Äitienpäivän viettoa ja muuta
Toukokuu 12, 2008 on 7:06 am | In Yleinen |Viikonloppu mennä suhahti nopeasti. Lauantaina tein pienen ostosreissun, vaikka korva edelleen vaivasi jonkin verran. Yhden lahjakortin sain törsättyä. Mulla oli niitä siis 2 kappaletta, joista toinen oli vanhentumassa tässä kuussa. Löysin kivan vaalean kesähameen ja vielä sopivan koonkin (mikä ei tosiaankaan ole mulle mikään itsestäänselvyys). Toinen kortti jäi vielä törsäämättä. Täytyy mennä vissiin keskustaan, kun tuossa kaupassa ei koruvalikoima ollut ihmeellinen. Jotenkin muhun vaan iski sellainen ajatus, että koru voisi olla nyt kiva juttu
Sain myös äidiltä muutamat pelargonit ja jotain kukkaa niiden omalta pihalta. Pitihän ne sitten heti istuttaa parvekelaatikkoon. Tulipa ainakin vähän väriä parvekkeelle.
Sunnuntaina sitten suunnattiin sukulaisporukan kanssa äitienpäiväristeilylle. Mikä mahtava sää! Merimaisemat olivat todella kauniit. Oli kiva olla ihan upouudessa laivassa, kun kaikki on uutta ja siistiä. Välillä jopa niin uutta, että ei toiminut laisinkaan. Kuten yhdessä vessassa, niin siellä ei tullut hanasta vettä ja yksi vessan ovista ei mennyt kiinni lainkaan. Mikä ihaninta, tuolla laivalla ei ollut öriseviä ja hoippuvia sikaturisteja. Toki sielläkin viina virtasi, mutta kuitenkin hillitysti. Ruoka oli myös ihan positiivinen yllätys. Ei niin perinteinen seisova pöytä, vaan vähän maustetumpi ja erikoisempi kuin tavallisesti. No, hanaviini oli aika kuraa, mutta niinhän se taitaa aina olla.
Laiva kävi seisomassa 2,5 tuntia Tallinnan satamassa, mutta meillä ei ollut tarkoituskaan mennä maihin, kun tuo ruokailukin on vähän päällekkäin. Sen sijaan mentiin laivan aurinkokannelle paistattamaan päivää. Kyllä siellä olikin kuuma, mutta onneksi kylmä siideri vähän lievitti tuskaa :) Oli kyllä ihanaa, että minäkin pääsin vihdoinkin vähän ulos aurinkoon, kun jostain syystä siitepöly ei tuolla vaivannut. Raikas meri-ilma vissiin. Ostoksiakin tuli tehtyä, mutta hyvin kohtuullisesti. Keissin siideriä nappasin matkaan, niin onhan sitten mistä kesällä ottaa. Ja tykkään noista 0,33 kokoisista tölkeistä, niin ei tule liian suuri annos kerralla
Mukava kesäinen reissu tosiaan.
Äitienpäivään liittyen täytyy kyllä todeta, että minulla on ihana äiti. Eikä vaan ihana äiti, vaan ihanat vanhemmat. Vaikka mullekin on kaikenlaista ikävää joskus tapahtunut, niin olen kyllä ehdottamasti ollut onnekas vanhempien suhteen. He ovat olleet uskomaton tuki ja turva minulle, enkä tiedä miten olisin kaikesta selvinnyt ilman heitä. Olen kiitollinen ja onnekas ![]()
6 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Kommentoi
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.619 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
Joo, meri-ilma tekee tosiaan mullekin aina hyvää! Kivan kuuloinen viikonloppu sulla ollut ja todella hienoa että sinua on siunattu ihanilla vanhemmilla ja että osaat arvostaa sitä
Oma isäni on kuollut jo aikapäiviä sitten ja äiti puolstaan on aina ollut sellainen ihminen, jolle MINÄ olen joutunut toimimaan äitinä ja terapeuttina ihan pikkulikasta saakka. En ole koskaan saanut häneltä ihan sellaista tukea ja elämänohjeita jota olisin kaivannut, vaikka kyllä ollaankin sinänsä ihan hyvissä väleissä. Mutta onhan tässä näilläkin eväillä pärjäilty!
Mukavaa alkanutta viikkoa
Kommentti April — 12.5.2008 #
Kiitos April! Jep, meri-ilma tosiaankin tuntui hyvältä ja se yhdistettynä auringonpaisteeseen oli ihana piristysruiske. Nyt kyllä osaan arvostaa vanhempiani, teininä ei niin kauheasti. Elämäohjeista huolimatta olen kyllä elämääni onnistunut sössimään, mutta kai ne on jokaisen tehtävä omat virheensä. Tuo on kyllä ikävää, jos on joutunut äitiään tukemaan, kun homman olisi pitänyt olla ihan päinvastoin. Tärkeää on kuitenkin se, että silti pystyy olemaan hyvissä väleissä
Kiitos samoin hyvää viikkoa!
Kommentti sade — 12.5.2008 #
Kuulostipa mukavalta ja rentouttavalta viikonlopulta. Kaikenkaikkiaan kuulostat olevan varsin seesteisissä ja miellyttävissä tunnelmissa.
Kommentti unessani — 12.5.2008 #
Taidat olla ihan oikeassa Cherrycat, olo tuntuu varsin seesteiseltä ja luottavaiselta.Erityisesti kun vertaa alkuvuoteen. Paitsi tämä allergiakiusa, mutta siitäkin on jo melkein selvitty. Kohta munkin kesä alkaa
Kommentti Sade — 12.5.2008 #
Hieno homma, kiva lukea positiivisista fiiliksistäsi!
Kommentti dolce — 12.5.2008 #
Jotenkin olo tuntuu rauhalliselta enkä jaksa oikein murehtia mitään. Sinänsä poikkeuksellista, kun yleensä on jotain murehdittavaa. Peace!
Kommentti Sade — 13.5.2008 #