Viikonlopun tähystystä
Lokakuu 24, 2008 on 11:09 am | In Yleinen | 3 CommentsTöissä pukkaa kiirettä ja kokoajan hommaa lisää. Onneksi on taas viikonloppu tulossa
Ei ole mitään sen kummenpaa ohjelmaa tiedossa, paitsi että meinataan mM:n kanssa pitää kunnon löysäily ja himassa hengailupäivä. Kunnon laiskottelua!
Kadonneiden kanavien metsästyskin saatiin päätökseen. Eli tarina oli se, että mulla ei näkynyt kaikkia tilaamiani maksullisia telkkarikanavia. Isännöitsijältä tuli tieto, että kyllä ne näkyvät meidän taloyhtiössä. Soittelin sitten taas ympäriinsä ja kotona yritin myös manuaalisesti etsiä noita kanavia. Kunnes sitten isäni puhelimessa alkoi muistelemaan, että hei Sade, sullahan on muuten kaksi antennirasiaa siellä kotona. Uusi asennettiin digiaikaa varten, mutta vanhakin jäi sille paikalleen. Arvatkaa vaan kummassa rasiassa telkkarin piuha oli. Just niin! Vaihdoin siis piuhan uuteen rasiaan ja välittömästi alkoivat kaikki kanavat näkyvään. En ollut tajunnut vaihtaa piuhaa, kun kaikki toimi myös vanhan rasian kautta. Voi pyhä Sylvi, että olen “tekniikan ihmelapsi”. Argh! Pääasia on kuitenkin, että nyt on halutut kanavat näkyvissä. Urheiluhullu saa katsoa juttujaan ja minä kyylätä kaikenlaisia dokkareita ja leffoja. Valtakunnassa kaikki hyvin
Hyvää viikonloppua kaikille!
Takaisin kustannuspaikalla
Lokakuu 22, 2008 on 12:01 pm | In Yleinen | 2 CommentsJep, mulla tosiaan meni kurjistelu flunssaksi ja parin päivän sairaslomaksikin. Viikonlopun otin rauhallisesti, kun pientä flunssanoiretta pukkasi päälle. Sunnuntaina päivällä jo kuvittelin, että pääsen maanantaina jo töihin. No, illalla sitten nousi kuumetta ja lihaksia ja varsinkin niveliä särki oikein kunnolla. Maanantaina säryt jatkui. Kyynerpäät ja polvet oli törkeän kipeät ja itseasiassa toinen polvi oli ihan jäykkänä ja naksui joka toisella askeella. Vanhuuden esimakua kai, yöks. Nukkuminenkin oli hankalaa, kun buranasta huolimatta heräili vähän väliä kun oli niin epämukava olo. En jaksanut tietsikallakaan roikkua, kun käpälät olivat niin jumissa. Tiistaina vähän jo alkoi helpottamaan ja tänään keskiviikkona selviydyin jo töihin. Olo on selvästi parempi. Nivelet on vielä arat, mutta eivät enää varsinaisesti särje. Ihme flunssia nykyään. Mihin vanhat kunnon räkätaudit on joutuneet? Tulipahan ainakin levättyä ja katsottua viihdettä dvd-boxin verran.
Ei tässä sen kummenpaa, hissuttelen vaan. Ja tietty yritän kuroa parin päivän töitä…
Kurjistelua…
Lokakuu 17, 2008 on 6:57 am | In Yleinen | 2 CommentsPientä hiljaiseloa on tässä vietetty. En tiedä onko mulla joku hivutusflunssa, kun on nokka tukossa ja väsyttää kauheasti. Pari iltaa on tullut ihan kiltisti nökötettyä kotona, kun ei ole ollut energiaa lähteä harrastamaan tai mihinkään muuallekaan. mM:nkin joutui muutamaksi päiväksi työmatkalle, joten olen saanut rauhassa kurjistella kotona.
Viikonlopun meinaan myös ottaa aika rauhallisesti ja haluan päästä tästä hivutuksesta eroon. Ehkä poikkean vanhemmilla kyläilemässä, mutta ei mitään sen rankempaa. Kunhan ei nyt vaan iskisi mikään kunnon räkätauti. Sitäkin tuntuu olevan liikkeellä täällä töissä.
Yksi ärsytyksen aihe on kyllä. Sain vihdoinkin digiboksiini katselukortin. Joo, hyvinhän tuo kortti toimii, mutta mutta mutta, ilmeisti taloyhtiössäni antenni ei näytä kaikkia kanavoita. Voihan hittolainen! Asiaa on selvitetty korttifirman asiakaspalvelun kanssa ja olen laittanut viestiä myös isännöitsijälle. Saapa nähdä koska sieltäkin taas vastataan. Ilmeisesti tarvitaan jotain hiton antennivahvistinta. Argh! Senkin saaminen on varmaan sitten projektien projekti. No, korttifirma on kyllä valmis vähän tulemaan hinnassa vastaan, jos noita kanavia ei saada näkyviin, mutta ei se nyt hirveesti lohduta, kun tietyt ihan kivat kanavat puuttuu. Onneksi sentään edes ns. formula (yäk) -kanava sentään toimii tai muuten eräs urheiluhullu vetäisi kauheet pinnat.
Tulipas kauhea valitusvirsi tästä jutusta. Taitaa olla mulla pää täynnä räkää tai jotain. Mitähän positiivistä sitä keksisi tähän loppuun. No, jos ei muuta, niin ainakin viikonloppu (ja lepo) lähestyy kovaa kyytiä :) Hyvää viikonloppua!
Mukava vkl
Lokakuu 13, 2008 on 7:02 am | In Yleinen | 7 CommentsViikonloppu oli mukava ja leppoisa ja sisälsi kaikenlaista mukavaa toimintaa. Lauantaina käytiin ulkona syömässä, kun kokin tassu oli vielä kipeänä ja mun taidot ruosteessa. mM:n lapsonenkin liittyi seuraan mikä oli mukava yllätys. Siitä olen tosi tyytyväinen, että tullaan tytön kanssa hyvin juttuun ja että hän ihan mielellään tulee mukaan “vanhusten” seuraan. Juteltavaa löytyy hyvin ja välillä ihan tuntuu siltä, että olen jonkinlainen liennytys näiden kahden välillä. Eivät pääse jutut kiristymään liikaa. Tuli kyllä syötyä törkeän tukevasti. Kun tultiin takaisin kotiin, niin molemmat ensin nuokkui leffan ääressä ja loppujen lopuksi sammahti siihen. Ja huom! Minä olin autolla liikenteessä, joten alkolla ei ollut osuutta asiaan
Sunnuntaina oli taas ihana sää. Sitä sitten lähdettiin ihmettelemään kävelylenkille. Otettiin myös kamera mukaan ja saatiin muutama mukava kuva otettua. Mustakin saatiin kuva, jossa hymyilen ja silmät on auki. Mä olen nimittäin valokuvissa outojen ilmeiden kuningatar. Vähintäänkin saan kuvaan silmät kiinni
Viime viikolta täytyy vielä kertoa tälläinen kiva uutinen. Yhtenä aamuna tehtiin mM:n kanssa hyökkäys Stockan hulluille päiville. Lentolippujen perässä oltiin siis. Oltiin kytiksellä siellä jo ennen aamuseitsemää, puoli kasilta saatiin vuoronumerolaput ja kasilta sitten avautui ovet. Oltiin ihan jonon alkupäässä, joten aikainen liikkeellelähtö kannatti. Joten saatiin liput, mutta ei ihan sille lähtöpäivälle kun oltaisiin haluttu. Reissusta tuli sitten pari päivää lyhyempi kuin olisin halunnut. No, ollaan me kuitenkin perillä 6 päivää, niin että ei se nyt niin paha pettymys ollut. Ai niin siis minne. No, mM:n kotimaahan, sen enempää en paljasta. Mennään lomailemaan ja tapaamaan mM:n sukulaisia. Jänskää! Viikonloppuna sitten varattiin hotelli. Ei meinata pyöriä sukulaisten nurkissa, niin saadaan sitten mennä ja tulla niinkuin halutaan. Nyt taas jaksaa painaa, kun on joululomalle reissu tiedossa. Ei muuta kuin säästämään matkakassaa. Luvassa on ihan hyvät shoppailumahiksetkin. Ihanaa!
V niinkuin ketutus ja viikonloppu
Lokakuu 10, 2008 on 7:12 am | In Yleinen | 4 CommentsTaas on jäänyt kirjoittelu vähemmälle. Ei tässä mitään sen kummempaa ole tapahtunutkaan. Suht raskas työviikko takana, johon on liittynyt aika paljon stressia ja ketutusta. Ärsyttää kun hommat ei toimi ja edisty. Erityisesti korpeaa se, että kun ihmiset eivät hoida asioita ja niitä saa olla koko ajan muistuttelemassa. On se kumma kun ei vastata sähköposteihin tai jotkut eivät edes vastaa puhelimeen. V-u, mikä lastenvahti tässä välillä täytyy olla. Kaikilla kun on kiire, niin ei sitäkään voi loputtomiin syyttää. Muutama voimasana on tällä viikolla tosiaan päässyt ja sitä “margariinipimppiä” kiljuin pari kertaa ihan täyteen ääneen. Sade oli myrskyn merkkinä. Inhoan yli kaiken tuota ärsyyntynyttä/hermostunutta/turhautunutta fiilistä. Siinä alkaa vatsakin vellomaan ja otsaa kiristämään. Argh! Onneksi on taas jo perjantai
Edessä on ihan tavis viikonloppu. Onkin sen verran väsynyt olo, että ei tosiaankaan mikään biletys maistuisi. mM onnistui telomaan sormensa, joten ehkä muutenkin otetaan ihan iisisti. Kuulemma jomottaa ja särkee aika tavalla. Ehkä käydään ulkona syömässä, kun kokilla on pipi sormessa
Mun keitoksia ei syö erkkikään. No, voi niitä syödä sairastumatta ja nälkäänsä, mutta mitään gurmettia se ei ole. Ruuanlaitto ei vaan ole mun juttu. Leipominen on ihan kivaa ja sillä saralla tulee ihan onnistunutta lopputulosta, jos siis hommaa ryhdyn. Ehkä pitäiskin taas pyöräyttää omenapiirakka, kun nyt kerran noita kotimaisia omppuja vielä on.
Rentouttavaa syysviikonloppua ystäväiset!
Aurinkoinen viikonloppu
Lokakuu 6, 2008 on 8:27 am | In Yleinen | 4 CommentsIhanaa, että viikonlopuksi riitti myös vähän auringonpaistetta. Jotenkin siitä saa niin hyvin virtaa. Innostuin jopa käppäilemään läpipuistoon ja ottamaan sieltä maisemakuvia. Halusin tallentaa ruskavärit talteen kalpeimpia aikoja odotellessa. Viikonloppuna tuli nukuttua myös ihan kunnolla. Tosin nyt maanantaina taas haukotuttaa
Uusi digiboksikin tuli sitten ostettua. Asennus meni helposti, tosin isukin avustamana. En ole vaan vielä jaksanut lukea manuaalia. Inhoan yli kaiken uusin vempainten opettelua. Kai se on kohta pakko, että pääsee nauhoittamaan ohjelmia. Tilasin myös kanavapaketin, joten nyt sitten ootellaan koska katselukortti kolahtaa postilaatikkoon. Nyt pitäisi olla syksyn pimeiden iltojen telkkarin töllötys turvattu.
Ostosreissulta tarttui matkaan myös parvekkeelle syyskukkia. Kuka voi vastustaa kun kukkakaupat on täynnä kanervaa, callunaa, kaalta jne. Oli pakko ostaa pieni setti parvekkeelle piristykseksi. No, onhan mulla siellä pelargonit hengissä, mutta ei varmaan enää kovinkaan kauaa, vaikka onkin parvekelasit suojana.
Reipasta työviikkoa!
Viikonloppu lähestyy
Lokakuu 3, 2008 on 6:57 am | In Yleinen | 2 CommentsTaas mennään jo kohti viikonloppua. Toivottavasti ei näin sateisissa merkeissä, kun sitä ehti jo vähän tottua kuivaan ja auringonpaisteeseen. Tämä viikko on ollut melko tavanomainen sekä työssä että muussa elämässä. Tyypillinen syksyn tavis-viikko
Sain tällä viikolla yhtäkkiä idean, että nytpä vihdoinkin hankin tallentavan digiboxin. Mulla kun on sellainen ihan tavallinen perusmalli. On jo pitkään ärsyttänyt, kun ei ole mitään välinettä millä tallentaa. Varsinkin niinä päivinä kun on harrastamassa, niin parhaat sarjat yleensä menee ohi suun tai siis ohi silmien. Muutenkin olisi ihan hyvä, jos olisi jotain kivaa katseltavaa tallessa. Ettei käy niin, että hetkellä kun haluaisin telkkaria töllöttää, niin sitten sieltä ei tule mitään katsomisen arvoista. mM:lle ei pahemmin tarvinnut ideaa myydä. Meinataan samalla ottaa maksullisia kanavia, jotta mM saa tuijotella rakkaita urheiluohjelmiaan. Tosin vielä pitää sopia siitä, että telkkari ei sitten ole koko ajan jollain &z#+&! urheilukanavalla. Lauantaina täytyy sitten lähteä ostosreissulle.
Päätin hiukan panostaa itseni hemmotteluun. Tänään nimittäin menen työpäivän jälkeen kasvohoitoon, siis piiiiitkästä aikaa. Sehän sopii kuin nenä päähän, kun mM:llekin ilmaantui osan viikonloppua kestävä työkeikka. Käyn hoidossa ja sitten pakenen kodin suojiin toipumaan. En kyllä suostu esiintymään julkisilla paikoilla meikittä ja pienellä punoituksella. Ei enää tässä iässä
Rentouttavaa viikonloppua ystäväiset! Kuluispa tämä työpäivä nopeasti!
Laiskamato
Syyskuu 30, 2008 on 6:59 am | In Yleinen | 6 CommentsOlen ollut tosi laiska bloggauksen suhteen enkä ole pahemmin jaksanut päivittää omaanikaan. Viime viikko oli nimittäin aika sirpaleinen. Pari päivää kului vatsataudissa ja en oikein jaksanut tehdä mitään. Sitten perjantai kului firman kokous&virkistyspäivässä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Siellä illalla viini virtasi, paitsi että itse jouduin olemaan varsin kevein eväin, kun vatsa oli vielä sen verran herkkänä. Toisaalta ihan hyvä näin, niin seuraavana aamuna oli mukava herätä pirteenä. Kyllä se viini muutakin teettää. Nimittäin yhtäkkiä yksi porukan vanhempi ukko kysyy minulta, että Sade hei, mitenkäs sun seksielämäsi voi? Onneksi sen verran pokkani piti, että vastasin vaan rauhallisesti, että hyvinhän se voi. En viitsinyt ukolta kysyä, että entäs sillä. Yäks!
Ei tässä mitään sen kummenpaa. Järkyttyneenä kyllä totesin, että hei kohtahan on jo lokakuu. Siis apua, miten nää viikot oikein vilahtaa ohi. Töissäkin on jo oltu 2 kuukautta kesäloman päättymisen jälkeen. Tää on just sitä turtumista, jonka sitten viikonloppu armeliaasti katkaisee. Huh, täytyy varmaan keksiä piristystä. Oottelen kovasti Stockan hulluja päiviä, ties mitä lentotarjouksia sieltä taas löytyy ![]()
Ja taas on maanantai
Syyskuu 22, 2008 on 7:18 am | In Yleinen | 4 CommentsMitenkä nää viikonloput onnistuukin menemään näin nopeasti?
No, ihan mukavastihan tuo viikonloppu sujui. Perjantaina auto meni katsastuksesta läpi tosi nätisti. Ensi vuonna ehkä sitten uskallan mennä ilman isukin henkistä tukea
Lauantaina olin saunomassa vanhempien luona. Tehtiin myös äidin kanssa reipas kävelylenkki kun oli niin mukava ilma. Kävin myös pikaisen ostoskierroksen lauantaina, mutta vielä ei talvilipokkaita ostettu. Yhdet potentiaalit jäi harkintaa kyllä. Hassua on se, että nyt kun autoilen, niin täytyy ajatella myös, että mun täytyy pystyä ajamaan noilla kengillä. Liikaa korkoa = kengurubensaa
Sunnuntaina alkoi sitten pientä flunssan oiretta pukkaamaan. Ei räkätautia, mutta sellaista jomotusta ja kolotusta ja tukkoisuutta. Ei edes kuumetta, ainakaan vielä. Olo oli vähän vetämätön, mutta ei niin paljon etten olisi jaksanut lähteä ulos syöpöttelemään mM:n kanssa. Niin kauan kun ruokahalu pelaa, niin sitten ei ole kauhean sairas.
Reipasta viikon alkua vaan!
Viikko vilahti
Syyskuu 19, 2008 on 6:35 am | In Yleinen | 4 CommentsTää viikko on kulunut vähän väsyneissä merkeissä. Ollut sellainen fiilis, että nytkö se flunssa iskee kun on niin veto pois. Onneksi ei ole tähän mennessä iskenyt eikä tosiaankaan olisi tarviskaan. Viikko on ollut myös varsinainen huoltoviikko. Ensin on hoidettu mun hampaita. Jep, olin kauhujen kammiossa eli hammaslääkärissä. Musta on kyllä tullut sellainen mamo, että en anna porata ilman puudutusta. Onneksi sentään pääsin kaupungin lekuriin, niin ei tule niin törkeää laskua. Sitten myös autoni oli huollossa ja tänään meinaan viedä sen katsastukseen. Autossa oli myös kaikki ihan kunnossa eikä laskukaan ollut ihan törkeä. Katsastuksessakaan ei pitäisi olla mitään ongelmia. Yksin en kyllä ekaa kertaa suostu katsastukseen menemään, vaan isapappa tulee mun henkiseksi tueksi
Meille on tullut kotiin varsinainen konehirviö. Kuntoilulaite. Sellainen tv-shopin härveli, missä jalat polkee ja kädet vetää tankoja edestakaisin. Orbitrekki. Kuulemma tarvitsemme sellaisen kun ulkona alkaa olla niin kylmää, kosteaa ja pimeää, että siellä ei ole kiva juoskennella. Joo-o, mM on sokerista tehty :) No, voinhan minäkin sillä vähän urheilla, kun sitä voi tehdä samalla kun katsoo telkkaria. Saa nähdä kuinka kauan innostus kestää…
Pe-la kuluukin “kotileskenä”, kun mM:lla on yksi työkeikka toisessa kaupungissa. Myöhään la-illalla palailee sitten kotiin. No, ei se mitään, kotona on vaikka mitä tekemistä (joita olen lykkäillyt) ja lauantaina meinaan mennä vanhemmille saunomaan. Niin ja ties vaikka sitä eksyisi shoppailemaan, kun kaupat on täynnä vaikka mitä ihania syysuutuuksia. Uudet talvikengät voisi tehdä terää
Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^
25 queries. 0.615 seconds.
Powered by Ajatukseni.net with jd-sky theme design by John Doe.