Ikävyyksiä
Kesäkuu 26, 2008 on 6:54 am | In Yleinen |Pieniä ikävyyksiä on nyt ilmassa. Vanhempani ovat reissun päällä ja soittelin heille eilen. Ilmeisesti eräs vanha vaiva on palannut vaivaamaan isääni ja tietenkin juuri nyt kun eivät ole kotiseudullaan. He joutuvat nyt sitten keskeyttämään reissunsa ja palaamaan kotiin tänään. Onneksi sentään ovat kotimaassa. Vaiva on sellainen, että se vaatii lääkärinhoitoa ettei mene pahemmaksi. Eli he palaavat tänään kotiin ja isä menee heti lääkäriin. Pahimmassa tapauksessa hän saattaa joutua muutamaksi päiväksi sairaalaan. Tilanne ei siis vielä ole vakava, mutta saattaa mennä sellaiseksi jos asiaa ei hoideta. Inhottava ja huolestuttava tilanne kuitenkin
Eilen törmäsin sattumalta pariin vanhaan tuttavaan. Nämä kertoivat muutamia juttuja, jotka siis liittyvät “entiseen” elämääni, ex-X:ään. Hänelle on tapahtunut aika ikäviä asioita, joita en nyt lähde tähän kirjoittamaan. Sen verran ikäviä kuitenkin, että ei hänkään sellaista ansaitse. Tunnen jonkinlaista sympatiaa ja sääliä, vaikka samaan aikaan olen helpottunut, että en ole tuossa sopassa enää kiehumassa. Sen sopan hämmentäminen on nyt onneksi jonkun toisen tehtävä. Eihän asia enää minulle sitäpaitsi kuulukaan, vaikka kyllähän tuo vähän järkytti, se täytyy myöntää. En toivo hänelle pahaa, vaikka en pystykään kaikkia tapahtuneita antamaan anteeksi. Tuo varmaan onkin se viimeinen side häneen, se että en pysty antamaan anteeksi. Ehkä jollain tasolla vielä odotan hänen anteeksipyyntöään, vaikka tiedän ettei sitä koskaan tule. Enkä varmaan itsekään haluaisi sellaista tilannetta, että oltaisiin nokikkain. Ristiriitaiselta tuntuu, mutta kuten sanoin, annan asian olla ja keskityn omaan elämääni.
6 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Kommentoi
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.466 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
Voi, ikävä kuulla isästäsi, onneksi ei vaikuta kovin pahalta kuitenkaan.
Kuulostaa, että suhtaudut ex-X-kuulumisiin oikein ’sopivalla’ tavalla. Kyllähän sitä empatiaa saa tuntea, vaikka olisikin aikanaan jäänyt anteeksipyyntöä vaille. Pakko todeta, että onneksi teillä ei ole lapsia, silloin ex-X:n ikävyydet varjostaisivat myös sinua ihan eri tavalla.
Kommentti dolce — 26.6.2008 #
Kiitos Dolce! En usko että isän suhteen tilanne menee pahaksi, vaikka ainahan se on kurjaa, kun läheisten terveys kremppaa.
Se on tosiaan onni, että mitään yhteistä meillä ei enää ole ex-X:n kanssa ja voin hyvällä omalla tunnolla pysyä etäällä. Nyt saa ex-X:n nykyinen kumppani kantaa huolet ja murheet. Toivottavasti hänestä on siihen, kun kerta miehen niin epätoivoisesti halusi. Mutta, eihän asia minulle siis enää kuulu…
Kommentti sade — 26.6.2008 #
Komppaan Dolcea; ikävä juttu että isälläsi terveys kremppaa. Mutta onni kuitenkin matkassa sikäli että olivat tosiaan kotimaassa. Pikaista paranemistä hälle!
Ja samaa mieltä siis tuostakin suhtautumisestasi ex-X:ään. Minusta tuo on hyvinkin terve suhtautumistapa kaiken tapahtuneen jälkeen. Tunteva ihminen tuntee empatiaa, vaikka olisikin toisaalta asioita, joita ei voi antaa anteeksi.
Kommentti April — 26.6.2008 #
Kiitos myös April! Varmasti tässä päivällä selviää jo, että riittääkö isälle vain lääkärissä käynti vai pitääkö mennä oikein sairaalaan käymään. Epätietoisuus on inhottavaa!
No, onhan noista ex-X tapahtumista jo kulunutkin aikaa, niin että on niihin syytäkin jo osata suhtautua aika tyynesti. Ikävä juttu joka tapauksessa.
Kommentti sade — 26.6.2008 #
Voi itku, toivottavasti isäsi voi pian paremmin!
Kyllä se aina kolahtaa, jos entiseenkin rakkaaseen kohdistuu ikäviä asioita. Harmillista.
Kommentti unessani — 26.6.2008 #
Kiitos Cherrycat! Vanhempani ovat jo nyt kotiutuneet reissusta ja isä on huomenna menossa käymään terkkarissa. Olo on kuulemma jo vähän parempi
Helpotus!
Joo, kyllä nuo menneisyyden haamutkin saattavat hetken kolauttaa, mutta en aio tuota alkaa sen kummemmin murehtimaan. Pieni hätkähdys vaan…
Kommentti Sade — 26.6.2008 #