Loma isolla ällällä
Joulukuu 21, 2008 on 9:29 pm | In Yleinen | 7 CommentsVihdoinkin lomalla! Tosin viimeinen työpäivä oli kohtalaisen stressaava. Ei voi muuta sanoa, kuin että perjantai oli perseestä. Aamulla heti sähköpostissa odotti yksi sotkunen juttu, jota setviessä meni koko aamupäivä ja sitten muiden juttujen kanssa tuli lievä kiire. Pomokin liiteli kokouksesta toiseen, enkä saanut yhteyttä kuin sähköpostitse. Muutama juttu olisi hyvä ollut käydä nokakkain, mutta jouduin laittamaan jutut sähköpostilla. Ei kivaa! Kaikki taitaa olla sitten niin virtuaalia, pomokin. Pääsin loppujen lopuksi lähtemään ihan kohtuulliseen aikaan, mutta olin kyllä ihan loppu. Ei ihme, että seuraavana yönä tuli vedettua unta palloon reilut kymmenen tuntia ihan hievahtamatta. Tulipa taas tarpeeseen
Lauantaina olikin sitten kunnon joulusiivouksen aika. mM:n tarttui imurin varteen pienen murinan säestyksellä. Meikäläinen keskittyi pesuhommiin ja kyytiä saivat niin ovet kuin lattiatkin ja keittiö tietenkin. Puhdasta tuli! Jotenkin siitä raikkaasta puhtaasta tuoksusta tuli niin hyvä mieli ja varsinkin kun tietää, että homma on jo hoidettu nyt eikä tarvitse sitten reissun jälkeen moppiin tarttua. Siitä olikin hyvä lähteä vanhempien luo joulusaunaan.
Sunnuntai onkin mennyt aika rauhallisesti telkkaria töllöttäessä. Olen vähitellen keräillyt kamppeita kokoon reissua varten. Huomenna on vielä hyvää aikaa pakata, kun lento lähtee vasta illalla. Matkaan ollaan lähdössä suht vähin varustein, joten ei ole onneksi paljoa pakkaamistakaan. Ei vielä hirveästi jännitä, mutta eiköhän huomenna ala pientä tärinää kehittymään
Tämä blogi siis hiljenee joksikin aikaa. Laitan sitten jossain vaiheessa matkaraporttia kunhan on taas kotiuduttu.
Toivotan kaikille oikein rauhallista joulua! Syökää hyvin ja voikaa paksusti
Vimppa viikko
Joulukuu 17, 2008 on 12:15 pm | In Yleinen | 4 CommentsNyt viedään vimppaa työviikkoa. Just nyt on jäljellä 2,5 työpäivää vuonna 2008! Luojan kiitos! Työhommia yritän puskea valmiiksi ja koko ajan pelkään, että sähköpostista kolahtaa joku isompikin homma. Näillä näkymin kun näyttäisi siltä, että perjantaina pystyisin poistumaan ihan kohtuulliseen aikaan työpaikalta. Koputan puuta!
Terveys on taas vähän krempannut. Eilinen meni kotona lepäillessä. Nimittäin edellisenä yönä heräsin inhaan vatsakipuun. Taisi olla joku suoli siellä solmussa. En tietenkään pystynyt nukkumaan, vaan yö kului kipristellessä. En sentään joutunut lähtemään lekuriin, vaan vatsa sitten rauhoittui vähitellen. On tää sitten ollut kumma syksy. Koko ajan jotain kremppaa. Ei ihme, että ihmiset ympärillä sanovat, että sä sitten olet koko ajan sairaana. Tottahan se on, mutta jotenkin se vaan tuntuu pahalta kuulla. Kyllä mäkin mieluimmin olisin koko ajan terve kuin pukki, mutta kun on saanut tälläset kortit, niin sitten niillä on pelattava se minkä pystyy. Onneksi mulla on sentään kunnon loma tulossa, niin että saisi nämä pahimmat krempat kuntoon. Ehkä olisi aihetta miettiä joku uuden vuoden lupaus asian suhteen
Tsemppiä loppuviikolle! Kyllä se viikonloppu taas koittaa
Miitti - Saden lyhyt versio
Joulukuu 15, 2008 on 8:32 am | In Yleinen | 8 CommentsNyt vasta pääsen koneen äärelle ilman uteliasta silmäparia. Ei sillä, että tässä jotain kauhean salaista olisi, mutta jotenkin haluan pitää tän blogijutun ihan omana juttunani.
Ensinnäkin isot kiitokset Dolcelle, illan loistavalle isännälle. Kyllä pidit meistä aivan mielettömän hyvää huolta! Paikka, ruoka ja juomat osui ihan nappiin. Laseja ainakin kerääntyi
Ja ennen kaikkea hyvä seura! Oli kyllä hirvittävän jännää tavata vihdoinkin vakijengin kanssa. Dolce, Elli ja Cherrycat oli joiden kanssa on montaa asiaa iloittu ja surtu. Ja tietty myös uudet tuttavuudet Roxy ja Sarita, joita aioin lähitulevaisuudessa käydä lukaisemassa oikein perusteellisesti ja kommentoida kanssa.
Tunnelma oli kyllä äärettömän mukava. Etukäteen vähän jännitti, mutta kun sitten kohdattiin, niin jännitys häipyi ja innostus nousi. Tosiaan tuntui kun oltaisiin jo vuosikaudet tunnettu, vaikka oltiin ensi kertaa nenäkkäin. No, niinkuin todettiin, pahimmat mokat ja salaisuudet onkin jo tiedossa, joten mitäs siinä sitten enää kursailemaan. Se kyllä yllätti, että muutaman teistä kanssa oltiin pyöritty suht läheisellä etäisyydellä tiettyjen asioiden suhteen. Kyllä Suomi on pieni maa ja piirit on pienet :)
Aika kului luvattoman nopeasti, mutta niinhän se kuluukin kun on hyvässä seurassa. Lähdin sitten samaa matkaa Ellin kanssa rautatieasemalle. Toivottavasti matka sinne Kirkkonummea kauemmaksi sujui rauhallisesti. Sinänsä harmi, että aika loppui kesken, mutta seuraavalla kerralla otetaan vahinko takaisin. Mitä toisten blogeja vilkaisin, niin pidot tosiaan paranivat loppuiltaa kohden :) Oli sinänsä hyvä, että lähdin ajoissa, kun nimittäin seuraavana päivänä oli kroppa, erityisesti hartiat ja käsivarsi olivat perusteellisen jumissa. Huippasi taas, mutta ei siis johtunut juomingeista, vaan pahasta jumituksesta. Kauhea kanuuna tuon jumituksen lisäksi olisi voinut olla aika kohtalokas. Joka tapauksessa päivä meni kyllä löysäillessä.
Kiitokset siis kaikille osallistujille - aivan mahtava juttu. Ootte ihania! Otetaan varmaan uusiksi! Paikkaehdotuksiahan olikin jo ilmassa
Hyvää viikkoa kaikille! Enkä malta olla muistuttamatta, että viikko enää jouluun ja joululomaan.
Blääh
Joulukuu 12, 2008 on 7:38 am | In Yleinen | 3 CommentsEi tässä sen kummempaa. Työasiat ovat vieneet kaiken keskittymisen. Onneksi on sentään perjantai. Hartiat ovat niin pirun jumissa, että välillä ihan huimaa ja pyörryttää. Yritän vaan kestää, että pääsen lomalle lepäilemään. Vielä reilu viikko lusittavaa… blääh.
Onneksi viikonloppuna on kuitenkin kivaa tekemistä
Täytyy kerätä voimia ja nukkua reippaat yöunet. Hyvää viikonloppua ja nähdään
Talviunta tai jotain
Joulukuu 8, 2008 on 8:17 am | In Yleinen | 4 CommentsTaidan kyllä olla vaihtolämpöinen otus. Sen verran nukutti viikonloppuna, että tuntui jo siltä, että vaivun talviuneen. Lievässä horroksessa meni koko viikonloppu. Perjantaina sammahdin telkkarin ääreen jo leffan alkumetreillä. Siis minä, joka en koskaan nukahda telkkarin ääreen ja jota pienimmätkin äänet yleensä häiritsee. Ja vielä ihan selvinpäin huom. Nukahdin, eikä leffan mäiskeet ja räminät häirinneet pätkääkään. Siihen sitten heräsin, että mM tökki minua ja sanoi leffan loppuneen. Marssin ihan zombina sänkyyn ja sammuin vielä noin kymmeneksi tunniksi. Sama juttu muuten lauantaina, tuli nukuttua 10 tuntia putkeen taas. Taisi tulla vähän niinkuin tarpeeseen
Viikonloppu tuli siis otettua varsin iisisti. Lauantaina ihana ihana aurinko tuli vähäksi aikaa esiin. Tuli kiire pistää ulkoilukamat päälle ja nauttimaan valosta. Kyllä se vaan kummasti piristi! Illalla sitten perinteisesti laitettiin itsenäisyyspäivän kynttilä palamaan ikkunaan, katseltiin Linnan juhlia ja syötiin hyvin. Jostain kaapin perukoilta löytyi sopivasti skumppapullo, joten juhlien katselu (lue ihmisten ja pukujen arvostelu) sujui varsin sutjakkaasti. Sunnuntai menikin sitten harrastuksen ja kotitöiden parissa. Illalla sentään jaksoin katsella leffan ilman torkahteluita. Varsin eheyttävä ja palauttava viikonloppu siis
Reipasta työviikkoa! Kaksi viikkoa joululomaan enää
Itsepäisyyttä
Joulukuu 5, 2008 on 7:38 am | In Yleinen | 6 CommentsOnneksi on taas viikonloppu lähellä. Tämä viikko on ollut niiiiiin väsynyttä kun olla voi. “Pimeyden mahti” on tosissaan saanut otteensa minusta. On jotenkin väsynyt ja voimaton olo. Kaukana pirteästä. Toisaalta en ole viime aikoina törmännyt yhteenkään tosi pirteään ihmiseen. Lähes kaikki valittavat väsymystä ja kaipailevat auringonpaistetta. Työt on painaneet päälle aika voimakkaasti. Ahdistaa, väsyttää, kroppa on jumissa eikä mitään jaksaisi tehdä. Paitsi lomailla :) No, todettakoon tässä, että pari viikkoa on jäljellä enää joululomaan. Jes!
Huomenna onkin sitten itsenäisyyspäivä. Mitään sen kummempia suunnitelmia ei ole. Meinataan mM:n kanssa pysyä kotona ja nauttia vapaapäivästä. Katsotaan leffoja ja tietty on kai niitä Linnan juhliakin pakko vähän tiirailla. Ruokakaupatkin käytiin jo eilen. En yhtään jaksa noita ruuhkia kaupoissa ennen juhlapyhiä. Ihmiset ostaa niin mielettömiä kasoja ruokaa ja jonot erityisesti isoissa marketeissa on ihan järkyt. En jaksa yhtään tuota menoa. Sitten jos menee myöhemmin illalla kauppaan, niin parhaat palat on jo viety.
Hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää! Olkaa itsenäisiä ja itsepäisiä
Juhlaa ja arkee
Joulukuu 2, 2008 on 7:54 am | In Yleinen | 5 CommentsKauhea kiire töissä kokoajan! Kun saa yhden homman valmiiksi, niin heti tipahtaa pari juttua lisää. Miten tässä oikein saa työpöydän puhtaaksi, kun pitäisi joululomallekin päästä. Johon muuten on vajaa 3 viikkoa enää!!! Jatkuva pimeys kanssa ahdistaa. Olisi kiva nähdä aurinko pitkästä aikaa…
Viime perjantaina oli oli firman pikkujoulut. Pikkujoulut pidettiin suoraan työpäivän päätteeksi. Ensin syötiin ja sitten lähdettiin teatteriin. Tuo teatteri oli kyllä pettymys. Ei ollut kauhean kiva kipale, kun käytiin läpi erään taiteilija/juoppo/tyhjätasku/pettäjä/narskun elämäntarinaa. Ei ihan saanut ainakaan mua pikkujoulufiiliksille. Tilanteeseen olisi sopinut jokin sellainen esitys, jossa saisi nauraa vatsansa kipeäksi. No, onneksi väliajalla oli tarjoilua
Teatterin jälkeen matka jatkui yhteen yökerhoon. Jotenkin en vaan saanut juhlafiilistä päälle, väsyttikin kauheasti. Sitten yhden työkaverin kanssa häivyttiin kotimatkalle jo puoliltaöin. Todettiin, että taidetaan olla liian vanhoja näihin touhuihin
Joten nuo pikkujoulut sujui ilman sen kummempia draamoja kuin ilman seuraavan aamun kohmeloakin.
Muuten viikonloppu menikin aika rauhallisissa merkeissä. mM oli työkeikalla ja käväisin vanhempien luona saunomassa. Katselin telkkaria ja tein kotitöitä. Varsinainen kotirouva :) Jotenkin vaan oli kauhean väsynyt olo. Se on tää jatkuva pimeys. Sen lisäksi mulla hartiat vaivaa, lihakset on jumissa ja niveliin pistää. Ilmeisesti tääkin vielä jotain flunssa jälkivaivaa. Pientä tulehdusta. Ärsyttävintä on se, että kipeät hartiat herättää keskellä yötä ja taas on mun yöunet vaarassa. Viime yönä nappasin kylmän rauhallisesti nukahtamislääkettä, etten pyöri puoli yötä hereillä (kuten edellisenä yönä). Jotenkin sitä vaan tuntee olonsa ihan tyhmäksi, kun en osaa nukkua
Reipasta työviikkoa kaikesta huolimatta!
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
73 queries. 0.746 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.
