Kiva viikonloppu
Toukokuu 19, 2008 on 7:46 am | In Yleinen |Viikonloppuna ohjelmat meni suurinpiirtein kuten suunniteltu. Perjantaina mM ilmaantui pizzojen kanssa ja katsottiin yhdessä Suomen peliä. Tosin lopputulos oli pettymys, mutta ei maha mittään. Lauantaina aloitettiin operaatio parvekkeen putsaus. mM pesi oikein paatoksella parvekelasit ja lattian. Kyllä tulikin ihan sysimustaa vettä, joten pesu tulikin tosi tarpeeseen. Minä pesin sitten kalusteita ja muuta rompetta mitä parvekkeella on. Laseista huolimatta kaikki oli ihan harmaan tomun peitossa. Kyllä nyt parveke on ihan eri tuntuinen, kun siellä on puhdasta. Pari kukkaa vielä, niin se on kesäkunnossa
Lauantai-iltana lähdettiin kaupungille katsomaan peliä. Tosin sekin reissu meni pizzan (taas!) voimin :) Olipa mukava katsoa noin voittoisaa peli, mutta jotenkin olisi odottanut, että pelistä olisi tullut paljon tiukempi. Baarissa oli mukava tunnelma, vaikka olisinhan tuota voinut kyllä kotisohvaltakin katsella. Joka tapauksessa: Hyvä Suomi ja ihanaa, leijonat,ihanaa! Sunnuntai sitten kului harrastuksessa ja vähän kotitöissäkin. Kerrassaan mukava ja rauhallinen viikonloppu. Juuri sitä mitä kaipasinkin
Viikonloppuna tuli myös puhuttua yhteenmuutosta. Todettiin, että paras ajankohta olisi heinäkuu, kun silloin on lomaa ja saa rauhassa järjestellä asioita. Hui, kyllä taas kerran jännittää ajatus yhteenmuutosta ja pienenpientä ahdistusta se myös herättää. Samaan aikaan hyvä ja tyytyväinen mieli. Onhan tässä vielä totutteluaikaa… Niin ja aikaa tehdä tilaa toisen tavaroille eli siivousta on tiedossa.
Allergiakin on nyt selvästi parempi. Siittärimäärät on pudonneet ja sadettakin on saatu. Vaihdoin jo takaisin tuosta ihmelääkkeestä tavalliseen antihistamiiniin, jota pitää varmaan vielä hetki syödä. Ihanaa on ollut se, että ei ole sitä helvatun pää- ja korvasärkyä. Selkeästi on energisempi olo, välillä jopa maaninen
Päässä pysyy taas enemmän kuin yksi asia kerrallaan. Aivan mahtava fiilis, kun pitkästä aikaa tuntuu ihan normaalilta!
6 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Kommentoi
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.510 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
No mutta, kuulostaapa sulla olleen mukava ja rauhaisa viikonloppu. Ja pizzapainotteinen, nam!
Onhan se yhteenmuutto iso askel, mutta jossain vaiheessahan sitä on edettävä! Ei kun rohkeasti vaan, kyllä ne asiat järjestyvät sitten ihan omalla painollaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kommentti unessani — 19.5.2008 #
Kiitos Cee! Kyllä ne asiat järjestyykin, mutta tuntuu vaan uskomattomalta, että yksinelo päättyy. Iso askelhan se tosiaan on.
Mukavaa viikkoa myös!
Kommentti Sade — 19.5.2008 #
Hienolta kuulostaa tosiaan tuo meininkinne! Ja kiva että olosi alkaa helpottumaan
Kommentti April — 19.5.2008 #
Kiitos April! Olo on helpottunut kaikin puolin ja tuntuu, että vihdoinkin asiat menevät hyvin. Toivottavasti sama trendi jatkuu!
Kommentti Sade — 19.5.2008 #
Jippiajee!
Hyvältä vaikuttaa kaikin puolin. Ei osaa muuta kuin ihastella, kuinka elämänne tuntuukin taas hymyilevän.
Kommentti dolce — 19.5.2008 #
Kiitos Dolce, kyllä tuntuukin hyvältä vaikeiden aikojen jälkeen. Enpä varmaan oliskaan näin hyvässä tilanteessa ilman blogimuijien ja -äijien tukea ja rohkaisua
Kommentti Sade — 19.5.2008 #