noista 0,33 kokoisista tölkeistä, niin ei tule liian suuri annos kerralla :) Mukava kesäinen reissu tosiaan.

Äitienpäivään liittyen täytyy kyllä todeta, että minulla on ihana äiti. Eikä vaan ihana äiti, vaan ihanat vanhemmat.  Vaikka mullekin on kaikenlaista ikävää joskus tapahtunut, niin olen kyllä ehdottamasti ollut onnekas vanhempien suhteen.  He ovat olleet uskomaton tuki ja turva minulle, enkä tiedä miten olisin kaikesta selvinnyt ilman heitä.  Olen kiitollinen ja onnekas :)

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 1.135 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.