Tasaista on
Kesäkuu 25, 2008 on 6:30 am | In Yleinen |Eipä tässä sen kummempaa. Töissä tuskaillaan ja ootellaan loman alkua. Tosin kelit ovat olleet sen verran kosteita viime aikoina, että lomanodotus on ollut vähän helpompaa, kun ulkona ei ole ollut auringonpaistetta. Harrastuksessa on tullut käytyä myös suht ahkerasti. Tänään taidan hyökätä alennusmyynteihin, vaikka mitäänhän en tietty tarvitse. Varsinkaan kesävaatteita, kun niille vanhoillekaan ei ole pahemmin ollut käyttöä.
Uutta on operaatio six packin käynnistys. Tämä on yhteisprojekti mM:n kanssa. Tavoitteena on saada sixpackia muuallekin kuin jääkaapin hyllylle. Mitäs tää nyt sitten tarkoittaa. No, sitä että joka päivä tehdään vatsalihaksia, punnerruksia, selkälihaksia jne kotona. Näitä kun ei erikseen tehdä tuolla harrastuksessa. Nyt on aika aloittaa, kun selkä alkaa kestää tuollaista nujuumistakin jo. Oli kyllä hassua, kun punnerrettiin mM:n kanssa olkkarin lattialla tasatahtiin
Operaatio keittiöremppa taas on odotteluvaiheessa. Odottelen siis sitä, että asentaja (isäni) kotiutuu reissultaan. Sen verran tässä kuitenkin voi tehdä, että käy kaupoissa kierroksella, kun keittiöön tarvitaan vähän hyllyä ja ripustinta. Kai se on mentävä Ikeaan. Se ainakin käy jo kuntoilusta, kun sen lenkin siellä kiertää läpi :) Erityisen sopivaa puuhaa mahdolliselle sadepäivälle!
5 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Kommentoi
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.467 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
Kuntoiluretki Ikeaan kuulostaa hyvältä
Joopa, jotain tarttis varmaan tehrä täälläkin päässä tuon six packin hyväksi!
Kommentti April — 25.6.2008 #
Jep, juhannuksen jälkeistä kadonneen sixpackin metsästystä
Onneksi tilanne ei ole päässyt kauhean pahaksi, niin että kohtuullisella vaivalla päästään taas kondikseen.
Kommentti sade — 25.6.2008 #
Yhteinen sixpack-projekti kuulostaa kivalta, ja tehokkaaltakin.
Ikea, huh! Espoon Ikeassa olen käynyt ne legendaariset kaksi kertaa… (ensimmäisen ja viimeisen) Vantaan Ikea tuntui vähän inhimillisemmältä, tai ehkä osasin vaan odottaa pahinta. Mutta taas kerran leffan nimeä lainatakseni/vääntääkseni: “No place for old men”.
Kommentti dolce — 25.6.2008 #
Uih, mua heti omatunto alkaa soimaamaan, kun toiset jaksaa nähdä vaivaa itsensä eteen
Mä olen ollut nyt pari viikkoa karppi-ruokavaliolla, ja vielä ollut tosi tiukkana itseni kanssa, mutten mä ainakaan vielä mitään huomaa eroa. Vaa’alle en ole hypännyt, päätin, että vaatteista sen on tunnuttava, sitten sitä on lähtenyt vasta oikeasti 
Kommentti unessani — 25.6.2008 #
Sixpack operaatio on täsmähoitoa, ei varsinaisesti mitään painonpudotusta. Eikä siis mikään mittava juttu, vaan pientä tekemistä joka päivä
Olen kyllä kuullut positiivista karppauksesta, mutta itse ei ole tullut kokeiltua. Tsemppiä vaan Ceelle, kyllä ne housut alkaa pyörimään sun päällä vielä.
Nuo Ikeat ovat kyllä mielenkiintoisia kokemuksia, kun siellä tosissaan joutuu melkein koko lenkin kiertämään. Itse tykkään myös enemmän Vantaan Ikeasta. Ikea on vaan oiva paikka siinä mielessä, että siellä on kaikenlaista sellaista kivaa ja ideaa, mitä muualta ei saa ja vieläpä kohtuu hintaan. Ikeasta saa just sellaista pientä tarviketta jota kaipaan keittiöön: irtohyllyä, ripustustankoa ja siihen koukkuja jne. Yksi suosikkini muuten on Ikean puiset henkarit, muistaakseni 8 kpl/5 €, ovat kestäneet tosi hyvin.
Kommentti Sade — 26.6.2008 #