Viikonloppu oli ja meni
Kesäkuu 30, 2008 on 6:32 am | In Yleinen | 2 CommentsTaas on yksi viikonloppu takana, vaikka ei tosin kauhean kesäinen sellainen. Tähän täytyy heti todeta, että vielä 2 viikkoa lomaan jäljellä. Kärvistelyä tiedossa…
Viikonloppu meni ihan mukavasti. Olin mM:n kanssa kyläilemässä tuttavapariskunnalla ja siellä olikin kunnot sapuskat laitettuna. Istuttiin muuten koko ilta ulkona heidän terässillaan eikä pieni sadekaan haitannut, kun oli katosta pään päällä. He olivat nimittäin hankkineet lämpölampun terassilleen ja siinä olikin mukava istuskella, kun lämpöä hehkui kivasti selkäpuolelle. Minä vilukissa olin tyytyväinen. Eikä hyttysetkään kiusanneet. Perfect!
Sunnuntaina puoliltä päivin pyörähdettiin mM:n kanssa Ikeaan keittiöhärpäkkeita hakemaan. Siellä oli jo aikamoinen vilske, mutta kuitenkin pystyi hyvin vielä liikkumaan. Kaikki muu saatiin, paitsi yksi juttu joka oli varastosta loppu. Onneksi Ikealla on hyvät nettisivut, niin pystyi jo etukäteen suunnittelemaan, että mitä oikein haluaa. Muuten siellä saattaakin helposti vierähtää puoli päivää. Me selvittiin reilussa tunnissa eikä laskukaan ollut paha
Operaatio liesituuletin tulee siis etenemään loppuviikosta, kun saadaan asennusmies ruotuun taas.
Tarmokasta työviikkoa niille, jotka vielä töissä kärvistelevät! Rentouttavaa viikkoa niille onnellisille, jotka jo lomailevat!
Viikonloppu lähestyy :)
Kesäkuu 27, 2008 on 8:54 am | In Yleinen | 4 CommentsTaas sitä odotellaan viikonlopun lähestymistä. Ainut huolenaihe on, että missäs kesäsää oikein piileskelee. Eilenkin oli niin hirveä kaatosade ja ukkonen, että nyt taas kaivattaisiin pientä paistetta. Sääretkin (tolpat) alkaa olla niin kalvakkaa että…
Viikonlopun ohjelmaan kuuluu kyläily mM:n kanssa tuttavapariskunnan luo ja sitten mahdollisesti tuo Ikea kuntokeikka. Jos on huono sää, niin sitten varmaan aloitetaan mM:n kämpässä pientä tavarankatselmusta ja romppeiden poisheittoa/pakkausta jne. Ei niin houkuttelevaa hommaa, mutta pakkohan tuotakin on tehdä. Eikä sitä tiedä, jos vaikka eksyisi alennusmyynteihin, kun edellinen pistäytyminen ei tuottanut mitään tulos, siis ostoksia.
Tein muuten tänään pienehkön repäisyn heti aamusta. Laitoin työhakemuksen menemään yhteen avoimeen paikkaan. Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi olen mitään hakenut ja nytkin vähän koputtelen kepillä jäätä. Olisi vähän toisenlaista hommaa vaihteeksi ja bonuksena vielä sekin, että tuo paikka sijaitsee alle 5 km:n päästä kotoani. Näillä bensanhinnoilla ja ruuhkilla = ei paha. Mielenkiinnolla odotan, että pääsenkö edes haastatteluun
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Ikävyyksiä
Kesäkuu 26, 2008 on 6:54 am | In Yleinen | 6 CommentsPieniä ikävyyksiä on nyt ilmassa. Vanhempani ovat reissun päällä ja soittelin heille eilen. Ilmeisesti eräs vanha vaiva on palannut vaivaamaan isääni ja tietenkin juuri nyt kun eivät ole kotiseudullaan. He joutuvat nyt sitten keskeyttämään reissunsa ja palaamaan kotiin tänään. Onneksi sentään ovat kotimaassa. Vaiva on sellainen, että se vaatii lääkärinhoitoa ettei mene pahemmaksi. Eli he palaavat tänään kotiin ja isä menee heti lääkäriin. Pahimmassa tapauksessa hän saattaa joutua muutamaksi päiväksi sairaalaan. Tilanne ei siis vielä ole vakava, mutta saattaa mennä sellaiseksi jos asiaa ei hoideta. Inhottava ja huolestuttava tilanne kuitenkin
Eilen törmäsin sattumalta pariin vanhaan tuttavaan. Nämä kertoivat muutamia juttuja, jotka siis liittyvät “entiseen” elämääni, ex-X:ään. Hänelle on tapahtunut aika ikäviä asioita, joita en nyt lähde tähän kirjoittamaan. Sen verran ikäviä kuitenkin, että ei hänkään sellaista ansaitse. Tunnen jonkinlaista sympatiaa ja sääliä, vaikka samaan aikaan olen helpottunut, että en ole tuossa sopassa enää kiehumassa. Sen sopan hämmentäminen on nyt onneksi jonkun toisen tehtävä. Eihän asia enää minulle sitäpaitsi kuulukaan, vaikka kyllähän tuo vähän järkytti, se täytyy myöntää. En toivo hänelle pahaa, vaikka en pystykään kaikkia tapahtuneita antamaan anteeksi. Tuo varmaan onkin se viimeinen side häneen, se että en pysty antamaan anteeksi. Ehkä jollain tasolla vielä odotan hänen anteeksipyyntöään, vaikka tiedän ettei sitä koskaan tule. Enkä varmaan itsekään haluaisi sellaista tilannetta, että oltaisiin nokikkain. Ristiriitaiselta tuntuu, mutta kuten sanoin, annan asian olla ja keskityn omaan elämääni.
Tasaista on
Kesäkuu 25, 2008 on 6:30 am | In Yleinen | 5 CommentsEipä tässä sen kummempaa. Töissä tuskaillaan ja ootellaan loman alkua. Tosin kelit ovat olleet sen verran kosteita viime aikoina, että lomanodotus on ollut vähän helpompaa, kun ulkona ei ole ollut auringonpaistetta. Harrastuksessa on tullut käytyä myös suht ahkerasti. Tänään taidan hyökätä alennusmyynteihin, vaikka mitäänhän en tietty tarvitse. Varsinkaan kesävaatteita, kun niille vanhoillekaan ei ole pahemmin ollut käyttöä.
Uutta on operaatio six packin käynnistys. Tämä on yhteisprojekti mM:n kanssa. Tavoitteena on saada sixpackia muuallekin kuin jääkaapin hyllylle. Mitäs tää nyt sitten tarkoittaa. No, sitä että joka päivä tehdään vatsalihaksia, punnerruksia, selkälihaksia jne kotona. Näitä kun ei erikseen tehdä tuolla harrastuksessa. Nyt on aika aloittaa, kun selkä alkaa kestää tuollaista nujuumistakin jo. Oli kyllä hassua, kun punnerrettiin mM:n kanssa olkkarin lattialla tasatahtiin
Operaatio keittiöremppa taas on odotteluvaiheessa. Odottelen siis sitä, että asentaja (isäni) kotiutuu reissultaan. Sen verran tässä kuitenkin voi tehdä, että käy kaupoissa kierroksella, kun keittiöön tarvitaan vähän hyllyä ja ripustinta. Kai se on mentävä Ikeaan. Se ainakin käy jo kuntoilusta, kun sen lenkin siellä kiertää läpi :) Erityisen sopivaa puuhaa mahdolliselle sadepäivälle!
Jussin viettoo
Kesäkuu 23, 2008 on 12:52 pm | In Yleinen | 6 CommentsSnif, jussi oli ja meni. Vähän sitä ehti jo päästä loman makuun ja sitten taas pudotus rankkaan todellisuuteen eli takaisin töihin. Levättyä tuli ihan kivasti, mikä sitten taisi kostautua eilen illalla, kun uni ei tullut silmään. Tänään olenkin ollut ihan kuutamolla täällä töissä.
Juhannus alkoi keittiön remonttihommilla, siis vain seinien maalaamisella. Oli siinäkin jo aika paljon puuhaa, mutta saatiin homma tehtyä jo juhannusaattona. Ja lopputuloskin oli ihan hyvä eikä tullut mitään katastrofeja. Ihan hyvä suoritus amatööreiltä! Remppahommien jälkeen lähdettiin vanhemmilleni saunaan ja grillaamaan. Olikin kiva pestä pois remppahiet, ottaa kunnot löylyt ja sitten hengitellä saunajuoman kanssa pihalla. mM sattuvasti sanoikin, että tämä on paratiisi
En voinut olla kuin samaa mieltä. Ja saunomisen jälkeen vielä grillaukset ja kunnon syömingit. Namsk!
Kun maalaushommat oli saatu tehtyä jo, niin muu aika sitten kuluikin ihan rentoutuessa. Pientä kävelylenkkiä, vierailu terassilla, hyvää ruokaa, löhöilyä. Kyllä sitä oikein huomasi, että on vaan kipeästi loman ja levon tarpeessa. Huh, vielä 3 viikkoa pitäisi sinnitellä ja sitten pääsee lomalle. Ei vaan meinaa napata nää työhommat
Kaikesta huolimatta reipasta työviikkoa kaikille työnraatajille!
Rauhallista juhannusta
Kesäkuu 19, 2008 on 6:17 am | In Yleinen | 5 CommentsHitto, että väsyttää. Tällä viikolla on tullut nukuttua törkeän huonosti. Illalla sitä on pyöriskellyt levottomana ennen kuin uni on tullut silmään ja sitten aamuyöstä herännyt liian aikaisin. Mitään sen kummempaa stressiä ei pitäisi olla, joten oletan, että valoisuus on se mikä minua häiritsee. Huonetta olen pimentänyt, mutta vähän sitä valoa sinne tihkuu kuitenkin. Pitääkö mun kaivaa jotkut silmälaput vai. Viime yönäkin tuli nukuttua vajaat 5 tuntia ja se ei oikein riitä. Auttaisko jotkut juhannustaiat?
Onneksi nuo rekkamiehet peruivat hidastuslakkonsa. Siitä olisi koitunut niin paljon pahaa verta. Aloin jo huolestumaan, että missä hirveässä matelujonossa saan ajaa iltapäivällä töistä kotiin. Saattaapi olla, että matelemaan joutuu joka tapauksessa, kun meinaan lähteä ajoissa kotiin iltapäivällä, kuten puoli Suomea varmasti tekee.
Maalit keittiön seinää varten on nyt ostettu. Jänskättää, että miltä se oikein näyttää sitten isona pintana. Tänään täytyy aloittaa seinien pesuoperaatio ja teippaus, jotta huomenna päästään maalaamaan. Kunhan ei nyt tulisi liian kosteita kelejä, kun sitten kuivuminen on paljon hitaampaa. Niin ja itsekään ei voi viettää kauhean kosteeta juhannusta tai muuten maalaamisesta ei tule mitään
Oikein rauhallista juhannusta kaikille! Nautitaan vapaapäivistä oli keli mikä tahansa
Rempan valmistelua ja sen sellaista
Kesäkuu 18, 2008 on 6:24 am | In Yleinen | 2 CommentsJaahas, ja vettä tulee kuin Esterin perssuksesta. Missä tuo sade oli kun keväämmällä kesken siittarikauden sitä odottelin pelastamaan. No, sitä piti näköjään säästellä juhannusviikolle :( Toivottavasti kaikki sataa nyt, eikä sitten lomalla.
Viikko on ollut jo varsin nihkeetä työasioiden suhteen. Mihinkään uuteen ei huvita tarttua ja vanhojakin juttuja hoitaa varsin pitkällä hampaalla. Illat on menneet harrastamassa ja rempan (lue maalaus) valmistelussa. Kaikenlaista kamaa pitää haalia maalaamista varten kuten tikkaat, erilaista telaa ja pensseliä, suojapahvia jne. Tänään mennään mM:n kanssa ostamaan maali. Suuri päätös on tehty eli päätetty maalin väri :) Huomenna täytyy käydä hakemassa liesituuletin. Tosin sen asentamisen aika on vasta vähän myöhemmin. Sitten onkin aika aloittaa tosissaan hommat…
Juhannus vietetään siis täällä kotikonnulla ja maalaushommissa. Olen ihan tyytyväinen, ettei tarvitse lähteä mihinkään pidemmälle ajelemaan. Varsinkin jos nuo rekkamiehet meinaavat tosiaankin hidastaa liikennettä. Kyllä pelottaisi nuo mahdolliset vaaratilanteet mitä tuosta aiheutuisi. Ihmiset kun ovat niin lyhytpinnaisia. Juhannusaattona menen mM:n kanssa illalla vanhempieni luo saunomaan ja grillaamaan. Se onkin ihan hyvä päätös remonttihuhkimiselle.
Nyt vaan odotellaan ja odotellaan jussin alkua!
Taas maanantai
Kesäkuu 16, 2008 on 6:38 am | In Yleinen | 9 CommentsNonni, viikonloppu on taas ohi. Onneksi tämä viikko on lyhyt viikko
Täytyy heti todeta tähän alkuun, että 4 viikkoa lomaan vielä.
Operaatio liesituuletin käynnistyi onnistuneesti. Netistä katsomani malli osoittautui paikan päällä ihan toimivaksi. Sen saa noutaa tällä viikolla. Sen lisäksi mukaan tarttui uusi mikroaaltouuni. Vanha mikroaaltouunini on nimittäin sen verran iso, että kun keittiötä laitetaan uusiksi, niin se ei mahdu uuteen paikkaansa. Tehokas reissu siis, kun saatiin kaikki samasta paikasta eikä tarvinnut sen isompaa katselureissua tehdä. Nyt sitten täytyy alkaa valmistelemaan keittiön maalausta. Jotain hankintoja on jo tehty, mutta maalin osto on vielä tekemättä. Lähinnä mietin kahden eri värisävyn välillä, mutta tällä viikolla se on lyötävä lukkoon. Sitten pitää seinät pestä ja tasoittaa pari pientä reikää, että saadaan nätti lopputulos. Urakkaa siis riittää ja ehkä tässä jussina vietetäänkin maalaustalkoita.
mM:ssa on tapahtunut jotain muutosta. On muuttunut vielä suojelevammaksi ja huolehtivammaksi syömisestä ja kaikesta muustakin. Päästää jotenkin aiempaa lähemmäksi, siis henkisesti. Yölläkin tuo nappasi unissaan mua kädestä kiinni ja se tuntui tosi hyvältä ja turvalliselta. Oliskohan yhteenmuutto ja osallistuminen remppaan (pieni paikka päästä näyttämään kykynsä vissiin) jotenkin avannut mM:n sisäisiä solmuja. Kovasti tyytyväiseltä hän ainakin vaikuttaa. Niinkuin minäkin ja muuttopelotkin ovat nyt vähän lievittyneet
Reipasta työviikkoa ja juhannuksen odotusta kaikille!
Tulis jo viikonloppu…
Kesäkuu 13, 2008 on 11:23 am | In Yleinen | 5 CommentsÄh, nyt ei jaksaisi enää olla töissä. Ei yhtään nappaa työhommat. Ajatukset on ihan muualla. Lähinnä keittiön suunnittelussa ja liesituulettimen valinnassa. On tullut muutamalla sivuilla surfailtuakin - hyi minua. Tänään täytyy kyllä lähteä ajoissa kotiin…
Tänään pitää jatkaa kämpän mylläystä, tosin en kyllä hirveästi jaksa. mM ilmestyy jossain vaiheessa iltaa ja sitten huomenna mennään mM:n ja isäpapan kanssa kaupoille. Jos huominen on sadepäivä, niin sitten ehkä illasta suunnataan katsomaan Kinkkuelämää leffa. Ja sunnuntaina harrastukseen. Onkin kiva taas mennä, kun on pari kertaa jäänyt väliin muun ohjelman takia.
Eilinen kaveritapaaminen meni siis mukavasti kuten tuolla edellisen postauksen kommenteissa kerroinkin. Tämä yksi kaverini ei sitten loppujen lopuksi päässytkään, kun hänellä on meneillään yksi isohko projekti. Vähän vaan tuntuu, ettei vanhojen kavereiden seura enää kelpaa tai jotain. Olishan se nyt ehkä voinut pariksi tunniksi irrottautua ja huilata itsekin hetken. Toisaalta olin helpottunut. En suoraan kysynyt, mutta ei hän ilmeisesti pidä näihin muihin ystäviinkään yhteyttä. Äitini tuosta totesikin (siis kaiken muun kertomani perusteella myös), että on tästä kaverista tullut aika itsekeskeinen, kun hän on aina ajatellut, että onpa herttainen tyttö.
Ja asiasta ihan täysin kymmenenteen. Eilen nukkumaan mentäessä tuli tälläinen ajatus mieleen, ihan yhtäkkiä. En ole muutenkaan viime aikoina pahemmin nähnyt unia, mutta sellaiset ahdistavat ja rauhattomat unet ovat kadonneet melkein täysin. Mikä on siis hyvä! Ns. entisessä elämässäni (ex-X aikoihin) näin suht usein ahdistavia unia tai kunnon painajaisia. Usein olin mukana sodassa keskella taistelua tms. Odottaa vaan, että koska minuun osuu, tuntee vihollisen läsnäolon ja tarkkailun. Ei siis mitään kivoja ja rentouttavia unia, vaan sellaisia josta herää vähintäänkin jännittyneenä ja välillä sydän hakaten. Ilmeisesti elämä ja minä olemme muuttuneet rauhallisemmiksi. Taisin olla melko takakireä ja stressaantunut tuolloin. Ei ihme, kun ajattelee, että sitä tuli riiputtua löysässä hirressä ja siedettyä kaikenlaista. Noihin aikoihin en kaipaa takaisin. Hassu juttu, että tuollainen tuli yhtäkkiä mieleen. Piece!
Rentouttavaa viikonloppu kaikille!
Kämpän mylläystä
Kesäkuu 12, 2008 on 1:22 pm | In Yleinen | 5 CommentsEilen aloittelin kämpän järkkäämistä ja tilan tekemista muuttajalle. Pakkailin talvivaatteet pois (ehkä niistä nyt jo uskaltaa luopua) ja kaivoin esiin kesävaatteet. Voi apua, että noita vaatteita riittää, sekä talvi- että kesävaatteita. Olen jo aiemmin heittänyt monta säkillistä uffaffalle ja siltikin tuota kamaa riittää ihan hirveästi. Miten hitossa noita kesävaatteitakin voi olla noin paljon, kengistä puhumattakoon. Varsinkaan kun kesävaatteille ei ole vuodessa kauhean monena viikkona käyttöä. Töissäkin on kesällä niin viileää, että hepenet voi unohtaa. Sain taas yhden säkillisen kokoon, mistä raatsin luopua. Onhan se ollut helppoa, kun on asustellut yksin, niin on rauhassa saanut levittäytyä (valitettavasti). Täytyy vaan olla rankkis; heittää pois tai pakata jonnekin tarpeettomat. Onko muka sellaisia :) Täytyy todeta, että vaatteiden läpikäynti on hidasta puuhaa ja pölyistä myös. Illemmalla silmät oli kuin särjellä ja kauhea syyhy. Mikä tärkeintä, tilaa on jo järjestynyt. Tosin järkkäysoperaatio ei koske pelkästään vaatteideen säilytystä. Muutakin säilytystilaa on siivottava ja tietenkin keittiö myös. Auts, hommaa riittää…
Lauantaina käynnistyy operaatio liesituulettimen metsästys. Sitähän kämpässä ei ole ja se on nyt ehdottamasti saatava. Pientä haastetta jahtiin tuo 70-luvun kerrostalon keittiö, jossa sähköpistokkeita ei ole nykypäivän malliin, kun eihän silloin ollut mikroa, vedenkeitintä ym. Mitatkin vähän poikkeaa nykyisistä ja ne tietyllä tavalla rajoittaa pois monta vaihtoehtoa. Onneksi olen kuitenkin löytänyt nettikaupan sivuilta yhden ihan potentiaalin vempeleen, joka on ihan mukavan näköinen eikä romahduta taloutta
Lauantaina siis on tarkoitus mennä paikan päälle tuota vekotinta ihmettelemään. Onkin sopivan sateinen viikonloppu tulossa, niin se voi hyvin uhrata kauppakierrokselle.
Tänään olen menossa illalla tyttöjen tapaamiseen. Tavataan pitkästä pitkästä aikaan illallisella. Sinne on tulossa kai myös tuo yksi ystäväni, melkein ehkä voisi sanoa ex-ystäväni. Emme ole moneen kuukauteen pitäneet yhteyttä. Taisinkin aiheesta avautua täällä alkuvuodesta. Olen ollut vähän sydämistynyt ystäväni käytöksestä ja puheista, joten ei ole tehnyt mieli soitella tms. Hän ei siis tiedä näistä minun uusista kuvioistani mitään, paitsi ehkä muut kaverit ovat häntä saattaneet valistaa. Enkä kaipaa mitään negatiivisia kommentteja valinnoistani tai mitään naamanilmeitä tms. En haluaisi tuollaisessa tyttöjen yhteisessä tapaamisessa todeta mitään ikävää ja pilata tapaamista, mutta en kyllä suostu kuuntelemaan ihan mitä tahansa. No, tuo ystävän tuleminen ei ole vielä varmaa ja melkein toivon, että hän ei tulisi lainkaan :( Ehkä tässä taas murehdin liikaa etukäteen ja ehkä tuo ystäväni saattaa varoa sanojaan kun muitakin on paikalla. Saas nähdä…
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.560 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.