Pientä päivitystä

Huhtikuu 16, 2009 on 7:52 am | In Yleinen |

Elämä on kiireistä! Työhommat meinaa viedä kaikki mehut.  Vielä ärsytyskynnys ei ole ihan kauheasti noussut, mutta kun pientä kitkaa ja isompaakin ongelmaa tuntuu kasaantuvan, niin kohta se alkaa meikäläinen heittämään ärräpäitä.  Kyseessä on siis tämä operaatio musta pilvi.  Ensi viikosta saattaa tulla aika hankala ja sitä ei helpota se, että mun pitäisi päästä jäämään kunnialla lomalle.  Ja sekään ei helpota, että mun muut työt seisoo tän operatsioonin takia ja nekin pitäisi saada valmiiksi ennen lomaa.

Onneksi tässä oli kuitenkin pääsiäinen välissä ja se muuten menikin oikein mukavasti, mutta valitettavan nopeasti.  Tehtiin pari mukavaa kyläilyreissua ja sitten luuhattiin kotona.  Ja arvatkaapa mitä, minäpä olin lauantaina pari tuntia ulkona auringossa.  Se ei varmaan ole teille muille mitään ihmeellistä, mutta minä en ole allergiakautena vuosikausiin ollut paria tuntia ulkona.  En ole kerta kaikkiaan pystynyt, kun vointi on mennyt niin huonoksi.  Nytpä pystyin, vaikka vuosihan mulla silmät vähän ja nenä oli tukossa, mutta oireet eivät menneet tuota pahemmaksi.  Enpä ole turhaan siellä akupunktiossa juossut! Toki olin ottanut antihistamiinia, mutta olin silti ihan ihmeissäni ja onnessani.  Olen muutenkin selvinnyt pienemmällä allergialääkityksellä, en ole edes joka päivä ottanut nappia.  Viime keväänä kun pahimmillaan vedin kaksi nappia päivässä.  Seuraavana vuonna täytyy kyllä aloittaa hoito aikaisemmin, kun tänä vuonna aloitettiin vähän myöhässä.  En nyt silti muuten ylimääräisiä ulkoile, vaan nautin siitä, että mun olo on selkeästi parempi ja pirteämpi kuin aikaisempina keväinä :)

Pirteää loppuviikkoa ja tietenkin viikonlopun odotusta!

3 kommenttia »

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana.

  1. Toivottavasti sade (tai siis Sade) saa mustan pilven vähitellen hajoamaan.

    Sun kannalta onneksi kai kevät on tullut vähän hitaanlaisesti. Onpas kurjaa, ettet yleensä pysty olemaan allergiakautena paria tuntia ulkona! Ja, kun nyt pystyit.

    Hyvää viikonloppua!

    Comment dolce — 17.4.2009 #

  2. Tänä viikonloppuna on tullut ainakin täällä jopa räntää, joten ulkona on ollut sen puoleen helpompi olla. Ei ole allergiaoireet kiusanneet. Toivottavasti sullakin on ollut sen puoleen mukava viikonloppu! Vaikka saishan tuo talvi jo noin niin kuin muuten väistyä… Räntäsade huhtikuun loppupuolella ei jotenkin ole kauhean piristävää!

    Comment Anis — 19.4.2009 #

  3. Kiitos Dolce ja Neiti F. Mustalla pilvellä on tää viikko enää aikaa, sitten jään lomalle :) Tosiaankin toivon erittäin pikaista lämpeämistä, jotta saadaan koivu myös kukkimaan ja pois päiväjärjestyksestä. Täällä ei tullut räntää kuin yhtenä yönä vähän, joten kyllä ne allergiat on vähän kiusanneet edelleen. Varsinkin tuo kova tuuli on aika paha kun se pöllyttää kaiken silmille. No ei se mitään, lauantaina pakenin muutamaksi tunniksi kylpylän kosteuteen, niin siellä ei tuulet ja allergiat kiusanneet :)

    Comment sade — 20.4.2009 #

Kommentoi

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> <p> <br>

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

Entries and comments feeds. Valid XHTML and CSS. ^Top^
50 queries. 0.312 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.