Taas maanantai

Kesäkuu 16, 2008 on 6:38 am | In Yleinen |

Nonni, viikonloppu on taas ohi. Onneksi tämä viikko on lyhyt viikko :) Täytyy heti todeta tähän alkuun, että 4 viikkoa lomaan vielä.

Operaatio liesituuletin käynnistyi onnistuneesti. Netistä katsomani malli osoittautui paikan päällä ihan toimivaksi.  Sen saa noutaa tällä viikolla. Sen lisäksi mukaan tarttui uusi mikroaaltouuni.  Vanha mikroaaltouunini on nimittäin sen verran iso, että kun keittiötä laitetaan uusiksi, niin se ei mahdu uuteen paikkaansa.  Tehokas reissu siis, kun saatiin kaikki samasta paikasta eikä tarvinnut sen isompaa katselureissua tehdä.  Nyt sitten täytyy alkaa valmistelemaan keittiön maalausta. Jotain hankintoja on jo tehty, mutta maalin osto on vielä tekemättä.  Lähinnä mietin kahden eri värisävyn välillä, mutta tällä viikolla se on lyötävä lukkoon.  Sitten pitää seinät pestä ja tasoittaa pari pientä reikää, että saadaan nätti lopputulos.  Urakkaa siis riittää ja ehkä tässä jussina vietetäänkin maalaustalkoita.

mM:ssa on tapahtunut jotain muutosta. On muuttunut vielä suojelevammaksi ja huolehtivammaksi syömisestä ja kaikesta muustakin. Päästää jotenkin aiempaa lähemmäksi, siis henkisesti. Yölläkin tuo nappasi unissaan mua kädestä kiinni ja se tuntui tosi hyvältä ja turvalliselta. Oliskohan yhteenmuutto ja osallistuminen remppaan (pieni paikka päästä näyttämään kykynsä vissiin) jotenkin avannut mM:n sisäisiä solmuja. Kovasti tyytyväiseltä hän ainakin vaikuttaa. Niinkuin minäkin ja muuttopelotkin ovat nyt vähän lievittyneet :)

Reipasta työviikkoa ja juhannuksen odotusta kaikille!

9 kommenttia »

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

  1. Joo, 4 viikkoa vielä lomaan.. Tosin mä toimin tämän viikkoa vähän täältä etäältä, ettei tarvitse ainakaan siellä *piip piip piip* työpaikalla notkua!

    Kuulostaa oikein hyvältä tuo teidän lähentyminen. Olet varmasti oikeassa siinä, että tuo yhteenmuutto + remppatouhu on luultavasti antanut sysäyksen mM:lle tulla itse ja päästää sinua lähemmäs. Hyvällä mallilla tuntu olevan tuo teidän suhteenne!

    Kommentti April — 16.6.2008 #

  2. Voi kuinka kiva tuo mM:n muutos! Tuli hyvä mieli.

    Kommentti dolce — 16.6.2008 #

  3. Kiitos kamut! Kyllä tuntuu kieltämättä hyvältä tämä edistyminen ja yhdessä puuhailu. Taidetaan olla ihan hyvä tiimi :) Mikä on ihanaa vielä, että mM tuntuu tulevan hyvin toimeen vanhempieni kanssa myös. Ei ole aina itsestään selvyys tuokaan.

    Voi kun mäkin saisin olla etänä tän viikon. Tosin en varmaan saisi mitään töitä tehtyä, vaan puuhailisin vaan keittiön kimpussa.

    Kommentti Sade — 16.6.2008 #

  4. En mäkään kyllä mitään kovin järkevää.. :)

    Kommentti April — 16.6.2008 #

  5. Joskus on ihan hyvä ottaa keveämmin :)

    Kommentti Sade — 16.6.2008 #

  6. Hih, mäkin otan kevyemmin tänään, vaikka konttorilla. Mut kesä on, ja jussiviikko, ja loma jo aika lähellä, ja…

    mM on sun aarre!

    Kommentti dolce — 16.6.2008 #

  7. Sitähän Dolce on jo ihan kesäfiilareissa :) Tosiaankaan tekisi mieli ottaa tosi keveesti töissä, mutta hommat on hoidettava ennen kuin pääsee lomalle. Onneksi jussi lähenee…

    Jep, mM on mun aarteeni, mun oma kultahippunen :)

    Kommentti Sade — 16.6.2008 #

  8. Voi miten ihanalta kuulostaa mM:n toiminta :) On se vaan niin mahtava fiilis, kun on joku, josta välittää ja joku joka välittää! Mahtava juttu kertakaikkiaan! Sulla on luvassa varmaan yksi elämäsi muistorikkaimmista kesistä!

    Kommentti unessani — 17.6.2008 #

  9. Joo, nyt kyllä mustakin tuntuu, että nyt on mun vuoro olla onnellinen ja nauttia elämästä :) Kesälle on kyllä luvassa paljon tekemistä ja ohjelmaa ja varmasti myös muistorikasta sellaista. Kunhan saataisiin vielä kesäkeleja!

    Kommentti Sade — 17.6.2008 #

Kommentoi

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.523 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.