Laiskamato

Syyskuu 30, 2008 on 6:59 am | In Yleinen | 6 Comments

Olen ollut tosi laiska bloggauksen suhteen enkä ole pahemmin jaksanut päivittää omaanikaan.  Viime viikko oli nimittäin aika sirpaleinen. Pari päivää kului vatsataudissa ja en oikein jaksanut tehdä mitään. Sitten perjantai kului firman kokous&virkistyspäivässä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Siellä illalla viini virtasi, paitsi että itse jouduin olemaan varsin kevein eväin, kun vatsa oli vielä sen verran herkkänä. Toisaalta ihan hyvä näin, niin seuraavana aamuna oli mukava herätä pirteenä.  Kyllä se viini muutakin teettää. Nimittäin yhtäkkiä yksi porukan vanhempi ukko kysyy minulta, että Sade hei, mitenkäs sun seksielämäsi voi? Onneksi sen verran pokkani piti, että vastasin vaan rauhallisesti, että hyvinhän se voi.  En viitsinyt ukolta kysyä, että entäs sillä. Yäks!

Ei tässä mitään sen kummenpaa. Järkyttyneenä kyllä totesin, että hei kohtahan on jo lokakuu.  Siis apua, miten nää viikot oikein vilahtaa ohi.  Töissäkin on jo oltu 2 kuukautta kesäloman päättymisen jälkeen. Tää on just sitä turtumista,  jonka sitten viikonloppu armeliaasti katkaisee.  Huh, täytyy varmaan keksiä piristystä. Oottelen kovasti Stockan hulluja päiviä, ties mitä lentotarjouksia sieltä taas löytyy :)

Ja taas on maanantai

Syyskuu 22, 2008 on 7:18 am | In Yleinen | 4 Comments

Mitenkä nää viikonloput onnistuukin menemään näin nopeasti?

No, ihan mukavastihan tuo viikonloppu sujui. Perjantaina auto meni katsastuksesta läpi tosi nätisti.  Ensi vuonna ehkä sitten uskallan mennä ilman isukin henkistä tukea :) Lauantaina olin saunomassa vanhempien luona. Tehtiin myös äidin kanssa reipas kävelylenkki kun oli niin mukava ilma.  Kävin myös pikaisen ostoskierroksen lauantaina, mutta vielä ei talvilipokkaita ostettu. Yhdet potentiaalit jäi harkintaa kyllä. Hassua on se, että nyt kun autoilen, niin täytyy ajatella myös, että mun täytyy pystyä ajamaan noilla kengillä. Liikaa korkoa = kengurubensaa :)

Sunnuntaina alkoi sitten pientä flunssan oiretta pukkaamaan.  Ei räkätautia, mutta sellaista jomotusta ja kolotusta ja tukkoisuutta. Ei edes kuumetta, ainakaan vielä.  Olo oli vähän vetämätön, mutta ei niin paljon etten olisi jaksanut lähteä ulos syöpöttelemään mM:n kanssa.  Niin kauan kun ruokahalu pelaa, niin sitten ei ole kauhean sairas.

Reipasta viikon alkua vaan! 

Viikko vilahti

Syyskuu 19, 2008 on 6:35 am | In Yleinen | 4 Comments

Tää viikko on kulunut vähän väsyneissä merkeissä. Ollut sellainen fiilis, että nytkö se flunssa iskee kun on niin veto pois. Onneksi ei ole tähän mennessä iskenyt eikä tosiaankaan olisi tarviskaan. Viikko on ollut myös varsinainen huoltoviikko. Ensin on hoidettu mun hampaita. Jep,  olin kauhujen kammiossa eli hammaslääkärissä. Musta on kyllä tullut sellainen mamo, että en anna porata ilman puudutusta. Onneksi sentään pääsin kaupungin lekuriin, niin ei tule niin törkeää laskua.  Sitten myös autoni oli huollossa ja tänään meinaan viedä sen katsastukseen.  Autossa oli myös kaikki ihan kunnossa eikä laskukaan ollut ihan törkeä.  Katsastuksessakaan ei pitäisi olla mitään ongelmia.  Yksin en kyllä ekaa kertaa suostu katsastukseen menemään, vaan isapappa tulee mun henkiseksi tueksi :)

Meille on tullut kotiin varsinainen konehirviö.  Kuntoilulaite. Sellainen tv-shopin härveli, missä jalat polkee ja kädet vetää tankoja edestakaisin. Orbitrekki.  Kuulemma tarvitsemme sellaisen kun ulkona alkaa olla niin kylmää, kosteaa ja pimeää, että siellä ei ole kiva juoskennella.  Joo-o, mM on sokerista tehty :)  No, voinhan minäkin sillä vähän urheilla, kun sitä voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria.  Saa nähdä kuinka kauan innostus kestää…

Pe-la kuluukin “kotileskenä”, kun mM:lla on yksi työkeikka toisessa kaupungissa. Myöhään la-illalla palailee sitten kotiin.  No, ei se mitään, kotona on vaikka mitä tekemistä (joita olen lykkäillyt) ja lauantaina meinaan mennä vanhemmille saunomaan.  Niin ja ties vaikka sitä eksyisi shoppailemaan, kun kaupat on täynnä vaikka mitä ihania syysuutuuksia.  Uudet talvikengät voisi tehdä terää :)

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Juhlintaa

Syyskuu 15, 2008 on 6:58 am | In Yleinen | 7 Comments

Vähän on vieläkin väsynyt olo viikonlopun jäljillä. Joo-o, tuli oikein kunnolla juhlittua pitkästä aikaa.  Oltiin mM:n kanssa tuttavilla rapujuhlissa. Siellä kului valtava pino rapuja ja viini ja snapsit virtasi.  Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan mielettömän hyvän makuista ja vielä tosi mukavassa seurassa.  Snapsilaulutkin raikuivat varsin riehakkaasti. Valtavan mukava tunnelma siis. Myöhään meni ja sen huomasi seuraavana aamuna.  Pientä tutinaa, hikoilua ja kiertoa (vatsassa) oli, mutta ei sentään täytynyt alkaa pyttyä halailemaan :)

Sain myös vihdoinkin kannettavani huollosta.  Siihen oli vaihdettu emolevy, ei siis kovalevy, joten kaikki filet ja kuvat ja ohjelmat jne. olivat tallessa ja koneelle ei tarvinnut muuta tehdä kuin käynnistää.  Jippii! Ja kaikki tuo meni takuukorjauksena, vaikka itse takuu oli jo muutama kuukausi mennyt umpeen. Loistavaa! No, täytyy nyt vähän seurata, että pelittääkö kone ihan normaalisti.  Helpotus kun on taas vimpain kotikäytössäkin.

Ei tässä sen kummenpaa, yritän saada itseni kunnolla hereille.  Otin tänään muuten käyttöön kirkasvalolamppuni. Eiköhän se ole jo ihan hyvä aika alkaa ottamaan valokylpyjä aamuisin. Tarmokasta työviikkoa kaikille!

Syksy tulloo

Syyskuu 12, 2008 on 6:51 am | In Yleinen | 4 Comments

Jaahas, perjantaissa mennään jo. Olipa muuten kaunis, mutta kirpeä aamu. Tänään ekaa kertaa kiinnitin huomiota siihen, että vaahterat alkaa jo tosissaan vaihtamaan väriä, punertumaan. Vakavia syksyn merkkejä!

Tää viikko on ollut aika normiviikko: töitä, harrastusta jne.  Viikonlopuksikin on ihan kivaa ohjelmaa tulossa. Ainakin yhdet rapujuhlat. Toivottavasti ei mene liian rankaksi snapsien kanssa :)

Kannettavakin on nyt huollettu, mutta en ole vielä päässyt sitä hakemaan huollosta. Saa nähdä mitä sille on tehty, että joudunko asentamaan uudestaan laajakaistan ja tietoturvan jne.  Sitten täytyy kyllä soittaa sheriffi apuun eli isä valvomaan homman tekemistä.  Ehkä mulla onkin jo ensi viikolla sitten kotikone taas käytössä. Yllättävän hyvin sitä on muuten tullut toimeen ilman.  Toisaalta aikaa on mennyt aika monena iltana harrastuksessa, niin en ole niin kauheasti konetta kaivannut.  Tietsikkaa kun joutuu koko päivän töissä räpeltämään, niin voi olla välillä ihan hyvä olla kotona ilman konetta. Siis väliaikaisesti ja lyhytaikaisesti :) 

Yhtä työpaikkaa olen myös katsellut. Ehkä sitä vaan pitäisi ryhdistäytyä ja laittaa hakemus vetämään.  Jotenkin vaan tuntuu oudolta alkaa kirjoittamaan hakemusta työpaikalla ja työajalla, mutta kai se on pakko kun kotikone ei ole vielä käytössä. No, kirjoitanhan mä blogiakin täällä töissä välillä, kröhöm…  Kai se on välillä kokeiltava, että vieläkö flaksi käy -  siis työpaikan suhteen.  Tähän nykyiseen on jumiutunut jo aika moneksi vuodeksi.

Hyvää viikonloppua kaikille! Toivottavasti kauniit kelit jatkuvat myös viikonloppuna!

EDIT klo 10.00.  Lopetin nössöilyn ja pistin työhakemuksen menemään.  Nyt sitten ootellaan että käykö flaksi.  Ihan kiva fiilis :) 

Höpinää

Syyskuu 8, 2008 on 11:34 am | In Yleinen | 6 Comments

Nyt on jäänyt kirjoittelut vähän vähiin. Viime viikon loppupuoli oli töissä aikamoista hässäkkää, niin ei oikein ehtinyt mitään kirjoitella saatikka olisi saanut ajatuksiaan mihinkään järjestykseen. Kotikannettavakin oli vielä huollossa. Tässä valitut selitykset :)

No, ei tässä nyt oikeastaan mitään ihmeellistä sanottavaakaan ollut.  Elämä on asettunut suht tasaisiin uomiin nyt eikä siitä nyt ole niin kauheasti kirjoitettavaa.  Ainakaan siihen asti, kun seuraava pommi iskee. Siis mikä pommi? En mä vaan tiedä, mutta siltä vaan tuntuu että aina kun elämä vähän rauhoittuu niin sitten jotain ikävää ilmaantuu. Oikein itseänikin ärsyttää ja inhottaa noin pessimistinen asenne, mutta kun niin monta kertaa p-pommeja on pudonnut meikäläisen niskaan.  Miksiköhän se on niin vaikea uskoa, että meikäläisen elämä on nyt kunnossa ja asiat tulee jatkumaan samaan malliin. Kun kuitenkaan noita pommeja ei pysty ennakoimaan tai estämään. Voi hyvää päivää, miksi mä hölmö tälläistäkin murehdin.  Hohhoijaa minä!

Viime viikolla tein yhden hyvän hankinnan itseäni varten. Marssin erikoisliikkeeseen ja sanoin tarvitsevani uuden tyynyn.  Oli mukava ja ammattitaitoinen myyjä. Hän pisti minut testisängylle testailemaan erilaisia tyynyjä ja katsoi siinä että niska oli hyvin tuettu ja ruoto hyvässä asennossa.  Tyynyllä oli aika suolainen hinta, mutta totesin sitten että ei hierojalla jne hoidoissa ravaaminen ainakaan ole ilmaista. Nimittäin motiivi uuden tyynyn ostamiseen oli juuri tuo eli jäkittävät ja jumittavat niskat ja hartiat ja vielä tuon päälle heräilyt ja pyöriskelyt yöllä.  Mulla on siis ollut liian matala ja pehmeä tyyny. Nyt uusi tulokas on paksumpi ja jämäkämpi ja muotoutuu ruumiin lämmön vaikutuksesta. Täytyy kyllä sanoa, että tuo tyyny on hintansa väärtti.  Niskat on olleet selkeästi paremman tuntuiset nyt aamuisin ja pyöriskelykin on vähentynyt.  No, tietty ensin vaati pientä totuttelua, mutta olen tyytyväinen.

Viime viikolla kävin myös tutustumassa uuteen elämyskeidaan eikun siis elämyskeitaaseen.  Joo, aikamoinen pytinki ja rahastusmasiina. Siellä kyllä voi helposti viettää vaikka koko päivän.  Kaupallisuudesta huolimatta meinaan kyllä kokeilla palveluita. Kivan tuntuisia ravintoloita siellä oli ja myös leffateatteri. Erityisesti viehättää tuo kylpylä. Mikä parasta siellä on huomioitu myös aikuiset, kun heillä on oma K-20 kylpyläosastonsa. En ole mikään lastenvihaaja, mutta joskus olisi ihanaa loikoilla kylpylässä ilman roisketta, huutoa ja kitinää ja ennenkaikkea jälkikasvuaan kiivaasti äkseerääviä vanhempia.  Sinne meinaan suunnata kun syksy pimenee ja kesä on muisto vaan.

Hyvää viikkoa ystäväiset! 

Syksyä ilmassa

Syyskuu 1, 2008 on 7:06 am | In Yleinen | 6 Comments

Kääks, olipa kylmä aamu tänään. Mittari näytti vain +3! Ilma oli kyllä muuten sitten ihanan aurinkoinen ja jotenkin rauhoittava, vähän sellainen utuinen. Onneksi tuli viikonloppuna kaivettua jo lämpöisempää kudetta esiin.  Aamulla piti sitten vielä kaivaa hanskat ja kaulaliina. Tätä menoa täytyy kaivaa kohta toppatakkikin naftasta…

Viikonloppu meni mukavasti kaikenlaista pientä puuhatessa.  Ja syödessä.  Käytiin mM:n kanssa kiinalaisessa ravintolassa vetämässä kunnon mahaturvotukset päälle ja sitten vielä illalla laitoin uuniomenoita ja jätskiä. Örks! Oli pakko kun olin saanut äidiltä pussin omenoita, jotka ovat heidän omppupuistaan poimittu.  Siinä olikin sitten hyvä tekosyy makoilla sohvalla ja katsoa Suomi-Ruotsi maaottelua.  Sunnuntaina oli vuorossa harrastusta ja pieni kyläilyreissu. Kiva viikonloppu kaiken kaikkiaan :)

No, kyllä jotain ikävääkin tapahtui.  Nimittäin kotikoneeni, siis kannettava lakkasi toimimasta. Ensin se meni jumiin ja jouduin pistämään virtakytkimestä virrat pois. Sitten kone ei enää auennut! Ruksutti kyllä vähän, mutta ei auennut.  Ilmeisesti kovalevy on jumissa tai jotain. Ei siinä muu auttanut kun roudata kone huoltoon. Onneksi sunnuntaina olivat vielä kaupat auki, niin saatoin viedä koneen kauppaan mistä sen ostin. Tietenkin takuu on jo mennyt noin 3 kk sitten umpeen (grrr),  mutta myyjä sanoi, että 90 %:n varmuudella valmistaja vielä hyväksyy tuo takuun.  Nyt sitten ensiksi venaillaan tuota takuupäätöstä ja sitten korjausta.  Tämä tarkottaa sitten sitä, että mulla ei ole tietsikkaa kotona, enkä voi bloggaillakaan iltaisin ja viikonloppuisin. Vain työaikana. Avuton olo! Voi iso Vee!!!

Mukavaa viikonaloitusta kaikille!

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
73 queries. 0.696 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.