Kiva viikonloppu!

Elokuu 18, 2008 on 7:01 am | In Yleinen |

Pitkä viikonloppu on ohitse ja taas työarki edessä :(  Oli kyllä mukava viikonloppu ja tuntui, että olisi ollut poissa pidempään kuin kolme päivää.  Ajelut moottoritiellä sujui ihan hyvin, vaikka kokoajan piti kyllä keskittyä ja pitää kieli keskellä suuta.  Ohituksia tuli kanssa tehtyä, joten kaiken kaikkiaan oikein hyvä harjoitus kokemattomalle. Pientä vauhdin hurmaakin sain kokea!

Tapahtuman anti oli oikein hyvä ja ohjelmaa riitti.  Sen tuntee kyllä lihaksissakin, lievästi sanoen väsyneet ja jäykät on paikat.  Päivän lopuksi oli ihana päästä rantasaunaan ja sitten makkaraa kärtsäämään. Uimaan vaan en kerta kaikkiaan pystynyt menemään. Kävin kyllä laiturillä värjöttelemässä, mutta märkä kylmä laituri sai mut aika tehokkaasti karkoitettua. Olen lälläri! Tuon ohjelman jälkeen ei tosiaankaan ollut mitään univaikeuksia, sitä vaan sammahti heti kun sai pään tyynyyn.  Kävispä se nukahtaminen noin helposti joka ilta.

Viikonlopun jälkeen töihin paluu tuntui kyllä aika kypsältä. Ei hittolainen, ehkä sitä pitäisi vaan alkaa katselemaan muita työpaikkoja, kun jo nyt fiilikset on näin tylsistyneet.  Kun ei vaan millään jaksaisi, just kun elämä on rauhoittunut. Täytyy miettiä…

Reipasta viikon alkua kaikille!

6 kommenttia »

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

  1. Kuulostaapa olleen varsin mukava ja kokemusrikas viikonloppua :) Kyllähän tuollaisen jälkeen se töihinpaluu on aina kaksinverroin tuskallisempaa.

    Kommentti unessani — 18.8.2008 #

  2. Jep, kyllä pudotus on melkoinen. Toivottavasti tähän työhöntekoon nyt vaan turtuisi nopeasti. Kaksi viikkoa olen ollut loman jälkeen töissä ja jo nyt näin tylsäkkö olo.

    Kommentti Sade — 18.8.2008 #

  3. Kiva viikonloppu sulla!
    No turtuuhan siihen työntekoon, mutta onahn nyt vuoden paras aika vaihtaa työpaikkaa, jos sellainen tilaisuus tulee. Eli ihan kummin vaan. Itsellä menee kyllä koko kesä vähemmän motivoituneena töihin, kun olisi niin paljon muutakin puuhaa.

    Kommentti dolce — 18.8.2008 #

  4. Se on kyllä Dolce totta, että nyt olisi paras aika vaihtaa ja niitä työpaikkoja on kesän jälkeen paljon liikkeellä. Keväällä en ainakaan halua vaihtaa, kun allergia vie silloin niin pahasti mehut. Täytyy ainakin pitää silmällä millaisia paikkoja on haussa…katsotaan nyt sitten jaksanko mitään oikeasti tehdä.

    Kommentti Sade — 19.8.2008 #

  5. Kivan kuuloinen viikonloppu tosiaan! Onnittelut onnistuneista ohituksista :)

    Nyt olisi tosiaan ihan hyvä sauma katsella uusia vaihtoehtoja työn suhteen. Ainahan sitä ainakin voi pitää silmänsä auki! Tarttuu sitten toimeen, jos kohdalle oikein sopiva napsahtaa.

    Kommentti Neiti B. — 19.8.2008 #

  6. Kiitos neitokainen B! Täytyy tosiaan pitää silmät auki, jos jotain kiinnostavaa sattuisi kohdalle, firman sisällä tai ulkopuolella. Toisaalta pitäisi vaan osata nauttia siitä, että hommat pyörii normaalirutiinilla ja elämässä on kaikki hyvin, siis pitkästä aikaa. Outo olotila!

    Kommentti Sade — 20.8.2008 #

Kommentoi

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
22 queries. 0.633 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.