Viikonlopun vilinät
Heinäkuu 7, 2008 on 6:57 am | In Yleinen |Ja taas yksi viikonloppu takana. Ja mitäs se tarkoittaa? No sitä, että lomaan on enää yksi viikko!!! Julistan kituviikon alkaneeksi!!!
Perjantaina olikin aivan mahtava sää. Karkasin töistä suht ajoissa ja suuntasin heti puistoon pienelle nahan grillaukselle. Kyllä olikin kuuma! Sitten mM ilmaantui ja mentiin pienelle (vain pienelle) terassikeikalle ja sitten ruokaostoksille. Kyllä noita aurinkoisia kelejä tosiaankin kaivattaisiin lisää.
Lauantaina mM lähti työkeikalle ja minä aloin isän kanssa keittiöremppahommiin. Laitettiin kolme hyllyä seinään ja niiden alla sellaiset tangot, johon saa koukuilla roikkumaan kaikenlaista rompetta. Tai siis isä laittoi ja minä avustin ja toimin seuraneitinä. Täytyy kyllä todeta ja iloita, että lopputuloksesta tuli tosi hyvä
Nyt kun vielä saataisiin se liesituuletin paikoilleen, grrrr.
Sunnuntaina lähdin käymään alennusmyynteihin. Tarkoituksena oli ostaa vaaleat kesähousut, mutta haaveeksi jäi. Taas kerran. Kolme tuntia kiertelin ja muutamia sovittelinkin. Ei vaan löydy sopivia. Kun pitäisi olla pieni koko, mutta vähän löysyyttä reisissä. Miten muuten urheilijakoipiseni niihin mahtuisivat. Eivät kaikki pienet naiset ole mitään rimppakinttuja. Ärsyttävää :( Sentään löysin kivoja lasisia säilytyspurkkeja, joita raahasin kassit kilisten kuin paraskin kassialma. Kotona sitten jatkui siivous- ja järjestelyoperaatio. Kyllä se on hidasta (ja pölyistä) puuhaa. Pari kassillista rojua ja vanhoja papereita lensi roskikseen. Mitä ihmettä sitä on kaikkea varastoinut, kai sitä tulisi toimeen vähemmälläkin. Tästä lähtien kyllä meinaan tulla, kun tuo siivoaminen ei ole ihan lempiharrastukseni. Kyllä tässä on aika kova homma tehdä toiselle tilaa, kun on aikaisemmin saanut levittäytyä koko kämppään ihan rauhassa. Tällä viikolla varmaan aletaankin jo jotain mM:n kamoja tänne roudaamaan. Eikä mM pääsee yhtään vähemmällä, kun sillä on sama homma omalla kämpällään eli siivousta ja pakkaamista. Onneksi mun ei sentään tarvitse roudata omia kamojani mihinkään :)
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
5 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.
Kommentoi
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.576 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
Oikein hyvää ja ripeästi kuluvaa lomanalusviikkoa!
mM jo muuttamassa, jänskää! Onnea ja tsemppiä siihen projektiin myös!
Kommentti dolce — 7.7.2008 #
Kiitti Dolce! Ei millään enää jaksaisi näitä työjuttuja.Tahtoo lomalle!
Jep, mM:n kamat valuu pikkuhiljaa mun luo, sitämukaa kun teen tilaa. Sitten joskus reissun jälkeen pitää keikata isoimmat kamat, huonekalut jne. Kyllä tässä puuhaa riittää…
Kommentti Sade — 8.7.2008 #
Kyllä, viimeinen kituviikko, jihuu! Kunpa aika kulkisi lomallakin yhtä hitaasti.
Tosiaan jännittäviä aikoja elätte, pian olette sitten kamoinenne saman katon alla. Mahtavaa
Mä löysin ihan vahingossa, myöskin pitkällisen etsinnän jälkeen jo luovuttaneena H&M:lta sellaiset vaalean harmaat pellavaiset kesähousut, joissa on sopivan napakka vyötärö (eikä liian korkea) ja mukavan väljät puntit. Jopa lahkeen pituus sattui olemaan täsmälleen oikea, niissä housuissa ei tarvinnut tuunata mitään mihinkään suuntaan
Kommentti April — 8.7.2008 #
Niinpä, toivottavasti loma menee törkeän hitaasti
Onneksi töissä on sentään tekemistä, mutta ei mitään ahdinkoa kuitenkaan.
On tää tosissaan ihmeellistä ja outoa kun pitkästä aikaa pistää hynttyitä yhteen jonkun toisen kanssa. Oikeasti ihan uskomatonta, kun ajattelee alkuasetelmia. Siis näitä viime aikaisia tapahtumia ja sitten paljon kaukaisempiä juttuja ajatellen.
Ah, nuo housut kuulostaa just siltä mitä tarvitsen, paitsi että etsin beigejä. Napakka vyötärö ja riittävästi tilaa jaloille, se on vaikea kombinaatio mitä aina etsin. Silloin voi kyllä tinkiä väristäkin, jos tuollainen aarre löytyy. Ei lahkeiden lyhennystä - siitä en voi sanoa kuin että halleluja. Tuollainen ihme sattui viimeksi pari vuotta sitten, kun löysin ihan Prismasta keskisiniset naisten kangashousut, joille ei tarvinnut tehdä mitään ja hintakin oli vain 10 euroa. Tuntuu, että vaaleita kesähousuja ei ole niin hirveästi, kun kaikki on vaan niin capria niin capria. Töissä on niin viileää ettei täällä selviä capreissa eikä ilman sukkia
Kommentti Sade — 8.7.2008 #
Mulla on kans niin viileätä aina täällä töissä, ettei tulisi mieleenikään olla ilman sukkia, sandaalit ja caprit jalassa. Muutenkin olen sellainen vilukissa!
Kommentti April — 8.7.2008 #